UUTISET

Pitkästä aikaa..

Tiistai 8.9.2009 klo 13.24

krkajpg2.jpgViihdoinkin on sivut valmiit, innostuin taas  muuttamaan sivujen ulkoasu. Saa kelvata, en ole ihan varma, tykkäänkö tai en:)

Nyt on jo syksy, ja kesä meni niin nopeasti!  Olin ajatellut viedä Mollin vielä johonkin  PK-kisaan, mutta en jaksanut. Molli on nyt eläkkeellä, on sen ansainnutkin. Välillä on päässyt vähän tottista treenaamaan, ja jokuinen jälki ja esineruutukin olen sille tehnyt, ja hyvin innostunut on kyllä ollut, kun on päässyt jotain puuhailemaan.

Emma syö omenoita! Koko ajan. Vatsa on ihan turvonnut. On se kamalaa kun koiran mielessä ei ole mitään muuta kun ruokaa. Emman etujalka ei oikein kestä nyt lenkkeilemistä, niin sillä on varmasti myös tylsää. Onneksi saa olla pihalla päivät pitkin, niin saa kuitenkin olla ulkona, ja välillä pääsee johonkin pikkulenkille kyllä mukaan. Mutta on se vanhentunut:(

Ida on oikein pirteä ja hyvässä kunnossa, voi todella hyvin ja on iloinen ja hyväntuulinen koko ajan. Ja Ida jaksaa hyvin lenkkeillä, jopa pitkiä matkoja.

Demillä oli ensin raju ripuli, joka kesti muutaman päivän, ja sen jälkeen alkoi kröhimään ja kakomaan. Olin jo ajatellut viedä sen eläinlääkärille, mutta onneksi ei ole nyt pariin päivään enää yskinyt. Kuulin tuttavaltani että on ollut joku koira flunssa liikkeellä, oliko se sitten jotain sellaista. Vaikka ei vanhuksilla kyllä mikään yskää ole ollut... Demi oli myös vähän vaisu ja rauhallisempi kun normaalista, joten kyllä jotain vaivasi.

Demi on kyllä treenannut. Silloin kun se ei ole ripuloinut eikä yskinyt:) Tokoa aina silloin tällöin, mutta ei ollenkaan niin ahkerasti kun olisi pitänyt. Hakumetsässä ollaan oltu nyt säännöllisesti. Demi tykkää kovasti, itse en ole yhtä varma että tykkäänkö. Mutta käydään nyt kuitenkin, otetaan se aika kevytmielisesti, joten saa nähdä, tuleeko siitä jotain. Jokuhan pitäisi yrittää säilyttää kiharoiden PK oikeudet, mutta en ole varma että se tulee olemaan Demi. Molli on tehnyt oman osansa sillä saralla. Missä ovat kaikki innokkaat kiharaharrastajat? Joku pitäisi käydä nyt kisaamassa, jotta rodulle säilyy PK oikeudet!!

Nomea ollaan harjoiteltu. Minä olin jo lopettamassa, koska Demi niin pelleili vaakkujen kanssa. Muuten treenit ovat sujuneet ihan mukavasti kyllä. En sitten ymmärrä mitä on tapahtunut, mutta nyt varikset kelpaavat Demille. Neero flatti tuli meidän seuraksi kerran treenaamaan, ja 7-vuotias uros innostui noutamisesta vaikka ei ole taipparin jälkeen koko lajia treenannut.  Se oli Demille jonkinlainen herätys, koska Neerolle se ei halunnut varikset antaa.  Nyt ollaan 3 kertaa treenanneet yhdessä, ja joka kertaa on varikset tullut ruudusta, viimeksi ihan mallikkaasti, ilman minkäänlaista empimistä. Demi nappasti ne sponttaanisti ja toi saman tien. Josko se nyt alkaisi sujumaan meidänkin nomeura:)

 

5 kommenttia .

Kuvat kertovat enemmän kun tuhat sanaa

Lauantai 22.8.2009 klo 23.17

 Tässä Demin ja Mollin viimeaikaiset harrastukset....

5 kommenttia .

Mukavia treenejä

Torstai 6.8.2009 klo 0.42

Kaikenlaista ollaan taas tehty. Jos nyt aloittaisin tokosta. - Viime viikolla oltiin yksi päivä Inkoon keskustassa treenaamassa Tarjan ja Pradan kanssa. Mollikin oli mukana, pääsi vähän tottistelemaan. Molli oli iloinen ja reipas. Demille otin merkkiä ja ruutua, ja ihan niin että otin merkin kautta ruutuun, ja kyllä se vaan osasi:)

Lauantaina oltiin Pian koulutuksessa Västankvarnissa. Kivaa oli, vaikka itse olin vähän saamaton ja Demi ei ollut ihan niin täpinöissään tokotempuista kun yleensä, mutta se johtui varmaan minusta, tai juoksusta tai lämpimästä ilmasta tai tai tai... seli seli:) Otin Demille liikkeestä istuminen, ja luoksetulon maahanmenoa. Ei oikein sujunut, mutta kyllä se siitä kunhan ensin harjoitellaan täällä kotona. Nämä oli molemmat uusia liikkeitä meille, en ole juuri näitä Demille ottanut. 

Sunnuntai aamupäivällä olin itse kouluttamassa Kriegerhofin pentutreffeillä. Mukava porukka, vauhdikkaita dobermannin alkuja ja vähän hillitympi heeleri:)

Iltapäivällä ajelin Inkoon satamalle jossa treffit Hannan ja Madden kanssa. Siellä sitten odotettiin Andreaa,  joka tuli veneellä hakemaan meitä saareen treenaamaan. Tämä oli Demin ensimmäinen venereissu, mutta Demi käyttäytyi niin kun ei olisi muuta elämässä tehnyt kun ollut merellä:) Kotimatkalla meni heti maakaamaan ja nukkui syvää unta veneen pohjalla.

Saarella odotti 2 vasta-ammuttuja merilokkia joita saatiin käyttää treeniriistaksi. Kyllä meillä on luksusta kun meillä on Andrea treenikaverina. Tehtiin noin 60 m pitkiä vesimarkkeerauksia kaislikkoon ja sen jälkeen muutama ohjausta samalle paikalle. Vitsi miten Demi oli taitava. Vaikka linnut olivat aika lähellä rantaa, niin Demi ei mennyt palaamaan rantaa pitkin, vaan ui joka kertaa takaisin, ja luovuttikin heinosti käteen vaikka kallio oli tosi liukas. Sain oikein ohjattu sen sinne kaislikkoon kerran, kun lähti vähän vinoon, pysähtyi ja lähti hienosti vasemmalle kun kokeilin, että kuunteeleeko, ja kyllä vaan kuunteli. Ensin treenattiin pari kertaa linnuilla, sitten vaihdettiin dameihin. Vesityöskentelyn jälkeen tehtiin vielä hakuruutua dameilla, joka myös meni oikein hyvin.  Kyllä ollaan ainakin treenattu erilaisissa maastoissa.

Tänään treenattiin oikein kouluttajan kanssa, nimeä en muista nyt, vaikka kuinka mietin. Dementtinen. No hän on ainakin kokenut nomeharrastaja, ja hän tulee kouluttamaan meitä taas noin kolmen viikon päästä uudestaan. Treenattiin markkeerauksia ja linjaa, ja niitä tehtiin eri muistipakkoihin ja eri etäisyydellä.  Demi oli taas oikein taitava ja reipas.  Kyselin neuvoja meidän varisongelmiin, ja sain taas neuvoksi tehdä siipidameja, ja myös ottaa ampuminen mukaan. Kyllä kai kannattaa kokeilla siipidameja, kun niin monet ovat sitä ehdottaneet. Tämän päivän treenit tehtiin pellolla.  Kiva ja hyödyllinen koulutus.

Hakua treenattiin kerran viime viikolla. Demille otin kolme haamua, ja ne meni kun rasvattu. Mollille otin ensin etukulmiin ukkoja, jonka jälkeen otettiin muutama tyhjää pistoa. Kolme tyhjää se teki hyvin, sitten ei millään suostunut lähtemään oikeeseen suuntaan enää, vaan kaarsi joka kertaa taaksepäin. Menin mukaan alueeseen ja yritin saada sitä kaartaamaan eteenpäin, ihan niin että lähetin sen viistoon mutta ei, kuitenkin se kaarsi taaksepäin.. Ihmeellistä. Luovuin, ja laitoin toiselle puolelle ukon, ja vielä yksi ukko siihen alueeseen, mihin se ei suostunut mennä. Ja silloinhan se meni sinne heti, joten kyllä nenä vaan toimii... No, se on tämmöistä Mollin kanssa...

Emma ja Ida voivat oikein hyvin, ovat olleet mukana sienimetsässä ja ovat päässeet uimaankin. Oikein pirtskoita ovat molemmat:)

Kuvat ovat alkukesän treeneistä. Kuvaaja Hanna Miikkulainen

Kommentoi kirjoitusta.

Treenejä ja vähän muutakin

Tiistai 28.7.2009 klo 1.24

Olen poiminut paljon mustikoita ja myös sieniä. On se vaan niin kivaa! Mustikoista olen tehnyt keittoa, vispipuuroa ja paj (mitähän se on suomeksi?), ja laittanut pakkaseenkin. Sieniä en itse syö, mutta perhe on saanut kantarelliakstiketta. On se kyllä niin mukavaa rampata metsässä.

Mutta ollaan me treenattukin. Alkuviikon tokotreeneissä pystytettiin kehää ja tehtiin muutama liikettä kisanomaisesti.  Demi otti ensin seuraamista, liikkeestä seisominen ja luoksetulo. Pienen paussin jälkeen otettiin vielä liikkeestä maahanmenoa ja kaukkarit.  Pihalla ollaan harjoiteltu hyppyä ja vähän muutakin, ja ollaan me treenattu EVL:n juttujakin aina silloin tällöin. Toko sujuu kyllä ihan mukavasti, vaikka välillä on vauhtia enemmän kuin järkeä...

Perjantaina ajelin Nummelaan hakutreeneihin. Satoi kaatamalla koko treenin aikana, tyypillistä mun tuurilla kun kerran innostuin lähteä hakuilemaan. Molli otti 2 valmista ukkoa ja yhden tyhjän piston, vähän oli kyllä vaisu, kun satoi niin peevelisti, ja ei meinannut löytää toista ukkoa ollenkaan, kun maastokin oli vähän outo, matalaa kasvillisuutta ja ryteikköä, Molli ei voinut uskoa että ukko on siellä, vaan kaarsi koko ajan liian paljon eteenpäin. No, löytyihän se ukko kuitenkin loppujen lopuksi.  Demille tsekkasin vaan missä mennään, näkeekö mörköjä vai ei. Ei nähnyt:) Lähti reippaasti ja seurusteli mielellään vieraiden maalimiesten kanssa. Nyt voi ruveta suunnittelemaan kunnon hakutreenejä myös Demille. Jos minä vaan jaksaisin taas innostua myös hausta.

Nomea ollaan treenattu pari kertaa. Kerran dameilla ja tänään riistoilla. Damitreenit meni hyvin, niin kun yleensä. Tehtiin markkeerauksia ja linjoja, ja hakuruutu alueella missä oli todella paljon vaikeuksia. Ojia, metsätietä ja maastonmuutoksia. Koirat saivat hakea vuorotellen.

Tämän päivän riistatreeni meni nyt niin kun ne yleensä menee. Demi ei olisi halunnut tuoda varikset. Tänään en kuitenkaan antanut periksi, vaan varikset oli tuotava, haluaako tai ei. Ja kyllähän se niitä toi... Aloitettiin vesinoudolla lokeilla, alussa Demi meinasi fuskata ja jättää lokit rantaveteen, mutta kun taas vaadin, niin tulivat käteen asti. Hanna teki Maddelle alo rutuua, ja hänellä oli fasaanikin mukana. Demi sai hakea myös fasaanin, ettei koko treeni nyt olisi vaan vastenmielistä sille. Lopuksi tehtiin laahausjälki kanilla. Se meni oikein hyvin. Demi tykkää pupusta.

Hanna otti kivoja kuvia Demistä. Kuvat galleriassa.

Sunnuntaina kävin katsomassa (ja kuvaamassa)  VEPE koetta, kun Canidae oli järjestäjänä. Kokeessa oli rento tunnelmaa ja huumorintajuisia tuomareita. Mukava harrastus sekin.

Alhaalla kuvia VEPE kokeesta. Nöffi vesipelastaja ja sove likat uimassa:)

Kommentoi kirjoitusta.

Nomekokeessa.. tietty turistina

Maanantai 20.7.2009 klo 11.03

Aina välillä pitää harjoitella kuvaamista uudella putkella.  Kun koirat juoksee karkuun jo kun näkevät että otan kameran esille, päätin kuvata kalat:) Meillä on lammessa 2 karppia ja 3 kultakalaa. Lisää kuvia täältä, jos nyt joku jaksaa olla kiinnostunut mun kuvista.

Eilen mentiin Andrean kanssa Antskogiin katsomaan nome koetta. Katseltiin ensin muutama alo koiraa, jonka jälkeen siirryttiin seuraamaan avo luokkaa. Alo ei vaikuttanut niin vaikealta, mutta sehän voi olla että se  vaikutti helpolta sen takia että oli kolme niin hyvää koiraa peräkkäin, kaikki pääsi jäljelle. Tänään luin noutajapalstalta että kaikki sai ykköstä. Sehän on helppoa kun sen osaa!  ja silloinhan se näyttääkin helpolta. Avo luokka oli sitten maaston puolelta mun mielestä aika vaikea, vaikka se kuulemma ei ollutkaan vaikea!
Mielenkiintoista oli kyllä, ja tiedämme taas paremmin mitä kannattaa treenata.

Hyvin vähän olen Demin kanssa nyt treenannut. Olen puuhaillut pihalla aika paljon, eikä ole ollut oikein treeni-inspistäkään. Toko on jäänyt ihan treenaamatta. Demillähän on juoksu, joten voi se olla ihan hyvä sillekin välillä vaan relata.. toivon näin.

Kommentoi kirjoitusta.

Idan synttärit

Perjantai 17.7.2009 klo 22.40

Ida 10 vuotta!

Ida on hyvässä kunnossa ja ihan pirtsakka likka, joten vielä ei ikä juuri paina. Toivottavasti Idalla on edessään vielä monta iloista vuotta, ja että saa olla yhtä terve ja pirteä vanhoilla päivillä kun Emma on ollut.

Ida vietti synttärinsä uimassa Mollin ja Demin kanssa, niin kun aina muutenkin. Emma sai jäädä kotiin, kun jalka vähän vaivaa.  Lisää kuvia täältä.

1 kommentti .

Demi näyttelyssä ja noutotreeneissä

Maanantai 13.7.2009 klo 23.45

Olin ilmoittanut sekä Demin että Mollin Karjaan näyttelyyn, mutta Molli oli niin huonossa karvassa, etten viitsinyt ottaa mukaan ollenkaan. Onneksi en ottanut, koska vaikka Demillä on mun mielestä hyvää karvaa, niin ei ollut tuomarin mielestä riittävän hyvä. Kihara saisi olla tiivimpää, lukee arvostelussa. Ei olisi pitänyt pestä Demin turkkia noin juuri ennen näyttelyä, mutta ei kai olisi ollut hyvä viedä pask-n hajuisenakaan sinne:):) Saa olla tyytyväinen EH:n kanssa, koska onhan Demi pieni ja kevyt. Ja enhän minä mitään näyttelykoiraa halunnutkaan,  vaan halusin pienen ja pippurisen harrastuskoiran, ja sellaisen sainkin:) Ja on Demillä pyöreät silmätkin, tuomarin mielestä:)

Tänään oltiin nome treeneissä. Mukana tänään oli vähän kokeneempi nome harrastaja, joten saatiin uusia vinkkejä. Treenattiin pellolla joka oli täynnä rehevää apilaa, joten ei ollut ihan helppoa. Aloitettiin markkeerauksilla jonka jälkeen ohjauksia samalle paikalle, ja lopuksi treenattiin vielä suuntia. Ihan onnistunut treeni.

1 kommentti .

Demi, kärpästen suosikki...

Lauantai 11.7.2009 klo 20.22

Ostin uuden objektiivin, ja heti piti ottaa kuvia ja paljon. Mutta puh, miten vaikeita se on saada hyviä kuvia. Muutama kuvaa onnistui, varsinkin Emman ja Idan yhteiskuvat, ja Emman kuvista tykkään myös. Kaikki kuvat löytyvät galleriasta.

Treenattu on, sekä tokoa että nomea. Tiistaina tuli Pia Miettinen kouluttamaan meitä, päivän aiheena nouto. Onneksi meillä on tuo maneesi mihin saadaan mennä lyhyellä varoitusajalla, koska ilmahan oli aivan kamalaa. Demin nouto oli surkeampi kun koskaan. Meillähän on ongelmana kapulan tappamista ja huono paluuvauhti, ja myös kapulan ottaminen on huono. En ole treenannut noutoa liikkeenä ollenkaan, kun tiedän että on niin paljon puutteita. Nyt näytin Pialle meidän nouto kokonasena liikkeenä, ja sehän oli huono. Hyvä näin, koska Pia antoi erilaisia vinkkejä, miten voi alkaa rakentamaan koko liike uudestaan. Ei kun harjoittelemaan:) Muutenkin Demi oli vähän vaisu, ja myös seuraavana päivänä kun mentiin Tarjan ja Pradan kanssa treenaamaan, ja tänään selvisi minkä takia. Juoksu alkoi. Olen tyytyväinen että se alkoi, nyt voi alkaa suunnittelemaan loppukesän-syksyn ohjelmaa, jos nyt menisi avo luokkaa kokeilemaan, (jos saadan nouto kuntoon) ja ehkä BH kokeeseen.

Torstaina treenattiin nomea. Koirat saivat ensin hakea pari damia hakuruudusta, jonka jälkeen vesiohjaus ja perässä kakkosmarkkeeraus myös veteen. Sen jälkeen saivat hakea lisää dameja hakuruudusta. Demi oli vauhdikas ja teki innokkaasti hommia. Hakuruutu oli sekä leveä että syvää. Pari kertaa tuli tyhjänä pois, ja välillä meni veteen tsekkaamaan jos sieltä löytyisi jotain. Lähti kuitenkin innokkaasti joka kertaa uudestaan hakuun, ja ymmäri itse laajentamaan aluetta, ja toi 4 damia. Vähän kuriton oli kyllä tällä kertaa, ei meinannut oikein totella, kun uimaan vaan piti päästä, vesihommat ovat kyllä superkivoja Demin mielestä.

Lopuksi tehtiin variksella jälkeä, ja se ei mennyt ollenkaan hyvin. Ensin Demi tuli kerran pois tyhjänä, jolloin laitoin uudestaan. Sen jälkeen tuli pois, ja kärpäset lensivät sen ympäri, oli löytänyt ihmisten pas---kaa, ja oli sekä syönyt sitä että piehtaroinut siinä:( arghhhhhh... Putsasin sitä sammaleella, ja jäärä kun olen, laitoin sen kolmannen kerran jäljelle, jolloin tuli varis suussa...

En ollut tyytyväinen, kun Demi noin pelleili, sen takia vein varis vielä kerran metsään, ja lähetin Demin hakemaan, mutta nyt ei ottanut varista enää ollenkaan:( perk--en varikset.... En viitsinyt sen enempää painostaa sitä, koska itselle alkoi jo sappi kiehumaan. Laitoin haiseva prinsessani autoon, ja mentiin kotiin pesulle.

En olisi halunnut pestä sitä shampoolla näin juuri ennen näyttelyä, mutta oli pakko. Nyt on turkki ihan pehmeä, eikä ollenkaan yhtä hieno kun oli ennen pesua.  Ja Molli on melkein ilman turkkia! Saa nähdä minkävärisiä nauhoja oikein saadaan huomenna kun vien possut kauneusukilpailuun:)

blog4.jpg

2 kommenttia .

Nometreenit

Tiistai 7.7.2009 klo 0.32

Tänään mentiin Hannan kanssa Göleen treenaamaan noutamista. Aloitettiin vesimarkkeerauksella kaislikkoon, jonka jälkeen  pari ohjausta samalle paikalle. Hanna meni vastarannalle heittämään damit, sillä tavalla sain Demille kunnon matkaakin. Tämä meni kyllä todella hyvin, Demillä on niin kova motivaatio vesihommissa, ja on todella sitkeä. Tuli aika hieno fiilis, kun huomaa että koirahan alkaa oppimaan:) Järvellä on lumpeita, mutta ei ne paljon Demiä häirinneet, kerran maisteli yhtä kukkaa, mutta jatkoi hienosti matkaa, ja löysi damin.

Sitten tehtiin hakuruutua, jossa 2 damia vedessä ja 5 maassa. Myös haku meni hyvin.  Demi toi todella nopeasti 5 damia, (molemmat vedestä) ja siihen lopetettiin.

Mulla oli variskin mukana, ja treenin lopussa vein sen taas syvälle metsään, ja tänään ei kestänyt kun muutama sekuntia niin Demi tuli varis suussa, ja vauhdilla:)

Olipas meillä mukava ja onnistunut treeni. Myös Madden treeni meni hyvin. Treenin jälkeen mentiin vielä uittamaan koirat.

Ennen kun alettiin treenaamaan noutamista, otettiin poseerauskuvia Demistä, koska halusin nähdä miltä se näytää kun asetan sitä näyttelyasentoon, ja aika hyvältähän se näyttää;)

Hanna taas paparazzina.

Demi poseeraa.

Jippii..Demi ja varis!

Demi odottamassa vuoroaan. Istuu kiven päällä:)

Treenin jälkeen pääsivät koirat uimaan.

Madde ihmettelee mihin tuo Demi oikein on menossa..

Kommentoi kirjoitusta.

Aktiivinen päivä

Maanantai 6.7.2009 klo 0.57

Aamulla lähdin Västankvarniin seuraamaan suojelukoiratestiä, kun Tarjan Prada testattiin, ja olihan siellä muitakin tuttuja. Testaajana oli Juha Korri. Ihan mielenkiintoista oli katsoa, vaikka laji ei kyllä kiinnosta ollenkaan. Ei oikein mun roduille sopiva laji:) En viitsinyt jäädä katsomaan kaikkien koirien testit, kun oli niin kylmää. Ei ollut talvitakki autossa, koska sellainen olisi tarvinnut, Västankvarnin kentällä tuulee aina.

Kotimatkalla pysähdyin Säästöpörssin parkkiksella ja treenasin Demin kanssa tokoa. Otettiin seuraamista, jäävät liikkeet sekä luokstulon pysähdyksiä.  Iltapäivällä otin kaikki koirat mukaan ja ajelin Lappersin kentälle tapaamaan Ninaa ja Tauri flattia. Sain ostaa Ninalta 5 varista. Treenattiin sitten myös siellä vähän tokoa. Otettiin paikallaoloa Taurin kanssa, sekä hyppyä, noutoa ja ihan vähän seuraamista. Kentällä oli muutama pikkukoiraa treenamassa agilityä,  joten meillä oli häiriöitäkin. Aika kivasti Demi kyllä toimii, ei voi muuta sanoa:)

Sieltä lähdin suoraan Göleniin uittamaan koko porukkaa. Gölessä ei ollut juuri muita ihmisä kun oli niin kylmä ilma. Demi ja Molli uivat paljon. Kyllä Emma ja Idakin uivat vähäsen, mutta ei ollenkaan niin kun ennen. Kyllä Emmasta on tullut vanha. Vaikka kyllä vieläkin yhtä kiihkeästi yrittää saada minut heittämään sille keppejä. Keppihullu koira!

Illalla trimmasin Demin häntä ja korvat. (Vihdoinkin) Täytyy sitten loppuviikolla trimmata koko koiraa. Ja kun olin jättänyt yksi varis sulaamaan huomiseksi, sai Demi noutaa varistakin muutaman kerran.... Aktiivinen pävä Demillä tänään:) Eikä tämä vielä riittänyt, koska treenattiin vielä näyttely-esiintymistäkin. Alussa ei sujunut ollenkaan, mutta aika nopeasti Demi rauhoittui ja seisoi nätisti. Kyllä naksu on vaan ihmeellinen vempain:)

Prada, Leo ja Freja suojelukoiratestissä

Prada

Leo

Freja

Kommentoi kirjoitusta.

Kuluneen viikon treenit

Perjantai 3.7.2009 klo 13.37

Maanantaina treenattiin noutamista Andrean ja Hannan kanssa. Aloitettiin vesimarkkeerauksilla. Otin Demille ensin ykkösiä laiturin molempiin puoliin, sen jälkeen kakkonen samoihin paikkoihin. Muuten meni tosi hienosti, mutta Demillä oli huono ote dameista,  dami ei millään meinannut pysyä suussa. Sen jälkeen treenattiin markkeerauksia niityllä jossa oli todella pitkä heinää,  ja koirat joutuivat ylittää sekä tien että ojan matkan varrella. Tämä harjoitus meni  hyvin. Lopuksi kokeilin Demille linjaa eri suunnista, mutta se oli liian vaikeita kun heinä oli niin pitkä, Demi ei osannut lähteä suoraan kun ei nähnyt eteensä mitään, hyppäsi vaan kun kenguru ja meni miten sattui.

Tänään mentiin Hannan ja Madden kanssa treenaamaan heti aamulla. Tehtiin taas markkeerauksia muutaman kerran ja muistiharjoituksia samaan paikkaan. Sen jälkeen tehtiin hakuruutua dameilla. Ruutuun laitettiin 8 dameja, mutta Demi ei tarvinnut tuoda kun 4. 

Löysin pakkasesta vielä yhden variksen (päätön!!!) jonka otin eilen sulaamaan ja otin mukaan treeneihin.  Tein variksella pari kertaa niin että  jätin Demin polulle istumaan, ja vein linnun aika syvälle metsään, ojan toiselle puolelle  vaikeeseen paikkaan. Vedin sitä vähän maata pitkin että jäi lyhyt jälkikin. Sitten lähetin Demin hakemaan ja menin itse piiloon. Ja tulihan se varis sieltä....

Tiistaina oltiin BH treeneissä. Harjoteltiin seuraamis-kaaviota ja ihmisryhmää, istuminen, maahanmenoa ja luoksetuloa sekä vähän kaupinki-osuuttakin. Otin Demille seuraaminen ilman remmiä, ja ihmeen hyvin se jaksoi seurata koko pitkän kaavion ilman palkkaa.

Alhaalla kuvia maanantain nouto treeneistä. Kuvat: Hanna Miikkulainen

Kommentoi kirjoitusta.

Kuulumisia

Maanantai 29.6.2009 klo 1.07

Treenirintamalla on ollut tosi rauhallista. Viime viikolla treenattiin vaan kerran vähän tokoa ja kerran heitin Demille damia, muuten olen vaan vienyt koirat uimaan. Mutta kaikki matot on pesty:).

Eilen olin Inkoon mätsärissä töissä, olin ajatellut ottaa Demin sinne harjoittelemaan näyttelyesiintymistä, mutta en viitsinyt ottaa autoon istumaan kun oli niin lämmintä. Olisi kyllä pitänyt trimmatakin, enkä oikein löytänyt inspistä edes siihen, katselin juuri tämän päivän uintikuvista, minkälainen häntä Demillä on, aikamoinen lamppuharja... ehkä huomenna sitten. Mätsärin BIS oli Tarjan heeleri narttu Wilma!

Eniten koirat ovat vaan maanneet varjossa, mutta tänään Demi ja Molli innostuivat painimaan keskellä päivää, Molli ei kauan jaksanut, ennen kun lähti lammen reunalle kyyläämään, ja plums... sinne meni vilvoittelemaan itsensä, ja tietysti Demi perässä.... Molemmat tietävät ettei sinne saa mennä, mutta tänään oli vaan niin lämmintä. Eihän se haittaa että ne käy siellä, koska meillä ei ole tänä vuonna lumpeita eikä muita kasveja siinä, mutta kun ne tuppaa saamaan aina hepulin "uinnin" jälkeen ja alkavat leikkimään viidakkoa kukkapenkillä. Ja SIITÄ en kyllä tykkää ollenkaan.

Tänä iltana vein vaan Demin ja Mollin uimaan, labbikset jätin kotiin, kun kuitenkin joudumme kävellä metsän läpi, ennen kun tullaan uimapaikalle. Ja onneksi jätin, koska kyllä metsässä oli kuumaa. Ida olisi kyllä jaksanut, mutta Emmalle olisi ollut liikaa. Ida raukka sai jäädä seuraneidiksi Emmalle, kun en raaskinut jättää Emmaa ihan yksin.

Demi tykkää uida. Se ui, ja ui, ja ui.... Meillä oli damikin mukana, mutta siitä ei tullut mitään, Demi hössöttää liikaa kun Molli on mukana, joten dami joutui puuhun roikkumaan. Se kyllä ärsytti kovasti Demiä, joka vinkuen yritti hypätä kahdella jalalla niin korkealle että olisi saanut damin alas.  Välillä joutui neiti itse puuhun kiinni, että Molli sai uida rauhassa, koska Molli melkein hukkui, kun Demi kävi niin kuumana. On se sellainen hulivili..

Kamera oli mukana, ja kuvat löytyy täältä.

Ja TÄSSÄ vähän muita kuvia.
 

 

Kommentoi kirjoitusta.

Juhannusviikon puuhailut

Sunnuntai 21.6.2009 klo 22.45

Kaikenlaista ollaan kyllä puuhailtu, en ole vaan jaksanut tänne blogiin mitään kirjoitella. Pari kertaa ollaan treenattu noutamista, tokoa treenattiin Tarjan kanssa tiistaina, jolloin tehtiin kisanomaisen treenin. Otettiin kaikki AVO liikkeet peräkkäin, ilman palkkaa, ja se meni kyllä todella hyvin. Demi teki kaikki liikkeet oikein, ja teki innokkaasti vaikka ei saanut palkkaa liikkeiden välissä. 

Torstaina ajelin Nummelaan hakutreeneihin. Lähdin viideltä ja kotona olin vasta 23.00!! Molli otti kolme umpparia ja yhden tyhjän piston. Hyvinhän se meni, ilmaisi norskilla, eikä ongelmia. Molli tykkäsi, oli iloinen ja täpinöissään. Demi kävi syömässä herkkuja maalimiesten luona. Ukot eivät olleet sen enempää piilossa, vaan istuivat vaan kuusen juurella. Hyvin Demi lähti ukkojen luokse, ei aristellut, eikä nähnyt mörköjä, joten mörköikä on ohi.  Jotenkin en vaan nyt oikein innostu hausta, en tiedä mistä se johtuu. Luulen että olen harrastanut sitä niin paljon, että olen kyllästynyt.. ainakin nyt. Saa nähdä tulevaisuudessa, miltäs tuntuu, mutta luulen että jos Demin kanssa jotain PK lajia ruven harrastamaan, niin se on sitten jälkeä.  Tarjalla oli Heida pentu mukana, joka oli taas pakko kuvata, kun on niin lutuinen. Kuvat löytyy täältä.

Tänään käytiin Lohjan kentällä riehumassa. Kentällä oli pelastuskoiraporukka treenamassa, ja Demi otti ihan selvästi häriötä niistä. Alussa se ei ollut hengessä mukana, teki kyllä mutta ei yhtä innokkaasti kun yleensä. Joutui sitten puuhun kiinni kun treenikaveri treenasi oman koiransa kanssa, minäkin kokeilin hänen koiran  kanssa vähän juttuja, ja sehän teki terää, koska kun otin Demin uudestaan treenaamaan, oli se ihan eri tavalla mukana. 

Kun treenikaveri treenasi oman koiransa kanssa pöydät, päätin kokeilla Mollillekin niitä. Sehän on melkein sama kun ohjattu nouto:) vaan että pitää hypätä pöydälle, eikä tuoda kapulaa. Pöydät opetin Mollille silloin joskus nuorena, ja merkkiä ja suunnat se osaa, joten sehän oli Mollille hauska liike, ja helppo nakki:) Lohjan kentällä on aina yhtä kiva treenata!

Illan uintireissulla kävi Demi jossain ihmispas...assa piehtaroimassa:( Joutui pesulle, ja vitsi miten hieno turkki sillä on! Kohtahan on Karjaan näyttely, kiva kun on ainakin hyvässä karvassa. Kokeilin asentaa sitä näyttelyasentoon, ei oikein onnistui, onneksi on vielä pari viikkoa aikaa treenata:)

Kaverukset!

 

2 kommenttia .

Demi vauhdissa

Maanantai 15.6.2009 klo 23.38

Nometreeneissä. Kuvat vähän epätarkkoja, mutta hauskoja!

Vauhtia ja intoa kyllä riittää kun Demi pääsee noutamaan dameja, ja vielä vedestä!   Variskin löytyi rantavedestä ja kelpasi hyvin:)

 dsc_1837.jpg

 
 
 
 
 
 

 dsc_2087.jpg

 Ja lopuksi kuva Tarjan Heida-pennulta, joka on rodultaan saksanpaimenkoira. Lutuinen!

 heida.jpg

1 kommentti .

Taitava pieni tokokoira, mutta ne varikset...

Torstai 11.6.2009 klo 23.27

Aloitetaan siitä mitä on mennyt hyvin, elikkä tokotreenit. Tänään otin ensimmäistä kertaa Demille merkkiä, ja voih:) miten hyvin se meni. En tarvinnut kun pari kertaa itse käydä merkin takana näyttämässä paikkaa, niin Demi tajusi juosta merkin taakse, ja kun naksautin juuri kun oli oikeassa paikassa ja palkka lensi, niin se oli siinä, Demi tajusi sen heti, ja juoksi sen jälkeen monta kertaa ihan oikeeseen paikkaan merkin taakse ja kääntyi minua päin. Vitsi miten hienoa.  Sen jälkeen ruutua moneen otteeseen, myös kerran niin että laitoin Demin merkin taakse seisomaan, itse menin vähän lähemmäksi ruuutua ja lähetin sieltä, kerran käskin myös maahan, ja vitsi miten hyvin se meni!  Ohjattua noutoa molempiin suuntiin, vein  Demin merkin taakse, itse siirryin lähetyspaikkaan, ja näytin kädellä suunnan ja sinne Demi lähti noutamaan oikeata kapulaa, eikä edes tappanut kapulaakaan joten voih:) miten hyvin se meni!! Tässä liikkeessä meillä on hyötyä nomesta, kun olen opettanut suunnat dameilla, niin se oli Demille helppo nakki. Uskomatonta!  

Treenattiin myös kaukkarit, seuraamista, eniten käännöksiä,  sekä luoksetulon pysähdyksiä. Lopuksi otettiin Pradan kanssa avo:n paikallolo, mentiin piiloon, ja aika yli 3 minuuttia, ja molemmat koirat makasivat rauhallisesti. Mukava ja onnistunut treeni!

Tiistaina oltiin yhteistreeneissä, jolloin opetettiin hyppytekniikka. Maarit ja Tiina olivat rakentaneet meille agilityesteellä radan, jossa 4 estettä peräkkäin. Sekä Demi että Molli (varsinkin Molli) innostuivat tästä, ja tää oli koirien mielestä todella kivaa. Molli hullaantui, ja alkoi kiivetä jyrkkää A estettä edes takaisin, ihan itse, on se vähän pöhlö, on saanut uutta puhtia tekemiseen vanhoilla päivillä. Kiva treeni oli tämäkin.

mutta...mutta.. ne peevelin varikset... Maanantaina oltiin nometreeneissä.  Ensin tehtiin linjaa ja vähän seuraamista, ja sen jälkeen hakuruutua riistoilla. Ja Demi ei halunnut tuoda riistat.. En viitsinyt painostaa sitä, koska sille tuli stressiä, läähätti ja jäi vaan syömään ruohoa. Kyllä harmittaa nyt tällainen ongelma.. 

Tänään otin pakkasesta variksen ja pienen lokin, (en oikein tiedä mistä tommonen lokki on tullut, samalla satsilla kun varikset se kerran tuli, en usko että on ihan sallittu lintu kyllä, mutta treenataan nyt silläkin, kun se on kerran jo kuollut:) Demi ei nimittäin halusi sitäkään tuoda viime treeneissä. Minä olen taas miettinyt, ja ajattelin että onkohan hakuruudut olleet liian vakavia hommia, että Demi sen takia on ottanut stressiä, kun se kuitenkin aina noutaa varikset täällä kotona pihalla. Päätin kokeilla nyt niin,  että riehutaan riistojen kanssa, samalla tavalla kun pallojen kanssa.. hui kauheita, mitähän nomeihmiset sanoisivat tästä.. Ei me nyt kuitenkaan riistojen kanssa ruvettu leikkimään repismisleikkejä, mutta heitin ja härnäsin lintujen kanssa, ja sitten Demi sai vielä hypätä niiden kanssa esteen yli muutaman kerran. Kyllä se ainakin oli hauskaa, eikä yhtään vakava juttu. Ja kyllähän Demi niitä kantoi ja juoksi niiden perässä, ja teki kunniakierros talon ympäri. Mitähän naapurit oikein ajattelevat kun minä heittelen kuolleita lintuja ympäri pihaa! Mutta kaikkea pitää nyt kokeilla, jotta Demi innostuisi riistoista.

 

 

 

 

 

3 kommenttia .

Treeniä..

Sunnuntai 7.6.2009 klo 0.16

Demi seuraaTämän viikon aikana on tullut treenattua vähän sitä sun tätä. Tokoa ollaan treenattu joka päivä vähäsen omalla pihalla. Ohjelmassa on nyt ollut vasempaan käännökset, avoimen luokan hypyn osioita sekä kaukkarit. Myös tunnistusnoutoa on treenattu. Sitä Demi tajuaa hyvin, käyttää nenäänsä ja löytää omansa, vaikka laitan "oma" puhtaiden kapuloiden joukkoon. Erikseen ollaan treenattu myös pidä treenejä tunnarikapulan kanssa, hui, miten Demi pureskelee... Siinä onkin sitten treenaamistakin.
 
 
Eilen mentiin Tarjan kanssa tekemään jälkeä ja esineruutua, mutta ensin otettiin tokoa kentällä. Hyppy ja kaukkarit ovat vielä kesken, mutta sitähän mä tiesinkin, joten niiden treenaaminen jatkamme pihalla. Muuten toko treeni meni hienosti.
Sitten mentiin metsään. Demille tallasin lyhyen jäljen, johon laitoin jokunen makupala siellä/täällä, jäljen lopussa namipurkki. Hyvin pieni kikkura jäljesti, välillä pysähtyi ja katseli ympäriinsä, mutta jatkoi itsenäisesti matkaa, ja loppuun päästiin.
 
 
Molli sai jäljestää vähän pidempi jälki, kuudella kepillä. Molli jäljesti todella hyvin, ja nosti kaikki kepit. Minä onnistuin eksymäänkin!! kun olin tallannut Mollin jälki, ja lähdin menemään aivan väärään suuntaan. Vieraassa metsässä on vaan niin vaikeita.. Onneksi oli kännykkä taskussa, ja monien mutkien kautta löysin tielle, aika pitkä matka autoista... voi jessus, en ole ennen kyllä eksynyt.
 
 
Niin kauan kun jäljet vanhenivat tehtiin esineruutua, tallattiin kapea, mutta syvä kaistale. Molli sai aloittaa,Demi seuraa ja Molli oli siinä kyllä huono. Juoksi vaan takarajaa pitkin tapaansa mukaan, kauan sai hakea ennen kun oli nostanut kaikki 3 esineet. Demi oli aivan super hyvä. Ensin Demi sai nähdä kun Tarja vei 3 esinettä ruutuun.  Demi juoksi taas lujaaaaaaa... mutta nenä oli auki ja esineet tulivat todella nopeasti suoraan minulle käteen. Kolmas esine sai hakea vähän kauempaa, ja kovasti yritti saada merkkausnauhan alas, mutta itsenäisesti kuitenkin jatkoi etsimistä, ja myös kolmas esine löytyi. Hieno likka! Vitsi oli kivaa, tätä pitää nyt ainakin kerran viikossa tehdä, niin kivaa se oli. Treenin jälkeen juotiin kahvia ja syötiin pullaa metsänreunalla. Kyllä metsässä on niin kivaa.
 
 
Eilen otin 2 varista ja yksi pieni lokki sulaamaan, ja tänään mentiin Hannan ja Madden kanssa treenaamaan nomea. Olen päättänyt etten enää damitreenejä Demille tee, ennen kun riistatreenit sujuvat. Mukana oli spesial herkkua palkaksi:) . Tehtiin linjaa, ykkösmarkkeerauksia, ja kerran kakkosmarkkeeraus samoihin paikkoihin kun ykköset olivat olleet. Sen jälkeen tehtiin hakuruutua, riistat vietiin syvälle metsään ylös kallion päälle. Treenin alussa ei tietenkään heti halunnut riistoja ottaa, mutta se meni paremmin ja paremmin, ja treenin lopussa sujui jo ylösotot aivan loistavasti. Olen oikein tyytyväinen, koska missään vaiheessa Demi ei ollut haluton, vaan lähti innokkaasti, irtosi hyvin, ja treenin lopussa otti riistat empimättä ja toi käteen asti 

Kommentoi kirjoitusta.

Möllitaipparit

Torstai 4.6.2009 klo 0.20

Meillä oli tänään mölli-taipparit. Tehtiin kaikki niin kun oikeissa taippareissa. Varikset olivat edelleen Demin mielestä todella ällöjä. Ei tuonut kun yksi varis (pitkin hampain), loput jäivät ruutuun:( juoksi kovaa ja bongasi ne kaikki, mutta ei tuonut.

Vesityöskentely oli hyvä, ja myös kanin se toi jäljeltä, vaikka se juoksi ensin kovaa edes takaisin vähän liian kauan, mutta nosti pupun ja toi sen hitaaaaaasti... tuomari oli kiltti kun päästi Demin jäljelle:)

Mua niin ottaa päähän nää Demin pakolliset sairaslomatkin, koska tottelevaisuus kärsii, ja meidän suhde kärsii, kun emme voi tehdä mitään ja kun se ei voi liikkua vapaana. Demillä oli tänään niin paljon ylimääräistä energiaa, että meni vaan juoksemiseen koko homma, ja korvat olivat jääneet kotiin....  plääääh... pakko vuodattaa, kun niin harmittaa.

Tänään sain neuvoksi väsätä siipi-dameja, että Demi tottuisi hajuun, ehkä teen vielä niin, ja ehkä laitan varikset vielä jopa sukkahousuihinkin, vaikka olen vannonut etten mitään sellaista ruve tekemään, jos riista ei kelpaa, saa olla koko juttu.

Pitää kai alkaa harrastaa jälkeä tai hakua myös Demin kanssa, kun ei nomesta tule mitään. Metrin este ei ainakaan tule olemaan mikään ongelmaa Demille, koska hyppää naapurin aidan yli ihan puhtaasti, oli pakko mitata ja se oli 90 cm:):) aikamoinen kenguru! Ei tee varpaille hyvää, nuo vierailut naapurin berniurosten luona.

 "Taipparin" jälkeen grillattiin makkaraa, ja syötiin muuta herkkua. Ilma nyt ei ollut ihan ihanteellinen, mutta ihan kiva oli istua sateessa, läpimärkänä ulkona herkuttelemassa:) Andrea oli lähellä laittaa kunnon braasu, kun mökin katto alkoi palaamaan!!!  Onneksi saatiin se sammutettu aika nopeasti, ja grillaattiin sitten makkarat ulkona. Tapahtumarikas ilta!!

Eilen pidettiin nyyttäri ilta toko ryhmän kanssa. Ryhmäläiset olivat hankinneet kuohuviiniä Mollin TVA:n kunniaksi, joten se oli sitten samalla Mollin valiojuhla:)

2 kommenttia .

Kiitos onnitteluista

Perjantai 29.5.2009 klo 23.59

Kaunis kiitos kaikille onnitteluista! Mollin tokoura on nyt ohi, nyt on Demin vuoro opetella tokotemppuja. Demin kanssa on kiva tokoilla. Demin varpaatkin on taas kunnossa, kun on levännyt. Molli saa harrastaa jälkeä ja hakua niin kauan kun on pirteä ja terve, mutta kisaamaan en tuskin enää Mollin  kanssa mene.. vaikka eihän koskaan kannata sanoa ei koskaan:):)

Tässä vähän kesätunnelmaa...

1 kommentti .

Molli FI TVA

Torstai 28.5.2009 klo 0.36

Niin se päivä vaan tuli että Mollista tuli TVA:) Paljon työtä on tehty tämän tittelin eteen, mutta aika hassua että 2 viimeiset ykköset tulivat 4 päivän sisällä, kun ajattelee miten monta vuotta on rampattu kisoissa. Kivalta tuntuu kuitenkin, ja Molli oli kisoissa ihan jees!

Kisat pidettiin tuomarin toivmuksen mukaan maneesissa, kun oli luvattu kaatosadetta. Tässä liikkeiden järjestys ja pisteet. Mitään en viitsi enää selittää, saatiin kaikista liikkeistä pisteitä, ja tyytyväinen olen Mollin kanssa!

Istuminen ryhmässä: 10, Paikalla makaaminen 8, Hyppynouto 9,5, Kaukkarit 7, Idari 7, Ruutu 7,5, Tunnarit 9, Luoksetulo 8,5, Seuraaminen 8,5, Ohjattu nouto 9.

Yhteensä: 267 p, KP, sij 1 ja TOTTELEVAISUUSVALIO!

pris.jpg

 

15 kommenttia .

Mollille EVL1

Sunnuntai 24.5.2009 klo 16.40

 Vihdoinkin saatiin meidän toinen ykkötulos, nippa nappa, kun ruutu meni nollille, mutta onneksi pisteet riittivät. Kisa oli sisätiloissa Purina Areenalla. Paikallaoloista saimme molemmista kympin, sen jälkeen tehtiin kaikki liikkeet putkeen. Liikkeet tehtiin tässä järjestyksessä: Hyppy nouto: 9, kaukkarit: 7,5, idari: 10, ruutu: 0; tunnari: 10, luoksetulo: 9, seuraaminen: 9,5, ohjattu nouto: 8,5.  yhteensä 257 p.

Jeeee....:):):) Tuomarina oli aina yhtä lempeä Marita Packalen.

Molli lähti ruutuun ihan hyvin, mutta ei mennyt edes kolmannella käskyllä maahan. Kävin sitten ruudussa ja komensin tiukasti Mollia maahan, ja sen jälkeen oli kun eri koira, skarppasi ja teki ihan eri asenteella loppuliikket:) Varsinkin seuraamiseen olen todella tyytyväinen.

Mutta kiva, kiva, kiva..... vielä kun saisi se viimeinen ykkönen joskus:)

 

 

 

Demillä on varpaat kipeät, nyt myös takatassuissa, joten Demi on taas sairaslomalla. Ensi viikolla mennään Räihälle, toivottavasti saadaan aikaa, minähän ehdin jo perua meidän aika, kun se taas lenkin jälkeen ontui sekä etu- että takajalkaansa, ja kun kävin varpaat läpi, oli vasemman takatassun ensimmäinen varvas todella kipeä.. On vissin joka tassuissa sama vika:(

11 kommenttia .

« Uudemmat kirjoituksetVanhemmat kirjoitukset »