Inkoon tokoMaanantai 30.5.2011 klo 23.08 Jännäsin viimeiseen asti, että alkaako Demin juoksut ennen Inkoon toko, mutta onneksi ei alkanut, ja ehdittiin vielä osallistua siihen. Aika hyvin ajoitettu, koska tänään alkoi Demin juoksu:):) Eilisen koe meni parempi kun Siuntion koe, mutta pisteitä satiin kyllä aivan liikaa. Tuomarihan on tunnetusti aika kiltti:):) Mutta vaikka olisi ollut mikä tuomari tahansa, olisi meille kyllä tullut ykköstä, koska Demi ei tehnyt mitään sellaista virhettä että joku liike olisi mennyt nollille. Tällä kertaa Demi istui kun tatti, ja paikallolossakin oli rauhallinen kun ei ollut kärpäisiä jotka häiritsivät. Pesin ja trimmasin Demiä varmuuden vuoksi edellispäivänä, ettei vaan kärpäset tykkäisi. No, ilmahan oli sateinen, joten ei ollut kärpäsiä liikkeellä. Tunnareissa esiintyi pientä epävarmuutta, ja kaukkareissa tuli vähän eteen. Luoksetulo oli paljon parempi kun Siuntiossa. Ruutu oli hyvä, vaikka Demi jäi turhaan taakse, mutta sisällä kuitenkin. Ohjattukin oli vauhdikkaampi. Uudessa idarissa yritin muistaa kiertää merkit oikein:) Demi on kyllä kiva kisakaveri, kun se on noin luotettava ja tekee niin kun se osaa. Nyt pidetään tokossa taukoa, ja katson sitten joku sopiva koe jossain, kun Demin juoksu on ohi. Luultavasti seuraava startti on vasta elokuussa. Meidän täytyy välillä harjoitella muitakin lajeja, kesä on niin lyhyt. Mutta jippii, vaan yksi ykkönen puuttuu, ja sitten on pieni Demi TVA:) pentu sanoi Eija...:) no on se kyllä lapsellinen täytyy myöntää, mutta ei nyt kuitenkaan enää mikään pentu:) Laitan jossain vaiheessa kuvia galleriaan, kun ehdin ja jaksan. Tässä muutama. Kamerani kiersi kisapaikalla, ja kuvia otti monta eri ihmistä, joten en yhtään tiedä kuka kuvasi meidän suoritusta:) |
|
3.6.2011 21.41
Tanja
Suuret onnittelut!!! |
4.6.2011 18.25
Åsa
Kiitos Eija ja Tanja!:) |
9.6.2011 1.02
Lotta
Grattis till redan andra första pris i EVL-klass. Helt super, ni först är duktiga! :) Den sista kommer nog helt säkert! Det var Jessica som aktivt fota er... :) |
19.6.2011 13.08
Seija
Ootte mahtava pari! |
21.6.2011 0.25
Åsa
Kiitos Seija! Toivottavasti myös kolmas ykkönen tulee joskus:) |
11.11.2011 3.48
moncler store
Still wondering how to get the most popular and stylish moancler jackets? Here they usually ar, do?t throw the chance away. As for children, fashion is not an importan,a but warmy within cold winter is importan thing. Moncler meeting customers? demands welly. |
Gransvansarnas kennel
Onhan nämä 3-v koirat vielä aika pentuja, tai ainakin siinä rajamailla :) Onnittelut vielä kerran!