Treenejä

Lauantai 29.11.2008

bloggen.jpgTänään tein Demille jäljen. Laitoin makupaloja melkein joka askeleelle, aina välillä jätin pari askelta ilman nameja, ihan laiskuudesta, kun se on niin työläistä laittaa niitä makupaloja. Jälki oli noin 60 metriä pitkä, myötätuulessa ja ihan suora. Lopussa jätin kepin. Demi jäljesti rauhallisesti ja tarkasti. Makupaloja jätti kyllä aika paljon syömättä, ja aika jännää oli, että tyhjät askeleet Demi tutki erityisen tarkasti. Kepin yli se käveli, mutta eihän se voi muistaa, kun on vaan kerran ennen ollut keppi jäljen päässä.

Niin kauan kun jäljet vanhenivat tehtiin esineruutua. Vietiin Demin kanssa yhdessä esine ihan takarajalle. Hyvin  lähti suoraan ja tuli vauhdilla takaisin esineen kanssa. Tehtiin vielä kerran samalla tavalla, ja lopuksi heitin yksi esine ruutuun joka Demi sai hakea. Olen oikein tyytyväinen tämän päivän treenin kanssa. Demi keskittyi hyvin, ei pelleillyt yhtään, vaan tuli suoraan takaisin esineen kanssa, myös jälki meni mun mielestä oikein hyvin.

Molli pääsi vaan esineruutuun. Ja Molli vasta olikin taitava. Nosti kaikki 3 esineet todella nopeasti ja vauhdikkaasti.

Demille olen ottanut melkein joka päivä tottistakin, ja illalla ollaan vielä tehty temppuja keittiössä:) Nyt Demi osaa peruuttaa muutama askelta, odottaa ennen kun lähtee hakemaan kapulaa, ja osaa "melkein" liikkeestä maahanmenoa. Kaukkarit sujuvat oikein mallikkaasti (keittiössä) niin kun vasempaan käännökset ja sivuaskeleet vasemmalle, niin että se koko ajan pysyy mun vierellä. Täyskäännökset vasempaankin alkaa sujumaan hienosti niin että Demi siirtää peffansa näppärästi, ja koko ajan pysyy tiivisti mun vierellä. On kyllä oppivainen koira, ja tykkää tehdä. Hyppyäkin otettiin maneesitreeneissä keskiviikkona, ja sehän oli Demille helppo nakki. Ruutuakin ollaan otettu säännöllisesti, ja sinne Demi juoksee hakemaan lelunsa niin että korvat lentää...  

Maneesissa sai taas hepulin, ja lähti huitelemaan maneesin ympäri, mutta aika äkkiä tuli korvat luimussa takaisin mun luokse.  Ihan täydellinenhän ei voi olla, silloin mamma olisi liian tyytyväinen:):) Paikallaolossa pysyy todella hyvin, vaikka maneesissa on paljon häiriöitä, ja muutenkin keskittyi nyt sielläkin oikein hyvin, ja piti minuun hyvin kontaktia. Joten tyytyväinen saa olla pikkulikan kanssa. Saa nähdä koska juoksu alkaa. Sehän on kohta 11 kuukautta, voi kyllä tulla koska vaan. Toivottavasti Demille ei tule yhtä kamalat hormoonihäiriöt kun Mollille tuli..

Nyt kaikki tuntuu niin helpolta Demin kanssa, kohta tulee varmasti takapakkia... realistinen täytyy olla:):)

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: jälki, tottis

Temppuja..

Tiistai 25.11.2008 klo 22.21

bloggen1.jpgEnnen metsälenkkiä mentiin Tuulan kanssa tänään ottamaan koirillemme vähän tokoa.  Lunta oli paljon, joten vähän rämpimiseksi meni koko treeni.

 Demille otin noutoa,  luoksetuloa, seuraamista, ruutua ja liikkeestä maahanmenoa. Maahanmeno on vielä työn alla mutta Demi osaa aika hyvin noutaa. Lähtee kun ohjus kapulalle, ja laukkaa takaisin, luovuttaa hienosti, eikä pure. Pureminen saatiin pois "pidä" treeneillä. Ainoa mitä on vielä vaikeita on odottaminen, ennen kun annan käskyä, siinä joudun pitää kaulapannasta kiinni.

Luoksetulossa Demi odottaa hienosti, ja tulee lujaa, (melkein liian lujaa:) ja osaa tulla hienosti mun eteen istumaan. Seuraaminen on ihan hyvä, tänään otin vähän pidempi matkaakin, ja hyvin Demi jaksoi pitää paikkansa ja kontakti pysyy.

Ruutuun vietiin yhdessä lelun, mutta matkalla ruutuun, tuli joku ihana haju pikkukiharan nenään, ja sinne lähti hupsista vaan nuuskimaan metsän reunaa! Tuli onneksi kutsusta luokse, ja sitten lähti ruutuunkin kun ohjus hakemaan pallonsa pois:) Tuo keskittyminen on kyllä vähän huono, täytyy sanoa...

bloggen2.jpgMollille otin PK tottista. Seisominen tökki, joten sitä jauhattiin, ja palkkasin sekä seisomisesta että pysymisestä. Seuraamisessa palkkasin usein. Nouto meni todella hienosti, niinkun eteenmenokin. Molli oli täpinöissään.

Metsälenkillä kakari lähti taas riistan perään, onneksi ei ollut niin kauan poissa, mutta on kyllä hankala tuo juttu nyt:(

Pari tuntia Demi jaksoi nukkua ennen kun alkoi taas kantamaan tavaroita, joten tehtiin keittiössä vähän  temppuja. On kyllä hauska koira kun se jaksaa vaikka kuinka kauan. Ensin otettiin kaukkareita, seiso-maahan-seiso, sitten istu-seiso-istu. Sen jälkeen yritin saada Demin pakittamaan. Ei oikein heti hiffanut, mutta jatketaan huomenna:) Sitten otettiin vielä vasempaan käännöksiä, ja nehän meni vasta hienosti. Demi ei ole osannut käyttää takaosansa, mutta nyt onnistuttiin. Jeee, miten hienosti se sen hiffasi. Kivaa oli. Näitä keittiötreenejä pitää taas jatkaa,  ei ole vähän aikaan niitä nyt tehty.

Kuvissa Demi relaa...:)

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: toko

Luminen hakutreeni

Sunnuntai 23.11.2008 klo 20.29

Vaikka ilma oli aika hurja, mentiin kuitenkin tänään pienellä porukalla hakumetsään.

Tallattiin ehkä 150 m pitkän radan, ja olin suunnitellut Demille 4 haamuja. Kaksi ensimmäiset olivatkin haamuja, mutta kun Demi niin selvästi jo keskilinjalla näytti että oli saanut hajun ukosta, oli kaksi viimeiset ukot valmiita. Todella hienosti meni, ja myös tässäkin lajissa on Demi mennyt paljon eteenpäin. Ja paras juttu oli mun mielestä se, että Demi totteli ja tuli kutsusta mun luokse:)

Molli sai hakea neljä valmista ukkoa, imaisu kiintorullalla, ja nyt roikuin liinassa jopa kolme kertaa. Kerran fuskasi oikein kunnolla rullantuomisessa, pudotti rullan aivan liian aikaisin, joten lähetin pari kertaa uudestaan, ja tulihan se käteen loppujen lopuksi. Muuten myös Mollin treeni meni hyvin.

Raikasta ja mukavaa oli olla metsässä,  vaikka tuuli ja luntakin tuli, suurin lumipyry ei kuitenkaan silloin vielä oli alkanut.

Aika ihmeellistä muuten, että oli ukkostakin nyt illalla. Kamala pamahdus kuului, en minä ainakaan muista että olisi ennen ollut ukkosta samaan aikaan  kun on lumimyrsky ja pakkasta. .:( 

Tässä löytyy mun tekemät uudet sivut:  Koirakerho Canidae

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: haku

Kaikenlaista..

Lauantai 22.11.2008 klo 19.41

Kyllä kai täytyy tännekin jotain kirjoitella, vaikka ei ole oikein inspiraatiota:) Treenirintamalla on ollut rauhallista. Demille olen ottanut vähän tottista silloin tällöin. Viime viikon maneesitreeneillä oikein hämmästyin kun otettiin kaikenlaista ja huomaisin miten paljon Demi jo osaa, vaikka omasta mielestäni en ole juuri mitään sille opettanut. Niin ne nuoret koirat vaan oppivat näppärästi. Demi tykkää kyllä tehdä temppuja, mutta eniten se tykkää juoksemisesta, on kyllä kova spurtteilemaan:) Sen jälkeen tulee rottien pyydystäminen ja kolmannella sijalla tulee lelut, ja sitten koira-kaverit ja metsä. Minä olen siinä ehkä kymmennellä sijalla:) No ehkä minäkin nousen listalla, kunhan tuo rämäpää aikuistuu.. toivon ainakin näin:)

Nyt on talvi ja lumi maassa. Ainakin tänään:) Jopa mummot innostuivat vähän juoksemaan kun oli niin kivaa lumessa juosta.  

Eilisen lenkillä otin kuvia ensi lumen riemusta, ja aika kivat kuvat sainkin, kun aurinkokin näyttäytyi. Kuvat löytyy täältä.

Tänään mentiin jälleen Tuulan porukan kanssa koiratarhalle. Ensin otettiin tottista nuorille koirille, ja sen jälkeen saivat taas juosta. Ja kyllä Åke ja Demi juoksevat! Ja Molli, sekin on alkanut juosta niin, että yksi päivä oli ihan kankea lenkin jälkeen, kun eihän se nyt  tuolla tavalla  on ennen spurttaillut. Jollain tavalla se ärsyttää Mollia kun se ei saa Demin kiinni, ja sitkeä koira kun on, niin juoksee vaan hullun lailla, eikä anna periksi, vaikka ei ikinä saa sitä kiinni. Molli raukka. Piti ihan videoida, kun tuo hullu spurttailee, vaikka se ei siinä täysillä mennytkään, vähän kevyttä laukkaa, sen verran vaan ettei nuo hitaammat saivat kiinni, on

 kyllä aikamoinen vinttikoira:):)

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: videot, kuvat

Surkeiden surkeus, miten voinkaan töpeksiä:(

Sunnuntai 16.11.2008 klo 14.24

Kuvassa Molli odottaa että pääsee radalle.

Tänään oltiin Mollin kanssa pelastushakukokeessa. Koiria oli mukana yhteensä 9, joista 4:llä oli tottikset suorittamatta tämän vuoden aikana. Tämähän oli meidän ensimmäinen pelastuskoirakoe, joten meidän piti suorittaa tottiksen.

Sehän oli aika hauskaa puuhailua. Keskellä kenttää oli mootorisaha käynnissä koko suorituksen aikana, ja laukauksia tuli pari peräkkäin, ja olikin kovempia pamauksia kun PK kokeissa??? Niin minä ainakin luulen. Liikkeiden suoritusjärjestys arvottiin. Ihmisryhmässä oli myös häiriökoira, ja se ohjaaja kenen koira oli paikallaolossa, meni mukaan henkilöryhmään, toisen koirakon seuraamisen aikana. Noutoliikkeenä käytetään joku käyttöesine, minähän en muistanut sitäkään, joten sain lainata kaverin lippis, ja hyvin Molli haki sen ja luovuttikin ihan nätisti. Oli vähän vaikeita saada lippiksen lentämään, mutta hyvin se meni kuitenkin. Mollille arvottiin liikkeiden suoritusjärjestys seuraavasti: liikkeestä seisominen ja luoksetulo, liikkeestä maahanmeno ja luoksetulo, seuraaminen, ryömiminen, nouto, istuminen ja viimeiseksi eteenmeno. Ja sitten tietysi paikallaolo. Seuraaminenhan on aina vähän semmosta tipsuttelemista, Molli ei osaa ryömiä, ja eteenmenossa tarvitsi 2 käskyä maahanmenossa. Muuten meidän tottis meni ihan hyvin. Saatiin 42 pistettä, maximipisteet 50, joten tyytyväinen saa olla kun ryömiminen meni nollille. Tuomari nauroi, kun Molli ryömi kun sammakko, hyppimällä eteenpäin, vastasin että ollaan tasan kolme kertaa treenattu, mutta Mollihan ainakin yritti. Tottis siis hyväksytty.

Sitten odotti maasto osuus. Oli kyllä jännä juttu, kun tuomari näytti kartan miten alue menee, ja siten piti suunnitella miten olin ajatellut koiran kanssa edetä alueella. Rata oli noin 200 pitkä mutta 170 leveä. Koko vasen puoli oli pelkkää kalliota. Vähän matkaa ennen radan alkua istui ihminen, ja siellä oli pressuja ja kaikenlaista krääsä. Molli lähti pari kertaa sen ihmisen luokse katsomassa että kuuluuko tää nyt tähän hommaan, vai miten pitää suhtauta siihen.

Sitten upposi hienosti metsään, ja teki pari oikein hienoja tyhjiä pistoja, jonka jälkeen tuli rullan kanssa. Kytkin liinan ja mentiin näytölle, ja surkeiden surkeus, liina liukastui mun kädestä irti!!!! Ja sitähän ei saa tapahtua koska silloin maalimies hylätään. Vain 3 koiraa löysi juuri tämän maalimiehen, joka oli kyllä ovelasti piilotettu kallioseinän takana, ihan kolossa, ja syvällä alueella. Kyllä harmittaa, kun koira on hyvä ja toimii, ja minä sählään. Luulen että Molli olisi löytänyt ne kaksi muutkin ukot helposti, koska muut kertoivat että tämä ensimmäinen oli se vaikein ukko, joka suurimman osan koirista ei löytänyt, muut piilot olivat helpompia. Liinahan oli liukas, koska jouduttiin odottaa todella kauan metsässä, ennen kun oli meidän vuoro, koko ajan satoi ja liinahan oli sen takia märkä ja liukas. 

Muuten tykkäsin kovasti tästä kokeesta, oli paljon rennompi fiilis kun PK kokeissa. Ja maasto  oli mielenkiintoinen ja Mollihan tykkää kun on jännää, ja ukot on kunnolla piilossa. Olen niin tyytyväinen Molliin. On se sellainen otus, etten toista samanlaista tulen koskaan saamaan. Kullanarvoinen mussukka. Vaan 2 koiraa sai hyväksytty tulos, Molli ei saanut kun sillä on niin tumpelo ohjaaja;(

Demi oli mukana, ja mitä oli pikkupiru touhunut kun oltiin Mollin kanssa maastossa, jooo syönyt mun autosta takapenkin:(:( Uusi auto, ja vaikka olen yrittänyt suojata penkit kunnolla, niin tuo apinahan raivostui, kun hän ei päässyt ukkoja hakemaan. Tänään tilaan kunnon häkin jonka laitan takakonttiin, ja siellä saa Demi tämän jälkeen  matkustaa.

Blogin päivitykset on jäänyt vähän aikaa tekemättä, koska minä teen koirakerho Candaelle uudet sivut, ja se on vienyt niin paljon aikaa, etten ole jaksanut kirjoitella omille sivuilleni mitään. Kaikenlaista ollaan kyllä touhuttu. Demi on tottistellut ja hakenut esineitä ja ukkojakin. Vähän parempi nyt tottelee, vaikka viime viikon maneesitreeneillä karkasi autosta, juoksi maneesiin sisään, ja siellä spurttasi ympäri aika kauan ennen kun antoi periksi ja tuli mun luokse. Aika nolo juttu, kun kouluttajan oma koira on noin kuriton:):) Maneesi oli nimittäin täynnä koirakoita.

Onneksi on Canidaen sivut kohta valmiit, sitten jaksan taas päivittää mun omat sivutkin.

2 kommenttia . Avainsanat: kisat

Molli ja Demi ovat taas treenanneet

Tiistai 4.11.2008 klo 22.24

Eilen mentiin Tuulan ja Tainan kanssa Lohjan kentälle. Tarkoitusta oli treenata tottista ja käydä rauniolla ottamaan umppareita. Sinne tuli sitten myös Mikko sakemanni pennunsa kanssa, ja Eija, Friidun kanssa. Aloitettiin tottistreeneillä, ja Taina oli taas reilu, ja jaksoi katsoa meidän kaikkien treenit. Demille otin perusasentoja ja välillä 2 askelta seuraamista, nyt homma oli paljon järkevämpi, kun tokotreeneissä edellispäivänä.

 Mollia yritin saada ryömimään:) kyllähän Molli yritti, muttei se nyt ihan ryömimiseksi voi sanoa.

Tottiksen jälkeen mentiin raunioradalle. Mikko joutui maalimieheksi meille kaikille, kun meillä on aina pula mies-maalimiehistä. Kaikki halusi tietysi käyttää tilaisuuden hyväksi, ja Mikko joutui istua roskiksessa aika monta kertaa. Demi sai nähdä kun Mikko meni roskikseen, ovi jätettiin sen verran auki että Demi sai nokkansa työnnetty rakoon. Demi piti kyllä aikamoinen show, kun oli utelias, ja halusi mennä syömään namit, mutta kun rohkeus meinasi taas kerran pettää. Taas se haukkui ja pyöri ennen kun voitti pelkonsa ja meni syömään namit. Kun Mikko tuli ulos roskiksesta, sai Demi hepulin, ja paineli ympäri rauniorataa namipurkki suussa, ja löi koko homma leikiksi, ja meni se loppujen lopuksi Mikon luoksekin. Hyvä treeni jälleen kerran Demille. Tällä tavalla Demin itseluottamus kasvaa.

Molli sai hakea Mikkoa:) pimeästä huoneesta, se oli Mollille helppo nakki.

Demi mutapellolla

Tänään olen jatkanut Demin sivulletulotreenit Tainan neuvojen mukaan, ja nyt alkaa Demi olemaan jo todella skarppina, kun odottaa" zip" sanan=vapautus käskyn, ja lelu lentää. Hauskaa.

Mollin kanssa treenasin tänään tokoa. Kaukkarit, metallia, hyppy-noutoa ja tunnarit. Kaukkarit sujuivat tänään oikein hyvin, tunnarissa toi oikean, eikä koskenut muut kapulat, ja jopa metalli tuli reippaasti kun pelleilin sen kanssa riittävän paljon. Mutta vauhtia ja intoa olisi kyllä saanut olla enemmän....

Lenkkeiltiin taas mutapellolla, ja tänään Demi ei karannut:) ja jopa luoksetulo toimi kun oli lelu taskussa ja leikittiin joka kertaa kun Demi tuli mun luokse.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: tottis, haku

Tokokoulutuksessa

Maanantai 3.11.2008 klo 0.11

Minulla oli Mollin kanssa paikka Kotkan hakukokeessa tänään, mutta peruin, koska matka tuntui liian pitkältä. Ei tuntunut niin tärkeältä saada yksi hakutulos, että olisi kannattanut ajaa noin pitkän matkan.

Kun en kerran hakukisoihin mennyt, lähdin Demin kanssa Pian tokokoulutukseen koska oli yksi paikka vapaa. Demi oli oikein kiltti ja tottelevainen, ja hyvin jaksoi yrittää parhaansa, vaikka koulutus oli aikamoista pilkunviilamista, niin kun toko on. Meillä on vaikka kuinka paljon korjattavaa, perusasennossa istuu liian edessä, seuraamisessa edistää, luoksetulossa tulee liian kovaa, ja törmää minuun, ja tulee vielä liian tiivisti mun eteen istumaan. Itse en osaa käyttää kroppaani niin että saisin Demin käyttämään takaosansa kun käännytään, ja jne.... Mutta toko on tällaista pilkunviilamista.. Minä tykkään kun Demi on iloinen ja vauhdikas, ja mun puolesta saa kyllä  mielummin edistää kun laahustaa perässä:) Mutta Demi oli hyvä, minä olen vaan huono, kun olen opettanut väärin.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: toko

Demin treenit ja seikkailut

Lauantai 1.11.2008 klo 23.17

Minäkö kuriton???Demillä on murrosikä!! Voi että se on kuriton! Minä kun olen kuvitellut että Demi on mun pieni pehmeä likka, joka ei ole rohkea eikä itsenäinen, ja joka loppuelämää tulee kulkemaan vaan mamman jalanjäljissä... Voi, miten väärässä olin. Demi on rohkea, itenäinen ja rämäpää:) Demi ei anna itsensä kiinni, Demi karkailee riistajälkien perään metsälenkillä ja Demi kiusaa isot koirat niin paljon kun vaan ehtii ja jaksaa. Muutos on tapahtunut ihan parin viikon aikana, ja nyt on kova urakka  edessä, saada kakara tottelemaan.

Pari päivää sitten kun oltiin metsälenkillä, jätti Demi koko laumansa ja lähti yksin riistajäljen perään.. Ei auttanut pillittää eikä huutaa, sinne lähti niin että puut heiluvat. Ja oli poissa yli puoli tuntia!!Älkää uskoko, kaikki mitä mamma valehtee minusta! Kun vihdoinkin tuli, oli se aivan kierroksilla enkä saanut siihen mitään kontaktia. En oikein tiennyt mitä piti tehdä, olin vaan iloinen että se tuli, koska olin jo alkanut kuvitella että se on loukannut itsensä, makaa yksin jossain kallionkolossa, jalat poikki, ja joku villi elukka tulee ja syö sen:)

Jatkettiin matkaa, ja päästin sen uudestaan juoksemaan, jolloin se lähti uudestaan! Onneksi vaan vähän matkaa, mutta ei antanut itsensä kiinni. Mullehan alkoi sappi kiehumaan, ja päätin että nyt saakeli loppuu tuo pelleily. Loppulenkki menikin hyvin, ja pikkulikka käveli nöyränä mamman vierellä:) Tuli huomattua että onhan Demikin ihan tavallinen kihara. Enhän mä tietenkään tiedä minkälaisia muiden kiharat ovat, mutta kyllä Mollikin nuorena testasi minua aikalailla! Voihan se tietysti olla minussakin vikaa..;)

Minä en ainakaan jaksa kuunnella sitä, kun se koko ajan jauhaa sitä samaa... tänne, tänne.

 

 

 

 

 

 

Eilen mentiin koiratarhaan, (siellä on aitaa:) treenaamaan tottista. Ja mitä teki Demi kun päästin sen irti?  joo. karkasi saman tien, eikä meinannut antaa itsensä kiinni. Onneksi oltiin aidatulla alueella, ja olin jostain kuullut, että jos vaan kävelee (ei saa juosta) karkaavan koiran perässä, ihan hiljaa, niin se jossain vaiheessa pysähtyy ja tulee itse luokse. Päätin kokeilla, ja en tarvinnut kauan seurata sitä ennen kun se tuli mielistellen mun luokse.

Sen jälkeen oltiin kavereita ja tottistreeni meni hyvin. Kokeilin hyppyäkin, laitoin vaan 2 lautaa, esteen korkeus oli ehkä 20 cm, mutta Demi hyppäsi varmasti 70 cm ilmaan. Varsinainen kenguru! Noudossa toi kapulan hienosti ihan mun eteen, eikä purrut. Luoksetulossa odotti hyvin, ja tuli täyttä vauhtia ja suoraan mun eteen istumaan, oli ihan täydellinen luoksetulo. Seuraaminen meni hyvin, niinkuin liikkeestä seisominen. Maahanmenoa leikkien, elikkä käsken maahan, ja samalla heitän patukan. Upeat nopeat maahanmenot saadaan tällä tavalla aikaiseksi, myös silloin kun Demi on kaukana minusta. Sitten riehuttiin kahdella patukalla, ja olen tyytyväinen tähän treeniin.

Tänään mentiin hakumetsään. Demi sai hakea 4 ukkoa. Intoa oli vaikka muille jakaa. Se tärisi autossa kun sitä sieltä hain, ja hössötti ja hosui, mutta se ei ole niin vaarallista, ne asiat saadaan kyllä sitten myöhemmin kuntoon, pääasia on että Demi tykkää:) Kaksi kertaa Demiä palkattiin leluilla ja 2 kertaa ruualla. Kaikki 4 ukot oli haamuja. Toinen ukko Demi ei nähnyt koska se oli niin syvällä, mutta pääsi karkaamaan, ja nokka maassa lähti kun ohjus, elikkä haki jälkiä, mikä ei ole hyvä juttu. Sen takia näitä haamuja otetaankin, jotta koiran oppii juoksemaan suoraan, ja ottaa ilmasta vainun. Demi on todella maanvainuinen koira, se jäljestää ihan luonnostaan, jopa pihalla hakee jäljestämällä minua (silloin kun vielä oli kiinnostunut minusta:)) ja muut koirat. No ukon se löysi, vaikka oli todella syvällä, varmasti 70 m syvyydellä.

Syön tässä palloa vaan, ja suljen korvat ja silmät...Kolmas ukko meni juuri niin kun piti, mutta neljännellä ukolla Demi näki taas mörköjä. Maalimies oli maannut ja oli jo vähän hämärää, niin jollain tavalla oli vähän pelottavaa. Päätin antaa sen itse ratkaista tuo juttu, en mennyt tukemaan sitä. Vähän aikaa se pyöri ja haukkui maalimiehen ympäri, mutta voitti pelkonsa, ja meni loppujen lopuksi ukon luokse, ja tuli iloisena pois sen kanssa. Se on vähän kaheli kun se haluaa kantaa namipurkinsa, se on paras palkka kun saa kantaa purkinsa piilosta pois. Mutta ihan hyvä hakutreeni Demille.

Molli raukka ei päässyt tänään hakumetsään, koska aika ei nyt riitä kun pimeys tulee niin äkkiä. Molli pääsi hakemaan kaverin koiran remmiä, joka oli jäänyt metsään. Aluehan oli valtava, kun on opetettu hakemaan tallattua aluetta, joten Molli juoksi koko hakurataa läpi. Remmi olikin ihan lähellä tietä, minä löysin sen itse, mutta annoin Mollin luulla että se oli se joka sen löysi. Seisoin ihan remmin vierellä kun kutsuin Mollia, ja silloinhan Molli löysi remmin joka se kantoi sitten ylpeänä tielle. Molli mussukka.

 

Ihmeellinen pallo, ihan saman näköinen myös toisella puolella!

Sitten mentiin Tuulan ja koirien kanssa keräämään merkit pois metsästä, ja nyt pidin huolta siitä että Demi koko ajan pysyi mun läheisyydessä, ja palkkasin sen joka kertaa kun se tuli mun luokse. Mollihan kulki mun kanssa koko ajan, siitä on tullut niin mamman likka ett oksat pois, ja Demihän pysyy yleensä siinä missä Molli on:) hyvä niin! Demi totteli hyvin  "stanna" käskyn, ja tuli samantien mun luokse. Joten jotain on jo mennyt perille, vaikka on meillä vielä pitkä matka edessämme ennen kun yhteistyö sujuu.

Tiedän kyllä minkä takia mulla on Demin kanssa nyt nämä ongelmat. Sehän on sen takia että se joutui olemaan remmissä melkein 5 kuukautta, juuri se tärkein aika kun tällaisia asioita opetellaan. Mutta eiköhän se siitä.

Päivällä löysin Emman turkista niin ällöjä hirvikärpäsiä, ettei ole todellistakaan:( kaksi kappaletta jotka olivat ihan kiinni toisistaan, ja olivat isoja ja kivikovia, ja täynnä vertaa:(:( Kaikki koirat joutuivat tämän jälkeen pihalle, ja harjasin labbikset kunnolla ja trimmasin kiharat, onneksi en löytänyt lisää hämähäkkejä niiden turkeista... Emmalla on niin paksu pohjavilla, siellä ne ovat asuneet vaikka kuinka kauan, sen verran isoja olivat kyllä, usch!!  Mutta nyt ovat kaikki koirat taas siistejä:)

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: muuta, tottis, haku