Taas EVL1..Keskiviikko 30.5.2012 klo 23.36 Sunnuntaina oltiin taas tokoilemassa, ja vaikka koe ei mennyt ihan nappiin, saatiin kuitenkin ykkönen. Minä en ollut oikein hyvässä vireessä:):) tein paljon mokia, joista lähti pisteitä,annoin turhia tuplakäskyjä kun en maltannut odottaa että Demi otti kontaktia ja Zetassa kävelin väärään suuntaan... ja kaikenlaista muuta pientä:):) Ja oli kuuma, jolloin Demi aina vähän hyytyy... näkyi varsinkin kaukoissa joka oli viimeinen liike. Pisteet: Istuminen 10, paikalla makaaminen 10, seuraaminen 9, Zeta 8, luoksetulo 8,5, Ruutu 8, ohjattu 8, hyppynouto 9, tunnarit 9, kaukkarit 6. Inkoon WT kokeessa tapasin mukavia samanhenkisiä ihmisiä, ja ollaan nyt treenattu yhdessä pari kertaa. Kerran WT tyyppinen treeni, ja viimeksi treenattiin riistoilla. Petri Paavola on vetänyt treenit meille. Kivoja, onnistuneita treenejä. Osallistuin Demin kanssa Tomi Sarkkisen koulutukseen toukokuun alussa ja se oli todella mukava koulutus. Demi on kyllä edistynyt, mutta treenit pitäisi kyllä vaikeuttaa ja matkat pidentää, sitä huomasin Sarkkisen koulutuksessa että olen treenannut liian lyhyet matkat. Tekisi mieli mennä kokeilemaan WT:n AVO luokkaa vielä tänä vuonna, mutta en oikein tiedä mitä kaikkea meidän pitäisi osata:) Olen ottanut Demille taas variskuurinkin, ja nyt olen kiinnittänyt huomioon Demin mielentilaan, nostanut sen viretila jokos ensin leikkimällä tai näyttämällä ruokakippoa... enkä koskaan pyytänyt noutamaan variksia jos ei Demi ole ollut hyvässä mielentilassa, ja tällä hetkellä noutaa varikset ongelmitta.. mutta, mutta... sitä en tiedä noutaako se niitä myös kokeessa, jos me nyt johonkin kokeeseen mahdutaan:) tarkoitus on kyllä kokeilla yhtä nome koettakin tänä vuonna, minä en niin helposti periksi anna:):) Mollin selkä vaivaa, tosi paljon:( on se niin ikävä. Särkylääkkeellä pärjää. Otetaan päivä kerrallaan:(:(
|
Mollilla synttäritTiistai 15.5.2012 klo 15.58 Niin mun rakas Molli täyttää jo 11 vuotta! Se tuntuu aivan uskomattomalta että se on niin vanha. Äskenhän me Tuulan kanssa sitä haettiin Tyrnävältä, hauska reissu sekin:):) Mollin selkä on vieläkin kipeä. Tai oletan että kipu tulee selästä. Levon jälkeen Molli ontuu etutassuaan, ja on jäykkä, eikä enää nouse ylös niin kuin nuorena... Niin kun mä jo aikaisemmin kerroin, niin Molli kuvattiin eikä mitään näkynyt, ja pari kertaa on myös hierottu, ilman että olen huomannut yhtään mitään eroa, ei parempaan suuntaa, ei nyt huonompaankaan mutta nyt soitin ell ja pyysin Rimadyyliä, ja tämän jälkeen annan sille sellainen annos särkylääkettä päivittäin, jolla se pysyy oireettomana, loppuelämää. Ja nyt on Molli taas iloinen ja reipas, ei enää pääse pitkille lenkille, mutta pellolle ja metsään pikkulenkille, ja kohta mennään uimaan, kun vesi vähän lämpenee, ei voi vanhaa viedä kylmään veteen uimaan:):) Toivottavasti Molli pysyy kauan vielä kanssamme, elämä ilman Mollia on todella vaiketa kuvitella:(:( Synttärin kunniaksi otettiin tuoreita kuvia. Ja niin on mun Molli vielä komea koira:) Mutta kun on vanha niin ei enää oikein muista, sen takia piti käydä taaaas tsekkaamassa jos se luu joka piilotettiin kukkapenkille 7 vuotta sitten on vielä tallessa... mutta ei ollut. Kukahan on vienyt Mollin luu:)?
|
Gransvansarnas kennel