jälki ja esineruutua

Share |

Torstai 30.10.2008 klo 0.54


 molli2_med_burk.jpgEilen oltiin taas Tuulan ja koirien kanssa monta tuntia metsässä. Demille tein jälkeä ja molemmille koirille esineruutua. Ja treenin jälkeen käytiin tietysti vielä lenkillä. Mulla oli pikkukamerani taskussa, joten innostuttiin videoimaan koirien treenit:) Onneksi pystyy leikkaamaan pois suurimmat sähläämiset, ja voi jessus mikä meteli minä pidän kun kehun mun koirat. En kyllä yhtään ihmettele ettei Molli toimi kisoissa, koska enhän minä siellä voi kehua tuolla tavalla.

Tallasin taas Demille suht pitkän jäljen. Alussa ei keskittynyt ollenkaan, mutta loppua kohti jäljestäminen sujui ihan mukavasti, ja lopussa oleva keppikin löysi. Minä nauroin kun katsoin videosta, miten Demin häntä vispaa koko ajan kun se jäljestää, ja ehtii se välillä vilkaista muakin. Ihana otus!

Mollille halusin tehdä vähän vaikeampi esineruutu, joten valittiin maasto joka ei ollut ihan niin tasaine ja helppo. Kallio ei kuitenkaan ollut koirille yhtään sen vaikempaa, ja vaikka olin piilottanut aika pienet esineet Mollille, niin se löysi ne helposti. Jotain omia juttuja se kyllä eilen touhusi siinä ruudussa, luulen että se jäi pyydystämään rottia tai joitain... mutta haki nopsasti esineet kun vähän muistutin sitä, että nyt tehdään hommia. Lähiesine oli taas vaikein, mutta pienellä avulla löysi senkin.

En uskaltanut laittaa Demiä hakemaan esineitä siinä kallioradalla, koska pelkäsin että se juoksee täyttä vauhtia alas niin että molemmat jalat menevät poikki:) joten tein sille kaistaleen vähän tasaisemmalla alueella. Alue oli kyllä täynnä risukoita ja vettä, ja alussa Demi vaan juoksi juoksemisen ilosta, ja alkoi se vähän fuskaamaan luovutustenkin kanssa. Mutta intoa riitti:)

Avainsanat: jälki, esineet


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini