UUTISET

Molli täyttää 9 vuotta

Lauantai 15.5.2010 klo 1.03

Paljon onnea Mollille!

framsidan.jpg

3 kommenttia .

Kaikenlaista

Keskiviikko 12.5.2010 klo 23.04

Olen kyllä niin laiska kirjoittamaan tänne blogiin jotain, en vaan enää keksi mitään mitä kirjoittaa.. ihmeellistä.

Emman poski on ihan paksu, sai tänään  lääkettä, ja ensi viikolla on luultavasti hampaanpoisto operaatio edessä. Ainakin toivon että on vaan hammas joka vaivaa. Tuo ei paljon Emmaa kyllä vaivaa, tänään oli sekä tiskannut että siivonnut kun olin Mollin ja Demin kanssa metsässä. Eteisessä löytyi kattila joka oli ollut tiskipöydällä täynnä vettä ja tiskiainetta, oli kyllä niin hyvin putsattu kattila. Mitäs nyt vähän tiskiainetta, ei siitä kuole, meinaa Emma..  No keittiön lattia oli sitten täynnä vettä ja tietysti tiskiainetta, ja oli mennyt laminaatinkin alle, joten ohhojjaajaa, tuo koira kyllä osaa, vaikka olisi kuinka vanha.

Demi on treenannut tokoa, ja hakenut variksia. Välillä on tuonut varikset ihan reippaasti, välillä ei millään haluaisi niitä ottaa. Molli ja Neero ovat olleet mukana, ja silloin Demikin ottaa niitä ihan hyvin, mutta tänään kokeilin niin että Molli ja Neero odottivat autossa, ja silloin Demi ei vaan halunnut.... Heti kun Tuula haki Neeron autosta tuli Demille kiirettä, silloin kyllä varikset kelpasivat.  Ja kun päästiin sekä Neeron että Demin yhtäaikaa hakemaan variksia, niin silloin Demi spurttaili oikein kovaa, ettei vaan Neero ehtisi niitä ottaa. Että sillee...:(

Toko sujuu ihan mukavasti. Ruutu on vaikea niinkun tunnarit ja kaukkarit, mutta ei auta kun treenata.

Vaikka toko on ihan kivaa, niin tykkäisin kyllä harrastaa jotain maastolajiakin Demin kanssa. Täytyy vetää sille verijälkeä joku päivä, ja katsoa miten se sujuis. Sekin voisi olla ihan hauska harrastus. Kyllä kai  me jotain keksitään.

Tässä vähän sekalaisia kuvia..

Emmalla hammas kipeä, poski turvoksissa.

5 kommenttia .

Molli se osaa yllättää:)

Tiistai 27.4.2010 klo 23.30

Optimistisenä ihmisenä lähdin koirien kanssa metsään, mukana kolme vaakkua, jos vaikka Demi innostuisi variksista:) Kaveriksi tuli myös Neero flatti. Neerohan nouti variksia kun ei olisi muuta elämässä tehnytkään, ja sitten ajattelin että täytyy kokeilla miten  Molli suhtautuu variksiin...  ja Mollihan haki ruudusta variksia suurella innolla!!! Ei Molli kyllä nuorena variksista innostunut. Mutta nyt innostui. Hieno pehmeä ote ja hieno luovutus. Voi miten mun Molli osaa olla ihana! Ja kyllähän Demikin nouti variksia, vähän pitkin hampain, mutta ihan itse ilman kannustamista, joten hienosti meni:) On nuo koirat niin outoja otuksia, ei niitä aina ymmärtää.

Tänään treenasin tokoakin Demin kanssa, ja sekin sujui tänään ihan kivasti. Demi oli taas iloinen ja hyvin mukana. Eiköhän tää tästä alkaa taas sujumaan, kunhan en vaadi siltä liikaa.

Sain kuvia ja videoita hyppyykurssista. Tässä Demi hyppää 90 cm. Viime viikolla sille iski uskonpuutetta, eikä uskaltanut hypätä yhtä korkeasti, mutta sillähän oli muutenkin mieli vähän maassa, eikä energia oikein riittänyt. Tällä viikolla pidetään paussia, ensi viikolla mennään taas tsekkaamaan miten hypyt sujuu. Kaikki kuvat löytyy galleriasta.

Kuvaaja: Juho-Matti Heikkilä.

Kommentoi kirjoitusta.

En keksi otsikkoa

Sunnuntai 25.4.2010 klo 23.14

On aina yhtä vaikeita keksiä otsikkoa...

Demi jahtaa lentäviä käpyjä:)

Eilisen päivä meni Inkoon tokossa, mutta vaan töissä. Onneksi ei satanut, mutta kylmää kyllä oli. Demin kanssa en startannut kun toko ei oikein nyt meille sujuu, mutta eihän meillä mitään kiirettä ole. Demin juoksu-kooma ei ole vielä ohi. Pieni ressukka haluaisi vaan nukkua. Mietin että olenkohan rassannut sitä liikaa, onko se ihan uupunut??  Demi on niin lapsellinen ja pehmeä. Nyt ollaan melkein vaan lenkkeilty, ja siitähän koko porukka nauttii kun pääsevät metsään tutkimaan kevään hajuja ja lotrata vedessä. Tänään otin pitkästä aikaa kamerankin mukaan ja uudet kuvat löytyy täältä.

Tänään mentiin UMN:n nometreeneihin, ja olipas se kivaa ....vaikka Demi oli vähän koomassa. Ihmeen hyvin Demi kuitenkin teki. Tottisjuttujen jälkeen tehtiin markkeerauksia, ensin pari ykköstä ja samoihin paikkoihin kakkonen. Matka oli aika pitkä ja matkalla oli myös tienylitys, joka oli Demille ensin vähän vaikeita. Palautusvauhti oli aika hidas, luulen että se johtui siitä että oltiin rivissä, ja Demi jotenkin otti muista koirista paineita tai jotain, en tiedä, mutta yleensä se  kyllä tulee ihan vauhdilla damin kanssa mun luokse. Ennen markkeeraustehtävä jätettiin koirille metsänreunalle muistidameja, ja treenin lopussa saivat koirat vuorotellen hakea niitä. Se meni Demille todella hyvin,  ja palautusvauhtikin oli parempi.

Kommentoi kirjoitusta.

Vihdoinkin kevät

Maanantai 19.4.2010 klo 1.41

Vähän kuulumisia pitkästä aikaa....

Vihdoinkin on kevät, ihana. Lumi on sulannut ennätysvauhdilla, ja nyt  pääsee jo metsään puuhailemaan. 

Demin juoksu on ohi. Aika paljon taas vaikutti Demiin, ei ole ollut ollenkaan omaa itsensä, mutta nyt alkaa pikkuhiljaa taas piristymään. Tokossa ollaan menty aika lailla taaksepäin. En oikein tiedä mistä se johtuu, mutta kai se vaan on niin että aina välillä tulee takapakkia. Voittajaan ei ole vielä mitään asiaa. Nyt ollaan pidetty tokon kanssa vähän taukoa. Nomekin jäi tauolle, kun Demi taas pelleili varisten kanssa. Ehkä kokeillaan vielä niitä sukkahousuvariksiakin, mutta nyt en jaksa vääntää väkisin jotain mitään ei luonnollisesti sujuu. Olen tehnyt Demille jälkeä ja esineruutua. Ihan kivaa sekin vaihteeksi. Ehkä Demistäkin tulee PK koira:) Saa nähdä miten me edistytään.

Tarjan ja Pradan kanssa ollaan käytä dobbereiden järjestämä hyppykursilla Oulunkylässä. Anu Hatunpää toimii vetäjänä, ja PK esteiden hyppyjä harjoitellaan. Viimeksi Demi jo hyppäsi 90 cm, toivottavasti hyppää metrin este puhtaasti kun kurssi on loppu. Todella kivaa on ollut, ja hyödyllistä.

Kaikki koirat ovat terveitä ja hyvänkuntoisia. Molli on ihan loistokunnossa ja se on myös päässyt jäljestämään ja hakemaan esineita, ja kyllä Molli tykkäsi, oli ihan täpinöissään.

Ja tässä vähän sekalaisia kuvia, kun pihalla vähän treenattiin.

Kyllä se oma sieltä löytyy...

Idakin muistaa hyvin tunnarit

...ja Molli

 

Demi ja narupallo - hauskat ilmeet

3 kommenttia .

Kuulumisia

Sunnuntai 21.2.2010 klo 22.42

Tämä talvi nyt sitten jatkuu ja jatkuu.. Lunta tulee vaan lisää ja kylmää on kun Siperiassa. Tänään olisi ollut UMN nometreenejä Lohjalla, mutta mä en vaan halunnut mennä sinne palelemaan, kun mittari näytti -16 ja oli jääkylmä tuuli.

Mummojen kanssa on nyt hankalaa kun niitä ei voi viedä lumeen rämpimään. Saavat tyytyä pikkulenkkeihin remmissä ja välillä vien koko porukka koiratarhaan, vaikka siellä on kyllä tylsää. Ja siellä Demi innostuu aina välillä  kiusaamaan vanhukset, juoksee täysillä niiden päälle, niin että lentävät nuriin. Jos Demi olisi ihminen, niin se olisi varmasti koulukiusaaja:):) No, olen kyllä tehnyt sille selvää ettei tommosta saa harrastaa. Mutta kun siellä on tylsää niin se keksii sitten tommosia piru juttuja...

Demi ja Molli olen välillä vienyt kaupungille. Käytiin yksi päivä Mustissa ja Mirrissä, ja päätin tarkistaa että onko tokoliikkeistä jotain hyötyä arkielämässäkin:) joten jätin koirat  istumaan ilman remmiä kaupan nurkassa.  Siitten vietin paljon aikaa kaupassa, ihan tahallaan enemmän kun olisin tarvinnutkaan. Ihmisiä tuli ja meni, mutta niin mun koirat vaan istuivat nätisti ihan niin kauan että annoin lupaa nousta. Kyllä niitä ihailtiin.. 

 Muutenkin on ollut mukava kävellä niiden kanssa kaupungissa keskellä päivää, kun on ihmisiä liikkeellä,  koska monet ihmiset pysähtyvät ja kyselevät minkärotuisia ovat, ja ihailevat tietysti niiden turkit:)

Demi on harjoitellut paljon tokoa. Ongelmat tulee ja menee, välillä on yksi liike vaikea ja välillä on toinen. Se liike joka sujui viime viikolla ei välttämättä enää sujuu tällä viikolla... Se on tätä. Mutta harjoitellaan ahkerasti, eikös kaikki liikkeet joku päivä istuu. 

Canidaen vuosikokouksessa saatiin taas palkintoja. Vuoden tokokoira kiertopalkinto on harhatiellä, joten sitä ei olla vielä saatu, mutta Molli sai kerholta  hienon lautasen ja TVA ruusukkeen valioarvon kunniaksi. Molli on Canidaen ainoa virallinen TVA joka on tullut EVL:stä. Kerholla on aikaisemmin yksi epävirallinen TVA, koira x-rotuinen, ja yksi TVA niiltä ajoilta jolloin ei vielä ollut erikoisvoittajaluokkaa.  Nämä palkinnot taitavat olla Mollin viimeiset...

 Demikin sai pytsin kun oli paras AVO koira. Uutisissa pakollinen poseeraamiskuva.

5 kommenttia .

Mukavia treenejä

Sunnuntai 7.2.2010 klo 21.26

Torstaina oltiin  Tarjan ja Pradan kanssa tokoilemassa ihan kouluttajan kanssa. Paljon hyviä vinkkejä saatiin, varsinkin kaukkareihin, mutta myös ruutuun. Oikein mukavaa oli, ja odotamme innolla seuraavaa treenikertaa.

Eilen treenattiin omalla porukalla nomea. Meillä oli todella hyvä ja onnistunut treeni. Tuli niin hyvä fiilis, kun koirat olivat kaikki niin hyviä:)

Tänään oltiin Pia Miettisen koulutuksessa.  Treenattiin merkkiä, hyppy noutoa niin että heiteltiin kapulaa esteen vierelle, mutta koiran piti kuitenkin hypätä molempiin suuntiin. Hauska! Ja Demikin tykkäsi, kun piti vähän miettiä ja kuunnella...

Lopuksi vielä ruutua, häiriöden kanssa. Oli mukava iltapäivä. Ja todella hyvä treeni!!

Odotan että Demin juoksu alkaisi. Välillä luulen että nyt se alkaa, kun se merkkailee ja urokset nuuski sitä, mutta ei.. Saisi nyt tulla että olisi sitten keväällä ohi.

Muuten Demin kanssa on niin mukava puuhailla. (taas kerran:) ) Mutta niin se aina vaan on täysillä mukana ja yritttää, kunhan vaan itse muistan että kaikki mitä Demille opetan pitää olla hauska leikki:) Se on niin lapsellinen. Vaikka Joni Nyman sanoi että Demi vaikuttaa niin kypsältä:) Jos hän vaan tietäisi minkälainen rasavilli kakara se on, kun se ei ole käskyn alla...

Kommentoi kirjoitusta.

Talvi

Keskiviikko 3.2.2010 klo 22.42

Vaihteeksi vähän kuulumisia... Pari viikonloppua meni tokokoulutusohjaajakursilla, nyt se on sitten vihdoinkin käyty.

Treenirintamalla on ollut aika hiljaista, mutta viiiime viikonloppuna oltiin nometreeneissä kun päästiin Demin kanssa UMN:n ohjattuihin nometreeneihin, vaikka meillä ei ole sitä vaadittua NOU1:stä:) Treenattiin Gölenissä,  lunta oli aivan liikaa, ja autojen kanssa oli ongelmia. Joni Nyman piti meille alokkaille treenit. Ihan perusjuttuja tehtiin, mutta kivaa oli kuitenkin.

Muuten ollaan vaan tokoiltu, ja lenkkeilty. Nyt on vaikeita tehdä jotain järkevää  kun on näin hirveästi lunta. Tokossa on kaikenlaista hiomista, on meillä vielä treenamista ennen kun voidaan kisoihin mennä.

Tilasin Kennelliitosta Mollille TVA ja MVA (vihdoinkin) ruusukkeita. Aika huvittavaa että MVA ruusuke on paljon isompi ja näyttävämpi kun TVA ruusuke:)

Molli pääsi tietysti poseeraamaan hienojen ruusukkeidensa kanssa, ja ihan kun Molli ymmärtäisi että näistä voi kyllä olla ylpeä, koska sillä on kuvissa niin ylpeä ilme:)  Samalla yritin ottaa Demistä poseeramiskuvia. Vein paras ruusuke kuva Mollin sivulle, ja paras poseeramiskuva Demin sivulle.

1 kommentti .

Nometreenit

Maanantai 11.1.2010 klo 2.00

Tässä vähän kuvia tämän päivän nome harkoista. Päätettiin treenata vaikka mittari näytti -13, mutta oli kyllä kylmää.  Treeni oli kyllä muuten ihan mukava, ja koirat olivat hyviä.  Kuvat on ottanut Hanna Miikkulainen.

Kommentoi kirjoitusta.

Demi täyttää 2 vuotta

Keskiviikko 30.12.2009 klo 20.07

Mattes "lilla" täyttää tänään 2 vuotta. En voi tajuta mihin 2 vuotta on mennyt. Mun mielestä Demi on vielä ihan pikkuinen,  mamman mussukka.

Ollaan kyllä treenattukin. Tokoa taas vähän ahkerammin, ja lupaavalta näyttää, vaikka paljon on kyllä opittavaa. Ruutu sujuu nyt ihan mukavasti, tunnarikapulaa olen piilottanut pihalla lumen alle ja välillä olen piilottanut kapulan myös sisällä:). Se on Demin mielestä todella hauska leikki. Ongelmana meillä on kapulan pureminen, ja liikaa vauhtia kun lähtee kapuloille, kapulat lentää sinne sun tänne, ja Demi ei oikein malta nuuskia rauhallisesti vaan maistelee niitä muitakin... mutta eiköhän se joku päivä onnistuu:)

Eilen mentiin Tarjan ja Pradan kanssa Säästö Pörsin pihalle treenaamaan, sulkemisajan jälkeen. Ja olipas meillä hyvä ja onnistunut treeni. Otettiin ohjattu noutoa, monta ruutua, tunnaria, ja lopuksi vähän seuraamista ja istuminen. Ohjattu menee kyllä jo todella hyvin, eilen ei tappanut ohjatun kapulat ollenkaan.

Luoksetulon pysähdykset olen treenannut lenkin yhteydessä ja kun narupallon kanssa riehuu niin pysähdykset onnistuvat hyvin.

Nomeakin treenattiin porukassa joulupyhän aikana. Lunta oli kyllä vähän liikaa, mutta rampattiin polkuja metsässä, ja tehtiin erilaisia musti ja tottelevaisuusharjoituksia. Lopuksi mentiin pellolle, ja tehtiin pitkää linjaa. Jätettiin monta damia riviin, niin että koirat joutuivat juosta vanhan damihajun yli. Kivaa oli ja hyvin meni.

Lunta on liikaa, metsälenkit on ihan kamalaa rämpimistä, sen takia ollaan tehty eniten remmilenkkejä. Tekee hyvää sekin välillä. Demi on vihdoinkin oppinut kulkea remmissä nätisti. Molli on niin hyvä esimerkki sille, kun Molli ei reagoi mihinkään, ei muihin koiriin, ei ihmisiin, ei mihinkään. Molli vaan katsoo ja kulkee rauhallisesti ohi. Demi joka on luonteeltaan ihan erilainen, nostaa häntänsä, inisee, katsoo Mollia, mutta kun Molli on kun viilipytty, niin Demikin rauhoittuu.

Emman ja Idan kanssa teen erikseen vähän lyhyempiä lenkkejä.

Onneksi on kohta jo tammikuu ja mennään kohti kevättä. Tavoitteitakin on ensi vuodeksi, mutten viitsi niistä sen enempää kertoa, koska se niin harvoin menee niin kun on suunnitellut. Tämän vuoden tavoitteet täyttyivät, paitsi ne taipparit...

Onnellista Uutta Vuotta!

4 kommenttia .

Hiljaiseloa

Lauantai 19.12.2009 klo 0.25

Kun ei mitään juuri tapahdu, ei ole mitään kerrottavaa, sen takia en ole tänne mitään kirjoittanutkaan. Treenirintamalla on ollut hiljaista. Pientä tokoa aina välillä ja keittiötreenit taas käynnissä. Demille olen opettanut vaihteeksi taas jotain aivan hyödytöntä, eli juttelemista. Nyt Demi sitten örisee ja murisee, kun pyydän:) Videopätkä siitä löytyy galleriasta.

Eilen otin pitkästä aikaa kuvia myös omista koiristani,  kun käytiin kavereiden kanssa koiratarhassa. Olipas taas vauhti päällä. Emma "nuorukainen" hössötti yhtä paljon kun muutkin, ei nyt kuitenkaan lähtenyt samaa vauhtia spurttailemaan, mutta kuitenkin. Pelkäsin kyllä että tänään olisi ollut kipeä, mutta ei ollut. On kyllä uskomaton vanhus. Kuvat löytyy täältä.

Alhaalla kuvia Emmasta

On se vaan niin ihana!

Hyvää Joulua!

 

5 kommenttia .

Dementtiä ja kurittomuutta..:)

Tiistai 1.12.2009 klo 22.36

Mummoista pitää kertoa kun ovat kyllä niin hauskoja.

Otan kyllä videokameran mukaan lenkille joku päivä, kun tuo 12 vuotias nykyään spurttailee kun nuorilla päivillä, vaanii kavereita ja hyppelee ojien yli. Käy järvessä plutaamassa, ja hössöttää kun pentu!!! Onkohan se joku merkki dementistä sekin, ettei ymmärrä että on vanha? Epäilen niin, koska ei se ollut tällainen vuosi sitten.

Välillä makaa nesteytyksessä eläinlääkärissä kun on vetänyt niin paljon omenoita että ripuli lentää, minä jo hautasin sitä, koska lihapullakaan ei kelvannut, joten olin ihan varma että nyt Emmaa tekee kuolemaa, mutta hupsista vaan, pari tuntia lepäsi eläinlääkärireissun jälkeen, jonka jälkeen nousi ylös ja meni jääkapin vierellä istumaan.. Ja uudestaan ulos pihalle tsekkaamaan jos löytyisi mätääntyneitä omenoita..

Eikä tuo Idakaan ihan skarppi enää ole. Tänään jätin Idan Tuulan kanssa kun mun piti siirtää autoni, ja ensin Ida lähti Tuulan kanssa ihan iloisena, mutta kun mä ajoin ohi, niin sille iski joku paniikki että mamma, mamma mihin sä lähdet, ja se lähti juoksemaan väärään suuntaan, sinne missä auto oli ollut. No kun vihelsin ja kutsuin sitä, se tuli niin lujaa, etten ole kyllä 8 vuoteen nähnyt Idaa juoksevan noin kovaa:):) Sehän on niin laiska ettei se viitsi juosta enää ollenkaan, mutta kun tuli hätä, niin osasihan Idakin juosta. No Ida ei ole ikinä ollut mikään Einstein, mutta että näin tyhmä, että lähti väärään suuntaan... Ida ressukka.

Demi on taas treenannut. Eilen treenattiin kisanomaisesti Tarjan ja Pradan kanssa maneesissa, tehtiin peräkkäin ne VOI liikkeet jotka koirat osaavat jotenkuten. Demi otti seuraamista, liikkeestä istuminen, luoksetuloa, metallin noutoa ja hyppynoutoa. Hyvin se on kyllä mukana, vaikka ei palkkaa saa. Seuraamisessa painaa kyllä nyt aika paljon,  mutta kontakti on hieno ja energia on kyllä ihana, joten en katso että tuo painaminen nyt olisi mikään suuri ongelma. Pitää vissin vaan harjoitella enemmän, ja tehdä paljon vasempaan käännöksiä. Istuminen istuu:):) Sen se tekee hyvin. Luoksetulokin meni aika näppärästi, vaikka Demi tuli niin kovaa, että seisominen meni vähän pitkäksi, mutta maahanmeno ja loppuosa oli hienoja. Noudoissa meillä tapetaan vieläkin kapulaa... jee jee, mutta muuten sujuu myös sekä metalli että hyppynouto ihan mukavasti.

Ruutua ollaan treenattu nyt ihan urakalla. On vaikeita löytää oikea paikka, mutta harjoitellaan lisää. Tunnarit tehtiin myös maneesissa, ja monen toistojen jälkeen, saatiin yksi nappisuorituskin aikaiseksi. Kaukkarit ovat työn alla. Mä en ole itse ikinä tykännyt junnata kaukkareita, joten niitä on treenattu aivan liian vähän. En usko että niiden kanssa tulee olemaan ongelmia kunhan viitsin niitä Demin kanssa treenata.

Kun sunnuntain Nome treeneistä ei tullut mitään, mentiin kaatosateella Demin kanssa hakutreeneihin. Otettiin neljä haamua, ja ne nyt oli Demille helppo nakki. Kuuliainen ja tottelevainen oli myös hakumetsässä. Otettiin myös esineruutua, ja sekin meni ihan hienosti.

Lenkillä Demi kulkee nyt mun vierellä, irti kyllä mutta ei saa lähteä hillumaan ympäri metsää, koska on niin riistojen perässä. Välillä annan sen spurttailla vähän mutta sitten saa taas kulkea polulla mun vierellä. Hyvin menee, vaikka mennään koira-kavereiden kanssa lenkille. Siinä se hipsuu kiltisti mun vierellä. Turvallisempi näin, metsät on täynnä peuroja, ja kun peura tulee nenän edessä, niin kyllähän nuori koira lähtee, eihän se kuule eikä näe sellaisessa tilanteessa mitään.

Mutta välillä vaan tapahtuu... Juuri kun oltiin autojen luona, ja mä järjestelin filtin takakontilla, enkä ollut skarppina, tuli lenkkeilijä tiellä. Ja sinnehän tuo hulivili ryntäsi, eikä totellut. Arghhh.... Siitä sai kyllä satikutia, ja kunnolla. Tänään lavastettiin sitten  samaa tilannetta metsässä. Kaverini lähti aikaisemmin, ja parkkeerasi autonsa eri paikalla. Hänellä oli sadepuku päällä ja tuli lenkkeilen tietä pitkin, jolloin päästin Demin autosta ulos. Odotin että se ryntäisi lenkkeilijän luokse, jolloin olisin päässyt puuttumaan siihen itse teossa, mutta Demi ei edes katsonut lenkkeilijää päin, vaan hösläsi vaan mun ympäri, eikä uskaltanut edes katsoa sinnepäin:):) Taisi kurinpalautus mennä kunnolla perille kerrallaan. Sen verran pehmeä likka on.

Molli taitaa olla se ainoa ihan normaali meidän porukassa tällä hetkellä:):)

Perjantaina mennään Tarjan ja Pradan kanssa Suskin luokse. Minä olen päättänyt ottaa noutoa Demille, eiköhän Suskilla on jotain hyvviä vinkkejä kapulan tappaamiseen.

Sain tehtyä kotisivut firmallenikin, kun Kotisivukoneelta soitettiin ja ilmoitettiin että minä olen nyt niiden valtuutettu jällenmyyjä. Tykkäävät mun tekemät sivuista. Sehän on kiva juttu se.

3 kommenttia .

Kukkasen treffi ja vähän muutakin

Maanantai 23.11.2009 klo 13.53

alla2.png

Leikkasin ja liimasin photo shopissa jotta sain kaikki samaan kuvaan:) Vasemmalta Anu ja Kaarna, Milla ja Vepu, Demi, Katriina ja Väinö, Pirjo ja Simo, Erja ja Olli sekä Kati, Gösta ja Olga.

Lauantaina pitdettiin Olgan lapsille Kukkasen treffit Riihimäen majalla. Olipas se mukavaa nähdä Demin sisarukset ja äiti. Hyvin samantyyppisiä ovat kyllä koko porukka, iloisia ja vauhdikkaita:) Treenattiin nomea, minä yritin antaa vähän tokovinkkejä ja syötiin hyvää ruokaa. Päivän päätteksi pidettiin kiihdytyskisan. Pettymys oli SUURI, kun mun "nopea" Demi, olikin hitain koko porukasta:):):) Vaikka luulen kyllä että Demi ei antanut kaikensa.. (minä= HUONO HÄVITTÄJÄ) Kiihdytyskisan ajat löytyy täältä.  Ja kuvia täältä.

 Kiitos Kati mukavasta treffeistä, ja iso kiitos myös Evalle, joka oli mukana vetämässä nometreenit. Olin hyvin tyytyväinen Demin nomeiluun, pientä häsläämistä alussa, muuten Demi teki niin kun olen sille opettanut. Keskittyi hyvin häiriöistä huolimatta.

Demi loukkasi pari viikoa sitten tassunsa, sai anturaan haavan, jonka takia ei ole voinut juosta irti metsässä. Kun energia kuitenkin löytyy vaikka muille jakaisi, päätin tehdä sille jälkeä. Pari kertaa jäljestettiin pellolla, ja kerran metsässä. Metsäjälki meni oikein mukavasti, nyt Demi jäljesti sillä asenteella  mitä haluan, joten oma kipinä syttyi taas, taidamme jatkaa jäljestämistä niin kauan kun maat ovat paljaat.

Nome juttuja ollaan Demin kanssa harjoitelleet ahkerasti kahdestaan metsässä, ja se on ollut hyvä, koska silloin Demi keskittyy hyvin, ja oppii helposti uusia asioita. Pysähtyminen pillillä onnistuu nyt todella hienosti. Eilen käytiin Andrean kanssa pellolla treenaamassa. Tehtiin kolme muistipaikkaa joihon jätetttiin muutama damia, matkaa oli jo aika paljon, ja välillä heitettiin ykkösmarkkeraus metsään, jota koira ei heti saanut noutaa.  Lopuksi treenattiin suuntia ja taakselähetyksiä. Ei voi muuta sanoa kun että hyvin meni:)

mummot.jpgTokoa ollaan treenattu liian vähän. Seuraaminen on mennyt huonompaan suuntaan, Demi painaa ja edistää, nyt täytyy ryhdistäytyä ja treenata seuraaminen taas kuntoon. Kaukkarit alkaa sujumaan, niinkun luoksetulon pysähdykset.. Mutta on meillä treenaamista vielä.

Mummot ovat hyvässä kunnossa, jaksaa hyvin lenkkeillä ja hössöttävät niin kun ennenkin. Kun tein Demille ja Mollille esineruutua, pääsivät niilo.jpgmummotkin hakemaan kimpassa esineitä. Voi vitsi, miten ovat ihania, olisi pitänyt ottaa videolle kyllä.  Siinäs näkee, vaikka koirat olisi kuinka vanhoja, niin kyllä ne nauttivat kun pääsevät jotain tekemään.

Mollikin on saanut paljon aktiviteettiä. Se on noutanut dameja, jäljestänyt pellolla ja metsässä, hakenut esineitä ja tottistellut. Molli on viisas ja osaa vaikka mitä. Molli on mulle niin rakas. Sanat ei riitä...

Naapurin pihalla häärää nyt tällainen pieni peikko:) Pieni 10 viikkoinen nöffipoika Niilo. Voi vitsi miten se on suloinen, sitä on vaan ihan pakko lässytellä ja ottaa syliin ja pussata. Niilo taitaa  tykätä minustakin, koska heti kun avaan ulko-oven, ryntää Niilo aidan vierelle ja pieni häntä vispaa. Ihana otus!

1 kommentti .

Kuulumisia pitkästä aikaa

Tiistai 3.11.2009 klo 2.27

Emma täyttää tänään 12 vuotta! On se aikamoinen mummo kyllä. Pirtsakka ja iloinen on vieläkin. Tuntuu vaan aivan uskomattoman surulliselta kun tietää että nyt alkaa jo olla sen verran ikää että... hui tulee itku jo kun mietin sitä.

Olen seurannut kihara Inkan seikkailut monta vuotta, sillä on ollut niin mukava kotisivu. Monta kertaa olen naurannut niin että kyyneleet valuu, kun Inkan emäntä on kirjoittanut niin hauskasti. Viime aikoina on ollut kyllä aika hiljaista Inkan kotisivulla, vaikka kävi Inka Norjassa vielä elokuussa.  Nyt on Inka kuollut. Vaikka en ole koskaan Inkaa tavannut, niin tuli kamalan surullinen olo.. Inka ei ollut mikään menestynyt kisakoira, vaan kotikoira joka oli emännälle niin rakas. Kaikenlaista Inka oli kokenut. Sillä oli synnynnäinen sydänvika, ja pentuna meni sen jalka poikki, joten sillä oli toinen etujalka vähän lyhyempi kun toinen. Vanhoilla päivillä tuli kohtutulehdus, jolloin emäntä niin pelkäsi ettei Inka selviää leikkauksesta, mutta niin se vaan toipui, mutta nyt puoli vuotta myöhemmin Inka kuoli. Vaikka sillä oli sydänvika niin se eli yli 11 vuotta, joten aika sitkeä likka oli.  Se oli Inkan tarina se....Inkan kotisivu

Demi hulivili on treenannut. Paljon ollaan kahdestaan metsässä harjoitelleet nomea. Ja Demi on ollut todella taitava. Hienosti Demi pysähtyy pillillä, myös silloin kun se on kaukana.

Tokoa treenataan usein, kovasti ollaan yritetty saada nouto kuntoon, mutta on se vaikeita. Epäilen etten koskaan saa Demin nouto sellaiseksi kun haluaisin...

Tarjan ja Pradan kanssa ollaan harjoiteltu esineruutuakin, vaikka epäilen etten PK kisoihin Demin kanssa ikinä mene, mutta  oppiihan Demi käyttää nenänsä ainakin näissä treeneissä, kun esineet ovat niin pieniä damien verrattuna. Ja hyvin Demin nokka toimii:)

Suski Korri kävi kouluttamassa meitä pari viikkoa sitten. Se oli oikein antoisa koulutus. Vasempaan käännökset harjoiteltiin Demin kanssa, ja hyviä vinkkejä saatiin. Oli tarkoitusta käydä Suskin luona hakemassa lisää oppia, mutta Suski sai tytön samana päivänä, joten ei oikein onnistunut::)

Meillä oli tänään treffit Demin veljen Vepun kanssa Inkoossa. Katselin vähän niiden tottista ja toivottavasti osasin jotain neuvoja antaa. Vepu oli aivan ihana, ihan samanlainen kun Demi. Yhtä hassu, iloinen ja vilkas.

4 kommenttia .

Pian opeissa ja nometreeneissä

Maanantai 19.10.2009 klo 0.38

Lauantaina vietettiin mukavan päivän Pia Miettisen koulutuksessa. Treenit pidettiin Hofin maneesissa kun oli luvattu sadetta, ilma ei ollutkaan niin huono, mutta maneesissa on aina yhtä kivaa treenata. Demin kanssa aloitettiin luoksetulon pysähdyksillä. Mun piti näyttää miten treenaan, että Pia sitten osaa kertoa onko treeni eteenpäinvievä tai junnataanko paikallaan. No meidän luoksetulotreenistä ei oikein tullut mitään, koska Demi ei kertaakaan pysähtynyt seisomaan, ja lopuksi heitin narupallon kattoon, sinne se jäi roikkumaan, ja treeniaika kului kun minä yritin saada pallo alas:):) Kun  vihdoin ja viimein sain pallon alas, siirryttiin seuraavaan liikkeeseen, ja otettiin ruutua. Oikea paikka haettiin, ja siihen sain Pialta oikein hyviä vinkkejä. Ruudun jälkeen vielä liikkeestä istuminen, joka myös meni ihan Ok, voisi ehkä istua nopeammin, mutta itse olen aika tyytyväinen, ehkä yritän lelulla saada se nopeimmaksi, pitäisi ottaa videolle, että itse näkisin.

Toisessa erässä otettiin idaria kokonaisena liikkeenä, ja siihen olen todella tyytyväinen. Demi teki kaikki jäävät liikkeet oikein, pysyi paikallaan, ja seuraaminenkin oli ihan jees.  Viimeisenä liikkeenä valitsin ohjattua. Demi osaa suunnat ja lähtee nopeasti kapulalle, mutta tappaa kapulan, ja paluuvauhti voisi olla nopeampi. Luovutus on omasta mielestäni ihan hyvä. Olen kokeillut kaikenlaista että saisin Demin tajumaan ettei saa tappaa noutokapulaa, mutta en ole halunnut kieltää, koska epäilen että Demi olisi käsittänyt väärin, ja että paluuvauhti olisi kärsinyt vielä enemmän. Nyt tehtiin kuitenkin niin, että heitin kapulan, jätin Demin istumaan ja menin itse kapulan lähelle seisomaan, ja juuri kun Demi tuli kapulalle, sanoin "sakta", sana joka Demi ymmärtää, ja se auttoi, ei ainakaan silloin tappanut kapulaa, joten tuota pitää nyt jatkaa.. ja sitten on se paluuvauhti vielä, kun Demi ravaa kapulan kanssa takaisin, ei aina, mutta välillä, ja haluaisin että se tulee vauhdilla, samalla tavalla kun se tulee damin kanssa:)

Oli kiva päivä, tykkäsin, ja niin teki Demikin. Kyllä toko on vaan niin hauskaa.

Pia näytti miten paljon hienoja juttuja pieni Ruu jo osaa:) Oli se aika ihana!

Tänään treenattiin nomea. Otettiin vähän walk uppia alussa, jolloin heitettiin dameja häiriöksi, ja sen jälkeen niinkin että aina joku koirista sai noutaa jonkun damin välillä. Tämä meni kaikille hyvin.

Sen jälkeen tehtiin kakkosmarkkeerauksia. Aluksi Demi ei keskittynyt ollenkaan, mutta muutaman toiston jälkeen onnistui tämäkin harjoitus. Demi ottaa damiheittäjästä tosi paljon häiriöitä, se on vähän ärsyttävää...

Me ollaan Demin kanssa kahdestaan treenanneet nyt paljon niin, että olen valinnut jonkun paikan muistipaikaksi, johon olen jättänyt useampia dameja, ja sitten olen lähettänyt linjalle, välillä taakselähetyksenä, ja välillä sivulle. Ja matkaa ja lähetyspaikkaa vaihtanut. Nämä treenit on mennyt hyvin, ja Demin motivaatio on pysynyt koko ajan hyvänä, kun treeni on ollut vaihteleva. Nämä treenit olen tehnyt metsässä.

Tehtiin tänään samantyyppistä treeniä pellolla, mä tein ensin  yhdelle muistipaikalle, mutta sitten kokeilin vielä niin kun Andrea teki Ebballe, että meillä oli 2 muistipaikkaa. Jonkun elukan makauspaikka ja kakkaa vähän häritsi Demin keskittymistä välillä, mutta muuten ihan hyvä treeni. Ja Demin keskittyminen on niin paljon parempi kun siellä ei seiso ketään, vaan damit jätetään valmiiksi muistipaikalle, vaihtamisongelmia meillä ei ainakaan nyt ole.

Oikein onnistunut treeni tämäkin!

Kommentoi kirjoitusta.

Viikon treenit ja kuvia

Lauantai 17.10.2009 klo 1.12

Taas on aika treenipainoitteinen viikko takana. Alkuviikossa treenattiin Tarjan ja Pradan kanssa tokoa, Inkoon keskustassa. Demi ottaa kyllä Pradasta paljon häiriöitä. Unohtaa välillä kokonaan mitä on tekemässä ja jää vaan tujottamaan Tarjaa ja Pradaa. Sen takia treenataan aina vähän aikaa yhtä aikaa, ennen kun toinen koira saa mennä autoon ja otetaan yksitellen juttuja. Muuten ihan onnistunut treeni, mutta ohjatussa ja tunnarissa vähän sählättiin, mutta nuo liikkeet on molemmat jäänyt treenamatta, joten ei kun lisää treeniä.

Tiistaina oli Tiina järjestänyt tokoryhmälle leikkimielisen kisan, jossa Demi tuli kolmanneksi:) Hyvä häiriötreeni sekin.

Vähän tokoa ollaan kyllä kotipihallakian treenattu, ihan pikkuhetkiä jotain pientä.

Keskiviikona mentiin  jälkimetsään, ja niin kauan kun jäljet vanhenivat tehtiin esineruutua. Demi oli kyllä varsinainen aivoton, juoksi vaan hullun lailla, ei auttanut vaikka kävin nostamassa esineet välillä, ei Demi kuitenkaan muistanut, vaan lähti taas juoksemaan, ja häipyi ihan metsäänkin välillä... Huoh, mikä treeni! No oli meillä kyllä häiriöitäkin, koska kesken treeniä tuli mies kolmen bouvierien kanssa ohitse, ja sinnehän Demi lähti, eikä meinannut totella, joten mun pinna vähän paloi, ja sen jälkeen Demille tuli vähän paineitakin.  No se siitä.

Jälki meni aika hyvin, motivaatio oli paljon parempi kun viime kerralla, vaikka kyllä nytkin välillä unohti kokonaan mitä oli tekemässä ja jäi tujottamaan Tarjan ja Pradan perään, kun he lähtivät ajamaan niiden jälki samaan aikaan.

Mollikin sai jäljestää lyhyen jäljen. Alku meni huonosti, mutta parani loppua kohti, esinruudussa myös Molli sähläsi...

Että sellainen treeni..

Mutta on jotain mennyt hyvinkin. Koska Demi on niin valtavan energinen, olen melkein joka päivä metsälenkin jälkeen treenannut sen kanssa vähän noutamista. Ja kun me treenataan kahdestaan metsässä, niin silloin Demi keskittyy hyvin, ja silloin treenitkin tietysti onnistuvat. Noutotreeneissä on Demi kyllä ollut todella pätevä, ja intoa ja motivaatiota löytyy vaikka muille jakaa.

Huomenna on Pia Miettisen toko valmennus, ja keskiviikkona Susanna Korrin (entinen Mölsä) tottistreeni, joka piti olla viime viikolla, mutta siirtyi viikko eteenpäin, mielenkiintoista... 

Ja vähän kuvia jotkaa en ole jaksanut laittaa galleriaan...

4 kommenttia .

Kuulumisia

Perjantai 9.10.2009 klo 1.41

Jotain pitää kai tännekin välillä kirjoitella... Muiden kotisivut vie nyt niin paljon energia etten viitsi omat sivut ollenkaan päivittää.

Demi on kyllä vähän treenannut. Tokossa ollaan treenattu ruutua, merkkiä, tunnaria, luoksetulon maahanemenoa, metallia ja hyppynoutoa. Seuraamisen sivuaskeleet ja paikallaankäännöksetkin on nyt enemmän työn alla. Demi on kyllä aika vallaton, ja lyö äkkiä koko homma leikiksi, mutta hyvä niinpäin, ettei ota se liian vakavasti. Ja ei se haittaakaan yhtään, koska osaa Demi skarpatakin jos käsken. Paljon ollaan taas vaan leikittykin.

Käytiin me pellolla jäljestämässäkin, mutta ei se kyllä mitenkään hyvin mennyt. Vähän matkaa Demi jaksaa keskittyä, sitten alkaa seurata mitä ympäristössä tapahtuu. Saa nähdä miten me jatketaan, tai jatketaaks me ollenkaan..

Nomea treenattiin tänään. Ihana kun ei tarvinnut varisten kanssa puuhailla:) Treenikaverit olivat suunnitelleet meille treenin. Aloitetiin lähihakuharjoituksella tennispalloilla, sen jälkeen pari kertaa markkeerausta ja pari ohjausta, niin että treenikaveri heitti toinen dami häiriöksi.  Lopuksi treenattiin vielä pysähdyksiä. Nippa nappa ehdittiin treenata ennen kun alkoi hämärtymään.

Ja tässä vähän kuvia hulivilistä.

Kommentoi kirjoitusta.

Sitä sun tätä...

Maanantai 28.9.2009 klo 22.53

Kuva Inkoon tokosta.

Ilmoitin Demin pariin taippareihin, ja hohho, on se vaikeita mahtua mukaan. Kirkkonummelle ollaan 6 varasijalla, ja Mjösundiin sijalla 31 !!!! Taitaa jäädä ensi vuodelle meidän taipparit...

Ollaan treenattu sekä tokoa, esineruutua, jälkeä (sekä pellolla että metsässä) ja nomea.

Jäljessä ollaan kyllä varsinaisia amatöörejä vielä:), esineruutu meni ihan hirveen hyvin. Ei mennyt kun pari minuuttia niin Demi oli tuonut 3 esinettä. No, ruutu ei ollut täysmittainen, mutta kuitenkin...

Nomea treenattiin lauantaina Hannan ja Madden kanssa. Olin ottanut 6 varista sulamaan, ja treenattiin vaan variksilla. Alussa Demi jäi roikkumaan variksen päällä, otti sen kuitenkin loppujen lopuksi, ja sen jälkeen kyllä niitä toi, vaikka ei se maailman hauskin juttu kyllä ollut. Tehtiin pellolla hakuruutua, niin että koirat saivat hakea vuorotellen, ykkösmarkkeerauksia, ja pari kertaa linjaakin. Ei hassumpi treeni, vaikka Demi kyllä vaikutti vähän paineistuneelta koko ajan:(

Tokossa ollaan harjoiteltu luoksetulon maahanmenoa, joka on mennyt todella hyvin, kun keksin oikein mainion palkan, nimittäin tavallinen keppi:) Vitsi miten Demi tulee hyvällä vauhdilla ja menee nopeasti maahan, kun heitän kepin sille palkaksi. Tänään treenattiin tunnaria, metallin noutoa ja kaukkareita. Hyvin meni, vaikka liikkeissä on tietysti vielä hiomista, varsinkin kaukkareissa, mutta alku on ainakin hyvä..

Demi on taas oma  itsensä. Iloinen ja villi:)  Nyt tiedän että on juoksun jälkeen vähän vaisu ja rauhallinen, luulin jo että Demi oli rauhoittunut, onneksi ei ollut näin:)

Kommentoi kirjoitusta.

Inkoon toko

Sunnuntai 20.9.2009 klo 23.38

Olen ihan kamalassa flunsassa joka on kestänyt jo reilut 2 viikkoa, viime viikolla iski vielä poskiontelotulehdus, joka on ollut niin kivulias ettei ole tottakaan. Antibiottikuuria aloitin 4 päivää sitten, eikä ole vieläkään yhtään helpottunut:(  Kaiken lisäksi mulla on ärsyttävä yskä, joten lähtökohdat eivät olleet tänään yhtään hyvät. Aamulla oli kyllä niin surkea olo, että olisi tehnyt mieli jäädä sänkyyn. Lähdin kuitenkin kisapaikalle jo aamulla, onneksi löytyy särkylääkettä...

Itse kisahan meni todella hyvin. Demi oli oikein reipas likka. Ihme koira kun tekee kisoissa juuri niin kun treeneissä!! Tiesin että Demi osaa kaikki liikkeet, mutta että noudosta ei voi tulla hyvät pisteet, koska Demi tappaa kapulan (vieläkin) ja ravaa takaisin. Muut liikkeet osaa teknisesti aika hyvin.  

Ja niin mun pieni kikkuralikka teki niin hienosti ja samalla innolla alusta loppuun asti. Oli todella kiva kisata Demin kanssa, kun se on niin mamman likka ja on niin tyytyväinen jo mun kehumisesta. Lutuinen otus.

Laisi kehui Demiä paljon!

Ja tuloshan oli AVO1 191p KP sij 1/11

Nyt on kivaa, kun voi keskittyä ylempien luokkien liikkeiden treenaamiseen.

Hieno kihara, hieno tulos ja hieno TOKO rusetti:)

Tyytyväisen nököisiä treenikavereita:) Tarjalla ja Pradalla toiseksi paras tulos 180, 5p KP. Paljon Onnea!

9 kommenttia .

Treenejä

Maanantai 14.9.2009 klo 0.50

Mulle iski oikein kunnon flunssaa, joten koirat saivat pari päivää olla vaan pihalla, eivät päässeet edes lenkille. Demi oli keksinyt omaa kivaa, pilottanut puruluita kukkapenkille, ja sitten kävi 5 kertaa päivässä tarkistamassa että varmasti ovat kunnolla piilossa. On ne niin kaheleita nuo koirat. Tänä iltana oli taas menossa piilottamaan puruluuta kukkapenkille, mutta ehdin puuttumaan siihen ajoissa. Sehän on nimittäin näin, että koko koira on täynnä multaa kun se on käynyt kaivaamassa, joten ne mullat on sitten myös sisällä...

Eilen illalla olin niin pirteä että jaksoin mennä ottaa Demille tokoa. Intoa ainakin riitti) Otin kaikki AVO liikkeet peräkkäin ilman palkkaa, ja maahanmeno tökki, ei mennyt maahan vaikka kuinka yritin. Hypyssä hyppäsi kun kenguru edes takaisin, en ehtinyt antaa kun yhden käskyn,  niin Demi oli hypännyt jo yli, takaisin ja taas yli... Muut liikkeet sujuivat ihan hyvin. Joten taas löytyy treenamista.

Tänään oltiin koko päivän NOME koulutuksessa. Mervi tuli taas pitämään meille treeniä. Päivän aiheena hakua riistoilla ja jälkeä. Koska muut halusivat treenata eri riistoilla, päätin ottaa Demin kanssa yleisön roolia, ja samalla kuvata kavereden treenit. En viitsinyt antaa Demin noutaa nyt muuta riistaa kun variksia, koska en halunnut antaa sille mahdollisuutta ruveta valkkaamaan. Ensin treenit pidettiin pellolla, ja kun muut olivat treenanneet valmiiksi heitti Mervi Demille pari varista ojan reunalle ja ampui. Ensimmäinen varis tuli nopeasti, toinen nosti kans heti kun sen löysi, mutta laajensi kyllä aluetta aika paljon. Mutta otti varikset empimättä, ja sehän oli tänään se tärkeä juttu. Sain noottia siitä kun yritin pillillä saada Demiä kuuntelemaan (joka ei todellakaan onnistunut, kun se oli niin kaukana).

Sen jälkeen mentiin metsän puolelle, ja taas sama juttu, oltiin Demin kanssa yleisöä niin kauan kun muut treenasivat. Päivä oli venynyt jo pitkään, ennen kun Demi pääsi uudestaan tekemään. Silloin tehtiin taipparityylinen hakuruutu neljällä variksilla. Mervi vei oman koiransa kanssa varikset metsään ja ampui joka kertaa kun riista putosi. Demi lähti innokkaasti hakemaan ja ensimmäinen varis tuli nopsasti, Mervi tsekkasi puskan takana, ja Demi oli ottanut sen saman tien ja tuli heti mun luokse, ja ihan hyvällä vauhdillakin. Toinen tuli myös samalla tavalla, mutta sen jälkeen Demi lähti taas turhaan kauas  hakemaan, mutta palasi kyllä itse oikealle alueelle ja toi kolmannenkin. Päätin lopettaa siihen, kun se oli mennyt niin hyvin. Olen enemmän kun tyytyväinen. Näyttää todellakin nyt siitä että variskammo on ohi. Jälkeä en ehtinyt Demin kanssa tänään ollenkaan tehdä, joka vähän kyllä harmittaa. Muuten oli kyllä kiva päivä, ja hyviä vinkkejä saatiin taas vaikka kuinka paljon.

Kavereiden treenikuvat täältä.

Ja vielä kerran ONNEA Katille ja Olga-äidille sekä Sarille ja Voitto-veljelle tämän päivän ykkösistä!!  

4 kommenttia .

« Uudemmat kirjoituksetVanhemmat kirjoitukset »