Sunnuntai 1.3.2009 klo 19.58
Meillä ei ollut tänään treeniseuraa, joten otin koko jengi mukaan pellolle treenaamaan noutamista tänään, kun en raaskinnut jättää vanhukset kotiin:) No, oikeastaan Demi treenasi, muut vähän sähelsivät jotain sinnepäin:) Demi oli valtavan taitava, en ymmärrä miten se on oppinut niin paljon, tai sitten teen niin helppoja treenejä sille, että ne sen takia onnistuu niin hyvin. Ensin tein linjaa. Jätin Demin odottamaan kun vein damin, tai piti odottaa, Demi kyllä varaslähti, mutta kun intoa oli vaikka muille jakaa.. Tein toisen samanlaisen, jolloin Demi odotti nätisti. Sen jälkeen vein uudestaan damin samaan paikkaan, mutta en lähettänytkään Demiä noutamaan sitä, vaan tein pari kertaa perusnoutoa toiseen suuntaan, ja vasta sen jälkeen lähetin Demin noutamaan linjadamin. Ajatukseni oli tehdä muistiharjoitus, toivottavasti oli jotain sinne päin.. Hyvin ainakin meni:) Sitten tein kaksi kertaa ykkösmarkkeerausta, ja vaikka itse kävin heittämässä, ja ramppasin edes takaisin, niin markkeeraukset meni kyllä todella hyvin. Hakua en ole tehnyt Demille juuri koskaan. Viime kesällä pari kertaa riistoilla, jolloin se ei mennyt niin hyvin kun olisin halunnut. Nyt päätin tehdä hakuruutuakin. Vein Demin kanssa 5 damia ruutuun, pari damia oli aika lähellä toisiaan, kun halusin tsekata että vaihtaako Demi.. Mutta Demi tyhjensi ruudun niin nopeasti ja hienosti, ettei ole tottakaan. Olihan se helppo ruutu, koska en vienyt hirveen kauas yhtään damia, ja aluekin oli aika helppo, mutta kuitenkin. Kyllä minulla on hieno koira:) Sitten mentiin jäälle lenkkeilemään, ja voi miten ihana se taas oli. Aurinko paistoi sinisestä taivaasta, ja koirat nauttivat niin kuin minäkin. Jäällä treenattiin pilli-kuuliaisuutta. Ennen kun laitoin koirat autoon, tein Demille vielä malttitreeniä, lähtetin Demin ja Mollin vuorotellen noutamaan, tämä oli huomattavasti vaikeampi Mollille kun Demille:) Demi odotti hyvin.. Myös Emma ja Ida sai noutaa pari kertaa.. Hauskaa oli, ja hyvä idea käyttää mun omat noutajat häiriökoiriksi Demille.. Kuvia kuluneen viikon lenkeistä löytyy täältä. | | Emma nautti kun taas pääsi mukaan lenkille:) | | | |
|
2 kommenttia
.
Avainsanat:
NOME
|
Sunnuntai 25.1.2009 klo 19.12
Maanantaina treenattiin Tarjan ja Pradan kanssa museokentällä. Ruutua, luoksetuloa ja ohjattua noutoa. Ruutu ja luoksetulo meni hyvin, ohjattu ei mennyt oikein putkeen.. pitää miettiä millä tavalla sitä pitää treenaa, dameilla onnistui paremmin, kun kokeilin pihalla. Tiistaina oli yhteistreenit maneesilla, minulla ei ollut treeni inspistä, sen takia koko treeni meni aika huonosti, ja päätin pitää kokonaan treenitaukoa loppuviikon. Ollaan lenkkeilty paljon, ja pidettiin ainakin melkein treenivapaata, koska olenhan minä opettanut Demille "Give me five" vaikka meille se on "Jess, kyl me ollaan hyviä":) Hassu koira tykkää hassuista tempuista:)
Tänään mentiin Västankvarniin treenaamaan noutohommia Hannan ja Madden kanssa. Tiesin että pelloilla on paljon lunta, joten suunnittelin meille maltti- ja tottistreenejä auratulla kentällä... Aloitettiin niin että jätettiin iso kasaa dameja keskellä kenttää, ja lähetettiin koirat noutamaan, vaihtamista emme sallineet, silloin kiellettiin, ja äkkiä molemmat koirat hiffasi, että kasasta pitää tuoda yksi dami kerrallaan. Kun tämä harjoitus sujui, tehtiin niin että heitettiin toinen dami kasan viereen, ja koirat piti tuoda oikea dami, eikä käydä kasassa ollenkaan kyttäämässä. Muutaman toiston jälkeen tämäkin sujui aivan loistavasti. Minä tein Demille vielä niin että heitin damin kasan yli toiselle puolelle, ja hyvin Demi haki sitäkin damia, eikä välittänyt muista dameista ollenkaan. Tämä oli varsin hyödyllinen harjoitus molemmille.
Teimme myös sellaista mitä minä olen Demille tehnyt pihalla aika paljon, elikkä heitetään yksi dami toiseen suuntaan, käännytään ympäri koira koko ajan sivulla, ja heitetään toiseen suuntaan toinen dami, käännytään taas ympäri, jolloin koiran saa hakea sen joka heitettiin ensimmäisenä. Ja sen jälkeen vasta toinen dami.
Sen jälkeen otettiin molemmat koirat kentälle, tehtiin ensin vähän seuraamista ja kohtaamisia, ennen kun aloitettiin seuraava harjoitus. Elikkä tässä toinen koira piti istua rauhallisesti, kun toiselle koiralle heitettiin damia, jonka se sai noutaa. Tässä ei mitään ongelmaa. Vaikeutettiin harjoitus sillä lailla, että samalla kun toinen koira nosti damin maasta, heitettiin toiselle koiralle damin, ja toinen koira sai lähteä noutamaan. Tämä oli jo vaikeampi, mutta muutaman toiston jälkeen, myös tämä harjoitus meni oikein mallikkaasti. Lopuksi tehtiin niin, että molemmat koirat sai noutaa yhtä aikaa, ohjaajat vähän viistoon toisistaan. Tämä meni hyvin. Koirat tottelivat hyvin, paremmin kun osasimme odottaa.
Kentällä treenattiin myös pysähdyksiä pillillä. Palkaksi heitettiin damin koirien taakse. Ihmeen hyvin Demi on oppinut pysähtymään.
Lopuksi mentiin pellolle tekemään linjaa. Käveltiin ensin Hannan kanssa edes takaisin niin että meillä oli kunnon suora ura. Jätin Demin istumaan, ja vein damin uran loppuun, valittiin oikein värikkään damin että se näkyi hyvin. Jätin Demin palkka taas meidän taakse odottamaan, ja nyt meni linja-harjoitus niin kun halusin, täyttä vauhtia suoraan damille, melkein vauhdista ote damista, ja samaa vauhtia takaisin ja hieno luovutus, jonka jälkeen vapautus palkalle. Toistin vielä kerran sama juttu, mentiin vaan vähän taaksepäin, että saatiin matkaa lisää, ja yhtä hienosti meni myös tällä kerralla.
Hyvä ja järkevä treeni tänään, ja koirat olivat hyviä:)
|
|
Kommentoi kirjoitusta.
Avainsanat:
NOME
|
Sunnuntai 18.1.2009 klo 21.35
Mentiin taas Hannan ja Madden kanssa treenaamaan noutamista. Tällä kerralla mentiin heinäpellolle, joka on koirien tassuille miellyttävämpi. Viime viikolla sain vihdoinkin "Noutajat metsästyskokeisiin", aikaisemmin olin jo tilannut Retrievern som apportör, joten kovasti olen nyt opiskellut:) Katikin on antanut neuvoja, Kiitos Kati:) Ensin otettiin lähhakua tennispalloilla. Aloitin Demin kanssa, joka sai nähdä kun piilotin pallot, sen jälkeen jätin Demin istumaan selkää aluetta päin, ja minä menin vähän matkan päähän ja yritin käsimerkein ja pillillä saada Demi raukka tajuamaan mitä tarkoitin. Eihän se ymmärtänyt mitä mä siellä heiluin, koska enhän mä ole sitä sille opettanut:) Päätin että Demi kuitenkin saa istua mun vierellä ja lähetän sen sieltä, ja sitten kun se on alueella pillitän, ja toivon että se siitä nyt aluksi oppisi käyttämään nenäänsä ja tunnistamaan lähihaku pillin ääntä. Nyt osasin ainakin pillittää, koska olen harjoitellut:) Demi lähti alueelle ja löysi helposti pallot, mutta ei ollut motivoitunut noutamaan tennareita, vaan söi papanoita ja kovasti olisi tehnyt mieli vähän pelleillä ja lähteä juoksemaankin. Kokeilin muutaman kerran, mutta totesin, että dameja sen täytyy olla, koska niistä Demi syttyy, tennarit ei voi vähemmän kiinnostaa... Demi meni autoon huilimaan, ja Madde pääsi hommiin. Madde suoritti tämän tehtävän paljon paremmin:) Kun taas oli Demin vuoro, otin mun pienet damit, ja piilotin ne kunnolla ruoho tuppojen alle, mutta juuri kun olin lähettämässä Demiä etsimään, tuli hevosia tiellä. En uskaltanut ottaa riskin, pelkäsin että ehkä Demi lähtee jahtaamaan hevosiakin, kun se niin innokkaasti jahtaa peurat ja hirvet. Joten otin Demin mukaan tutustumaan hevosiin:) Hyvä treeni sekin. Demi ei välittänyt hevosista, ei mennyt lähelle, katteli vaan kaula pitkänä. Sitten takaisin hommiin. Kävin nostamassa damit uudestaan, ja teeskentelin että viljelin dameja sinne ihan hirveä määrä, vaikka siellä oli vaan kolme. Nyt Demi innostui, ja etsi innokkaasti ja toi damit mulle suoraviivaisesti käteen. Nyt se meni niin kun pitikin. Sen jälkeen tehtiin markkeerauksia, heitettiin damin pelloreunalle, ja se meni tänään paljon parempi kun viime kerralla. Hanna oli vaan vähän kiinnostava:) Toistettiin tätäkin muutaman kerran, ja markkeruaksiin olen tyytyväinen. Lopuksi tehtiin linjaa polulla, aluksi niin että dami oli aika lähellä, ja sitten siirrettiin se kauempaa ja kaumepaa. Jätin Demin palkka mun taakse, se teki terää, Demi nosti damin nopeasti ja kääntyi saman tien tulemaan mun luokse. Demi innostuu noutamisesta niin paljon, etten juuri tarvitse palkata, välillä heitän sille toisen damin, jonka perään se saa lähteä saman tien, mutta satunnaisesti palkan myös makupaloilla. Huomattiin että linjatreenit ovat koirien mielestä vähän tylsiä, niitä ei varmaankaan kannata junnata liikaa tai sitten me ei osata tehdä se niin että se olisi koirien mielestä hauskaa... Mutta ehkä mekin opimme, harjoittelemalla...koirat ja varsinkin ohjaajat:) Ollaan ainakin kovin innokkaita:) Todella kivaa opetella uusia juttuja. Nyt täytyy pihalla treenata lähihakua, niin että Demi hiffaa mitä tarkoitan, ja harjoitella suuntia ja pysähtymistä pillillä. Näin tällä kerralla:) Ensi viikolla jatketaan. Hannalla oli kamera mukana.. Ilma ei ollut valokuvamiseen oikein ihanteellinen, lumipyryä kun oli. Iltapäivällä treenasin Mollin kanssa vähän tokoa. Molli oli niin tohkeissaan, kun sai tehdä mamman kanssa vähän juttuja. Olen niin säälinnyt sitä, kun olen vaan Demin kanssa touhunut. Kyllä Mollikin nauttii tekemisestä, kunhan ei tarvitse mennä kisaamaan:) | | | | |
|
Kommentoi kirjoitusta.
Avainsanat:
NOME
|
Lauantai 10.1.2009 klo 18.56
Eilen oltiin Tarjan ja Pradan kanssa Inkoon kirkonkylässä tokoilemassa. Demi keskittyi hyvin, ja meillä oli ihan onnistunut treeni. Olen myös jatkanut päivittäiset pienet tottis sessiot sisällä ja pihalla, ja aika hyvin menee. Tänään mentiin Hannan ja Madden kanssa pellolle treenamaan dami-noutoja, ja se oli vasta hauskaa. Treenattiin linjaa, markkeerausta ja lähihakua. Välillä piti riehuakin vähäsen ettei hommasta tulisi liian totista. Aloitettiin kuitenkin seuraamisella, se meni molemmille niin hyvin, että sitä tuskin tarvitse treenata erikseen, kun koira osaa seurata muutenkin, niin kyllä se siinä sivulla seuraa, kun saa käskyn. Demi ainakin seurasi irti koko treenin aikana, eikä kertaakaan karannut noutamaan ilman lupaa. Eikä se tapittanut mua silmiin, kun en sitä vaatinut, vaan seurasi kyllä tarkkana, mihin damit heittettiin ja vietiin. Linjaa tehtiin muutaman otteeseen, ensin niin että vietiin damin koirien kanssa. Sen jälkeen jätettiin koirat istumaan kun vietiin damin, ja lopuksi tein Demille kerran niin että se ei nähnyt kun vein damin, aika hyvin kyllä meni. Hannalla oli mukana sellainen putki joka laitettiin damin takana, ja joka oli koirille merkkiä mihin pitää juosta. Vähän huonoa oli tietysi se, että se oli valkoinen, ja kun oli lunta maassa niin se ei näkynyt niin hyvin. Sitten tehtiin markkeerauksia. Pellolla on pieniä "saaria", missä kasvaa puita ja on kiviä ja kasvillisuutta, sinne Hanne heitti damin, ja minä odotin ehkä 50 metrin päästä Demin kanssa. Kovasti Demi halusi mennä Hannan luokse, joka jäi odottamaan "saaren" vierellä, ja alkoi se TAAS pyydystämään myyriäkin. Kielsin kun meni Hannan luokse, ja kielsin myös kun alkoi myyriä pyydystämään, ja tulihan se damikin sieltä kolmannella yrityksellä ihan niin kun piti. Nyt täytyy laittaa stoppia, enää en salli edes lenkillä että Demi pyydystää myyriä. Sitten tehtiin lähihakua. Ei ole aavistustakaan jos me tehtiin se oikein, mutta kun mulla on niitä pieniä dameja, niin laitoin 3 niitä aika lähellä pienellä alueella, ja lähetin Demin hakemaan. Demihän näki kun vein damit, joten se tiesi missä piti alkaa etsimään. Yritin pillittää jotain lähihaku ääntä, mutta voi jösses että niinkin helppo tehtävä kun pillittäminen voi olla vaikeita. Millään en saanut mitään järkevää ääntä tulemaan:):) Mun pitää varmasti harjoitella. Mutta Demi teki hienosti, ja toi nopsasti kaikki kolme damit mulle, eikä vaihtanut, sehän oli hyvä juttu:). Lopuksi otin Demille vielä pysähtymistä johon liitin pillin ääntä. Demi osaa pysähtyä "stå" käskyllä, nyt annoin ensin suullinen käsky ja pillitin heti sen jälkeen, kun pysähtyi heitin sille pallon. Sitten yritin tehdä niin että jätin damin Demin taakse, kutsuin sitä ja käskin pysähtyä, jolloin tarkoitusta olisi ollut hakea takana olevaa damia, mutta sitä Demi ei tajunnut, täytyy pihalla sitä treenata. Itse pysähtyminen meni hyvin, pelkästään pillilläkin. Aika nerokas pieni kikkuralikka. Kuviakin otettiin. Ne löytyy täältä. |
|
Kommentoi kirjoitusta.
Avainsanat:
NOME
|
Tiistai 30.12.2008 klo 20.56
Idag for vi till Ingå för att göra blodspår, som vi ska spåra i morgon, och efter det tränade vi med dummyn. Först gjorde vi spåren, Demis spår är ca 200 meter, och hennes första blodspår nånsin. Det ska bli riktigt spännande att se hur hon reagerar i morgon när vi ska köra spåren. Hoppas hon inte är rädd i varje fall, såsom Molli var. Efter att vi gjort spåren, körde vi till Museigården för att träna lite dummyträning på gräsmattan. Jag har tränat avlämningarna hemma på gården med klicker, och det har funkat bra. Men jag trodde inte att hon skulle göra så bra ifrån sig, när vi tränade i annan miljö med störningar. Men otroligt nog, så gjorde hon alldeles perfekta avlämningar. Annars också var Demi duktig, hon koncentrerade sig riktigt bra och var lydig. Vi gjorde linjetag?? (heter det så), dirigerings övningar och lydnadsövningar. Jag har tränat det här hemma på gården, och tydligen så har hon lärt sig bra. Demi var duktig, och har lärt sig höger och vänster med handmärke helt bra. Farten in var också bra hela tiden. Demi har en tendens att byta föremål, när vi tränar föremålsruta, och fast jag inte tränat sökruta med dummyn på länge, så misstänker jag att vi skulle ha samma problem där. Fick en bra artikel av Tarja, där det beskrevs hur man kunde öva, så att man tränade bort det att hunden byter föremål. Tänkte att det funkar ju säkert lika bra i dummyträningen, så jag ville göra en sån övning också, nu när jag en gång hade medhjälpare. Hanna förde Demi ca 50 meter bort och hade 2 dummyn med sig. På vägen tappade hon den ena dummyn, som då fungerade som störningsdummy. Jag kallade in Demi och Hanna gav den andra dummyn åt henne som hon skulle hämta åt mig. Hon kom med en himla fart, men saktade in vid störningsdummyn, men då jag ropade lämnade hon den andra dummyn ifred och kom ända fram till mig. För det här fick hon riklig belöning:) Vi gjorde samma övning en gång till och nu sprang hon rätt över den andra dummyn, saktade inte in alls. Vet inte om det var nån nytta med det. Måste göra andra variationer med samma tema:) Samtidigit fick vi tränat ordentligt med fart på ingången också. Demi var duktig och det var verkligen roligt. Jag kan ju ingenting om jaktträning, men försöker träna sånt som jag tror att är bra att träna:) Men Demi har ju absolut anlag för det här, och lydnadsträningarna har gett resultat, idag var hon verkligen lydig och duktig. I morgon får vi se hur blodspåret går. Spännande! |
|
Kommentoi kirjoitusta.
Avainsanat:
NOME
|
Torstai 4.12.2008 klo 17.11
Eilen tuli mieleen että siitä on aikaa, kun olen Demille riistaa näyttänyt joten otin aamulla varis pakkasesta, ja metsälenkin jälkeen treenattiin Demin kanssa vähän nomejuttuja pihalla. Varis oli vielä aivan jäässä, ja ensin Demi nuuski sitä tarkasti, mutta ei heti ottanut sitä. Mutta en tarvinnut paljon heiluttaa varista ilmassa, ennen kun se nappasi sen suuhunsa, ja kantoi sitä ympäri pihaa. Toi sen heti minullekin kun pyysin. Jätin Demin odottamaan ja vein linnun kerran marjapuskan taakse piiloon, ja hyvin Demi haki sen ja toi sen suoraan minulle. Vein linnun pois ja jätin sen sulaamaan, otetaan huomenna uudestaan samanlainen treeni, sitten kun lintu on ihan sulannut. Sitten otin pari damia esille, ja otin hallinta treeniä, niin että heitin ja härnäsin damien kanssa, mutta Demi ei saanut ilman käskyä noutaa niitä. Se meni hyvin. Tein vielä niin että Demi istui mun vierellä, ja heitin toiseen suuntan toinen dami, käännyttiin ympäri ja heitin toiseen suuntaan toinen dami. Koko ajan Demi joutui istua mun viereellä. Sitten se pääsi noutamaan niitä samassa järjestyksessä kun olin niitä heittänytkin. Ihan hyvin meni, paitsi että luovutukset tökki:( pudotti damin mun jalkojen eteen, siitä en kyllä tykkää...muutama pidä treenejä otettiin vielä damien kanssa, ei mennyt hyvin... Lopuksi vielä vauhtitreeniä kahden damin kanssa, elikkä kun Demi nosti toinen dami maasta, heiluin toisen kanssa ja heitin sen saman tien toiseen suuntaan, nappasin vauhdista damin Demin suusta, ja se sai jatkaa matkaa ilman erillistä käskyä noutamaan toista damia, näitä tehtiin aika monta kertaa.. Pitää varmaan tehdä sekä damin että riistan kanssa ihan eri luovutus ja pidä harjoituksia sisällä, koska en ymmärrä minkä takia Demi ei osaa tulla eteen istumaan damin kanssa, kun se niin hienosti osaa sitä kapulan kanssa... Elikkä treenata vauhtia erikseen, ja luovutukset erikseen, ja jossain vaiheessa yhdistää niitä, ihan samalla tavalla kun ollaan rakennettu tokon ja Pk puolen noutoa.. Otettiin me vähän sivulletuloja ja seuraamistakin lelun kanssa lopuksi ja leikittiin... |
|
Kommentoi kirjoitusta.
Avainsanat:
Nome
|
|