Treenejä ja vähän muutakin

Tiistai 28.7.2009 klo 1.24

Olen poiminut paljon mustikoita ja myös sieniä. On se vaan niin kivaa! Mustikoista olen tehnyt keittoa, vispipuuroa ja paj (mitähän se on suomeksi?), ja laittanut pakkaseenkin. Sieniä en itse syö, mutta perhe on saanut kantarelliakstiketta. On se kyllä niin mukavaa rampata metsässä.

Mutta ollaan me treenattukin. Alkuviikon tokotreeneissä pystytettiin kehää ja tehtiin muutama liikettä kisanomaisesti.  Demi otti ensin seuraamista, liikkeestä seisominen ja luoksetulo. Pienen paussin jälkeen otettiin vielä liikkeestä maahanmenoa ja kaukkarit.  Pihalla ollaan harjoiteltu hyppyä ja vähän muutakin, ja ollaan me treenattu EVL:n juttujakin aina silloin tällöin. Toko sujuu kyllä ihan mukavasti, vaikka välillä on vauhtia enemmän kuin järkeä...

Perjantaina ajelin Nummelaan hakutreeneihin. Satoi kaatamalla koko treenin aikana, tyypillistä mun tuurilla kun kerran innostuin lähteä hakuilemaan. Molli otti 2 valmista ukkoa ja yhden tyhjän piston, vähän oli kyllä vaisu, kun satoi niin peevelisti, ja ei meinannut löytää toista ukkoa ollenkaan, kun maastokin oli vähän outo, matalaa kasvillisuutta ja ryteikköä, Molli ei voinut uskoa että ukko on siellä, vaan kaarsi koko ajan liian paljon eteenpäin. No, löytyihän se ukko kuitenkin loppujen lopuksi.  Demille tsekkasin vaan missä mennään, näkeekö mörköjä vai ei. Ei nähnyt:) Lähti reippaasti ja seurusteli mielellään vieraiden maalimiesten kanssa. Nyt voi ruveta suunnittelemaan kunnon hakutreenejä myös Demille. Jos minä vaan jaksaisin taas innostua myös hausta.

Nomea ollaan treenattu pari kertaa. Kerran dameilla ja tänään riistoilla. Damitreenit meni hyvin, niin kun yleensä. Tehtiin markkeerauksia ja linjoja, ja hakuruutu alueella missä oli todella paljon vaikeuksia. Ojia, metsätietä ja maastonmuutoksia. Koirat saivat hakea vuorotellen.

Tämän päivän riistatreeni meni nyt niin kun ne yleensä menee. Demi ei olisi halunnut tuoda varikset. Tänään en kuitenkaan antanut periksi, vaan varikset oli tuotava, haluaako tai ei. Ja kyllähän se niitä toi... Aloitettiin vesinoudolla lokeilla, alussa Demi meinasi fuskata ja jättää lokit rantaveteen, mutta kun taas vaadin, niin tulivat käteen asti. Hanna teki Maddelle alo rutuua, ja hänellä oli fasaanikin mukana. Demi sai hakea myös fasaanin, ettei koko treeni nyt olisi vaan vastenmielistä sille. Lopuksi tehtiin laahausjälki kanilla. Se meni oikein hyvin. Demi tykkää pupusta.

Hanna otti kivoja kuvia Demistä. Kuvat galleriassa.

Sunnuntaina kävin katsomassa (ja kuvaamassa)  VEPE koetta, kun Canidae oli järjestäjänä. Kokeessa oli rento tunnelmaa ja huumorintajuisia tuomareita. Mukava harrastus sekin.

Alhaalla kuvia VEPE kokeesta. Nöffi vesipelastaja ja sove likat uimassa:)

Kommentoi kirjoitusta.

Nomekokeessa.. tietty turistina

Maanantai 20.7.2009 klo 11.03

Aina välillä pitää harjoitella kuvaamista uudella putkella.  Kun koirat juoksee karkuun jo kun näkevät että otan kameran esille, päätin kuvata kalat:) Meillä on lammessa 2 karppia ja 3 kultakalaa. Lisää kuvia täältä, jos nyt joku jaksaa olla kiinnostunut mun kuvista.

Eilen mentiin Andrean kanssa Antskogiin katsomaan nome koetta. Katseltiin ensin muutama alo koiraa, jonka jälkeen siirryttiin seuraamaan avo luokkaa. Alo ei vaikuttanut niin vaikealta, mutta sehän voi olla että se  vaikutti helpolta sen takia että oli kolme niin hyvää koiraa peräkkäin, kaikki pääsi jäljelle. Tänään luin noutajapalstalta että kaikki sai ykköstä. Sehän on helppoa kun sen osaa!  ja silloinhan se näyttääkin helpolta. Avo luokka oli sitten maaston puolelta mun mielestä aika vaikea, vaikka se kuulemma ei ollutkaan vaikea!
Mielenkiintoista oli kyllä, ja tiedämme taas paremmin mitä kannattaa treenata.

Hyvin vähän olen Demin kanssa nyt treenannut. Olen puuhaillut pihalla aika paljon, eikä ole ollut oikein treeni-inspistäkään. Toko on jäänyt ihan treenaamatta. Demillähän on juoksu, joten voi se olla ihan hyvä sillekin välillä vaan relata.. toivon näin.

Kommentoi kirjoitusta.

Idan synttärit

Perjantai 17.7.2009 klo 22.40

Ida 10 vuotta!

Ida on hyvässä kunnossa ja ihan pirtsakka likka, joten vielä ei ikä juuri paina. Toivottavasti Idalla on edessään vielä monta iloista vuotta, ja että saa olla yhtä terve ja pirteä vanhoilla päivillä kun Emma on ollut.

Ida vietti synttärinsä uimassa Mollin ja Demin kanssa, niin kun aina muutenkin. Emma sai jäädä kotiin, kun jalka vähän vaivaa.  Lisää kuvia täältä.

1 kommentti .

Demi näyttelyssä ja noutotreeneissä

Maanantai 13.7.2009 klo 23.45

Olin ilmoittanut sekä Demin että Mollin Karjaan näyttelyyn, mutta Molli oli niin huonossa karvassa, etten viitsinyt ottaa mukaan ollenkaan. Onneksi en ottanut, koska vaikka Demillä on mun mielestä hyvää karvaa, niin ei ollut tuomarin mielestä riittävän hyvä. Kihara saisi olla tiivimpää, lukee arvostelussa. Ei olisi pitänyt pestä Demin turkkia noin juuri ennen näyttelyä, mutta ei kai olisi ollut hyvä viedä pask-n hajuisenakaan sinne:):) Saa olla tyytyväinen EH:n kanssa, koska onhan Demi pieni ja kevyt. Ja enhän minä mitään näyttelykoiraa halunnutkaan,  vaan halusin pienen ja pippurisen harrastuskoiran, ja sellaisen sainkin:) Ja on Demillä pyöreät silmätkin, tuomarin mielestä:)

Tänään oltiin nome treeneissä. Mukana tänään oli vähän kokeneempi nome harrastaja, joten saatiin uusia vinkkejä. Treenattiin pellolla joka oli täynnä rehevää apilaa, joten ei ollut ihan helppoa. Aloitettiin markkeerauksilla jonka jälkeen ohjauksia samalle paikalle, ja lopuksi treenattiin vielä suuntia. Ihan onnistunut treeni.

1 kommentti .

Demi, kärpästen suosikki...

Lauantai 11.7.2009 klo 20.22

Ostin uuden objektiivin, ja heti piti ottaa kuvia ja paljon. Mutta puh, miten vaikeita se on saada hyviä kuvia. Muutama kuvaa onnistui, varsinkin Emman ja Idan yhteiskuvat, ja Emman kuvista tykkään myös. Kaikki kuvat löytyvät galleriasta.

Treenattu on, sekä tokoa että nomea. Tiistaina tuli Pia Miettinen kouluttamaan meitä, päivän aiheena nouto. Onneksi meillä on tuo maneesi mihin saadaan mennä lyhyellä varoitusajalla, koska ilmahan oli aivan kamalaa. Demin nouto oli surkeampi kun koskaan. Meillähän on ongelmana kapulan tappamista ja huono paluuvauhti, ja myös kapulan ottaminen on huono. En ole treenannut noutoa liikkeenä ollenkaan, kun tiedän että on niin paljon puutteita. Nyt näytin Pialle meidän nouto kokonasena liikkeenä, ja sehän oli huono. Hyvä näin, koska Pia antoi erilaisia vinkkejä, miten voi alkaa rakentamaan koko liike uudestaan. Ei kun harjoittelemaan:) Muutenkin Demi oli vähän vaisu, ja myös seuraavana päivänä kun mentiin Tarjan ja Pradan kanssa treenaamaan, ja tänään selvisi minkä takia. Juoksu alkoi. Olen tyytyväinen että se alkoi, nyt voi alkaa suunnittelemaan loppukesän-syksyn ohjelmaa, jos nyt menisi avo luokkaa kokeilemaan, (jos saadan nouto kuntoon) ja ehkä BH kokeeseen.

Torstaina treenattiin nomea. Koirat saivat ensin hakea pari damia hakuruudusta, jonka jälkeen vesiohjaus ja perässä kakkosmarkkeeraus myös veteen. Sen jälkeen saivat hakea lisää dameja hakuruudusta. Demi oli vauhdikas ja teki innokkaasti hommia. Hakuruutu oli sekä leveä että syvää. Pari kertaa tuli tyhjänä pois, ja välillä meni veteen tsekkaamaan jos sieltä löytyisi jotain. Lähti kuitenkin innokkaasti joka kertaa uudestaan hakuun, ja ymmäri itse laajentamaan aluetta, ja toi 4 damia. Vähän kuriton oli kyllä tällä kertaa, ei meinannut oikein totella, kun uimaan vaan piti päästä, vesihommat ovat kyllä superkivoja Demin mielestä.

Lopuksi tehtiin variksella jälkeä, ja se ei mennyt ollenkaan hyvin. Ensin Demi tuli kerran pois tyhjänä, jolloin laitoin uudestaan. Sen jälkeen tuli pois, ja kärpäset lensivät sen ympäri, oli löytänyt ihmisten pas---kaa, ja oli sekä syönyt sitä että piehtaroinut siinä:( arghhhhhh... Putsasin sitä sammaleella, ja jäärä kun olen, laitoin sen kolmannen kerran jäljelle, jolloin tuli varis suussa...

En ollut tyytyväinen, kun Demi noin pelleili, sen takia vein varis vielä kerran metsään, ja lähetin Demin hakemaan, mutta nyt ei ottanut varista enää ollenkaan:( perk--en varikset.... En viitsinyt sen enempää painostaa sitä, koska itselle alkoi jo sappi kiehumaan. Laitoin haiseva prinsessani autoon, ja mentiin kotiin pesulle.

En olisi halunnut pestä sitä shampoolla näin juuri ennen näyttelyä, mutta oli pakko. Nyt on turkki ihan pehmeä, eikä ollenkaan yhtä hieno kun oli ennen pesua.  Ja Molli on melkein ilman turkkia! Saa nähdä minkävärisiä nauhoja oikein saadaan huomenna kun vien possut kauneusukilpailuun:)

blog4.jpg

2 kommenttia .

Nometreenit

Tiistai 7.7.2009 klo 0.32

Tänään mentiin Hannan kanssa Göleen treenaamaan noutamista. Aloitettiin vesimarkkeerauksella kaislikkoon, jonka jälkeen  pari ohjausta samalle paikalle. Hanna meni vastarannalle heittämään damit, sillä tavalla sain Demille kunnon matkaakin. Tämä meni kyllä todella hyvin, Demillä on niin kova motivaatio vesihommissa, ja on todella sitkeä. Tuli aika hieno fiilis, kun huomaa että koirahan alkaa oppimaan:) Järvellä on lumpeita, mutta ei ne paljon Demiä häirinneet, kerran maisteli yhtä kukkaa, mutta jatkoi hienosti matkaa, ja löysi damin.

Sitten tehtiin hakuruutua, jossa 2 damia vedessä ja 5 maassa. Myös haku meni hyvin.  Demi toi todella nopeasti 5 damia, (molemmat vedestä) ja siihen lopetettiin.

Mulla oli variskin mukana, ja treenin lopussa vein sen taas syvälle metsään, ja tänään ei kestänyt kun muutama sekuntia niin Demi tuli varis suussa, ja vauhdilla:)

Olipas meillä mukava ja onnistunut treeni. Myös Madden treeni meni hyvin. Treenin jälkeen mentiin vielä uittamaan koirat.

Ennen kun alettiin treenaamaan noutamista, otettiin poseerauskuvia Demistä, koska halusin nähdä miltä se näytää kun asetan sitä näyttelyasentoon, ja aika hyvältähän se näyttää;)

Hanna taas paparazzina.

Demi poseeraa.

Jippii..Demi ja varis!

Demi odottamassa vuoroaan. Istuu kiven päällä:)

Treenin jälkeen pääsivät koirat uimaan.

Madde ihmettelee mihin tuo Demi oikein on menossa..

Kommentoi kirjoitusta.

Aktiivinen päivä

Maanantai 6.7.2009 klo 0.57

Aamulla lähdin Västankvarniin seuraamaan suojelukoiratestiä, kun Tarjan Prada testattiin, ja olihan siellä muitakin tuttuja. Testaajana oli Juha Korri. Ihan mielenkiintoista oli katsoa, vaikka laji ei kyllä kiinnosta ollenkaan. Ei oikein mun roduille sopiva laji:) En viitsinyt jäädä katsomaan kaikkien koirien testit, kun oli niin kylmää. Ei ollut talvitakki autossa, koska sellainen olisi tarvinnut, Västankvarnin kentällä tuulee aina.

Kotimatkalla pysähdyin Säästöpörssin parkkiksella ja treenasin Demin kanssa tokoa. Otettiin seuraamista, jäävät liikkeet sekä luokstulon pysähdyksiä.  Iltapäivällä otin kaikki koirat mukaan ja ajelin Lappersin kentälle tapaamaan Ninaa ja Tauri flattia. Sain ostaa Ninalta 5 varista. Treenattiin sitten myös siellä vähän tokoa. Otettiin paikallaoloa Taurin kanssa, sekä hyppyä, noutoa ja ihan vähän seuraamista. Kentällä oli muutama pikkukoiraa treenamassa agilityä,  joten meillä oli häiriöitäkin. Aika kivasti Demi kyllä toimii, ei voi muuta sanoa:)

Sieltä lähdin suoraan Göleniin uittamaan koko porukkaa. Gölessä ei ollut juuri muita ihmisä kun oli niin kylmä ilma. Demi ja Molli uivat paljon. Kyllä Emma ja Idakin uivat vähäsen, mutta ei ollenkaan niin kun ennen. Kyllä Emmasta on tullut vanha. Vaikka kyllä vieläkin yhtä kiihkeästi yrittää saada minut heittämään sille keppejä. Keppihullu koira!

Illalla trimmasin Demin häntä ja korvat. (Vihdoinkin) Täytyy sitten loppuviikolla trimmata koko koiraa. Ja kun olin jättänyt yksi varis sulaamaan huomiseksi, sai Demi noutaa varistakin muutaman kerran.... Aktiivinen pävä Demillä tänään:) Eikä tämä vielä riittänyt, koska treenattiin vielä näyttely-esiintymistäkin. Alussa ei sujunut ollenkaan, mutta aika nopeasti Demi rauhoittui ja seisoi nätisti. Kyllä naksu on vaan ihmeellinen vempain:)

Prada, Leo ja Freja suojelukoiratestissä

Prada

Leo

Freja

Kommentoi kirjoitusta.

Kuluneen viikon treenit

Perjantai 3.7.2009 klo 13.37

Maanantaina treenattiin noutamista Andrean ja Hannan kanssa. Aloitettiin vesimarkkeerauksilla. Otin Demille ensin ykkösiä laiturin molempiin puoliin, sen jälkeen kakkonen samoihin paikkoihin. Muuten meni tosi hienosti, mutta Demillä oli huono ote dameista,  dami ei millään meinannut pysyä suussa. Sen jälkeen treenattiin markkeerauksia niityllä jossa oli todella pitkä heinää,  ja koirat joutuivat ylittää sekä tien että ojan matkan varrella. Tämä harjoitus meni  hyvin. Lopuksi kokeilin Demille linjaa eri suunnista, mutta se oli liian vaikeita kun heinä oli niin pitkä, Demi ei osannut lähteä suoraan kun ei nähnyt eteensä mitään, hyppäsi vaan kun kenguru ja meni miten sattui.

Tänään mentiin Hannan ja Madden kanssa treenaamaan heti aamulla. Tehtiin taas markkeerauksia muutaman kerran ja muistiharjoituksia samaan paikkaan. Sen jälkeen tehtiin hakuruutua dameilla. Ruutuun laitettiin 8 dameja, mutta Demi ei tarvinnut tuoda kun 4. 

Löysin pakkasesta vielä yhden variksen (päätön!!!) jonka otin eilen sulaamaan ja otin mukaan treeneihin.  Tein variksella pari kertaa niin että  jätin Demin polulle istumaan, ja vein linnun aika syvälle metsään, ojan toiselle puolelle  vaikeeseen paikkaan. Vedin sitä vähän maata pitkin että jäi lyhyt jälkikin. Sitten lähetin Demin hakemaan ja menin itse piiloon. Ja tulihan se varis sieltä....

Tiistaina oltiin BH treeneissä. Harjoteltiin seuraamis-kaaviota ja ihmisryhmää, istuminen, maahanmenoa ja luoksetuloa sekä vähän kaupinki-osuuttakin. Otin Demille seuraaminen ilman remmiä, ja ihmeen hyvin se jaksoi seurata koko pitkän kaavion ilman palkkaa.

Alhaalla kuvia maanantain nouto treeneistä. Kuvat: Hanna Miikkulainen

Kommentoi kirjoitusta.