Demi täyttää 2 vuotta

Share |

Keskiviikko 30.12.2009 klo 20.07


Mattes "lilla" täyttää tänään 2 vuotta. En voi tajuta mihin 2 vuotta on mennyt. Mun mielestä Demi on vielä ihan pikkuinen,  mamman mussukka.

Ollaan kyllä treenattukin. Tokoa taas vähän ahkerammin, ja lupaavalta näyttää, vaikka paljon on kyllä opittavaa. Ruutu sujuu nyt ihan mukavasti, tunnarikapulaa olen piilottanut pihalla lumen alle ja välillä olen piilottanut kapulan myös sisällä:). Se on Demin mielestä todella hauska leikki. Ongelmana meillä on kapulan pureminen, ja liikaa vauhtia kun lähtee kapuloille, kapulat lentää sinne sun tänne, ja Demi ei oikein malta nuuskia rauhallisesti vaan maistelee niitä muitakin... mutta eiköhän se joku päivä onnistuu:)

Eilen mentiin Tarjan ja Pradan kanssa Säästö Pörsin pihalle treenaamaan, sulkemisajan jälkeen. Ja olipas meillä hyvä ja onnistunut treeni. Otettiin ohjattu noutoa, monta ruutua, tunnaria, ja lopuksi vähän seuraamista ja istuminen. Ohjattu menee kyllä jo todella hyvin, eilen ei tappanut ohjatun kapulat ollenkaan.

Luoksetulon pysähdykset olen treenannut lenkin yhteydessä ja kun narupallon kanssa riehuu niin pysähdykset onnistuvat hyvin.

Nomeakin treenattiin porukassa joulupyhän aikana. Lunta oli kyllä vähän liikaa, mutta rampattiin polkuja metsässä, ja tehtiin erilaisia musti ja tottelevaisuusharjoituksia. Lopuksi mentiin pellolle, ja tehtiin pitkää linjaa. Jätettiin monta damia riviin, niin että koirat joutuivat juosta vanhan damihajun yli. Kivaa oli ja hyvin meni.

Lunta on liikaa, metsälenkit on ihan kamalaa rämpimistä, sen takia ollaan tehty eniten remmilenkkejä. Tekee hyvää sekin välillä. Demi on vihdoinkin oppinut kulkea remmissä nätisti. Molli on niin hyvä esimerkki sille, kun Molli ei reagoi mihinkään, ei muihin koiriin, ei ihmisiin, ei mihinkään. Molli vaan katsoo ja kulkee rauhallisesti ohi. Demi joka on luonteeltaan ihan erilainen, nostaa häntänsä, inisee, katsoo Mollia, mutta kun Molli on kun viilipytty, niin Demikin rauhoittuu.

Emman ja Idan kanssa teen erikseen vähän lyhyempiä lenkkejä.

Onneksi on kohta jo tammikuu ja mennään kohti kevättä. Tavoitteitakin on ensi vuodeksi, mutten viitsi niistä sen enempää kertoa, koska se niin harvoin menee niin kun on suunnitellut. Tämän vuoden tavoitteet täyttyivät, paitsi ne taipparit...

Onnellista Uutta Vuotta!


Kommentit

30.12.2009 23.47  Pia & lassiegang

Oih,ONNEA Demille 2-vuotis synttäreiden johdosta!
Sama päivä kuin Eppulilla =)

Oikein oikein hyvää ja menestyksekästä Uutta Vuotta teille Åsa!
Ja kiitos vielä kerran!

31.12.2009 0.44  Heidi

Mamman Lilla! Onnea 2-vuotiaalle mamman pienelle.

31.12.2009 15.58  Seija

Onnittelut Demille!
Joko sielläkin kaksi vuotta hurahti...

Hyvää Uutta vuotta ja
onnea suunnitelmille!

1.1.2010 14.05  Minna Halonen

Kylläpäs Demi on kovasti Onnin näköinen; ihan samanlainen katse;)


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini