Mollista on kyllä hyötyä..

Maanantai 20.10.2008 klo 20:22


 

Demi

<-Demi

Tänään mentiin taas aamupäivällä hakumetsään, kun saatiin niin sopivasti pienen porukan kokoon. Tänään otin Demille 3 haamuja, sillä tavalla että maalimiehet näyttäytyivät, mutta sitten hakeutuivat syvemmälle metsään piiloon. Ja hyvin Demi löysi ukot. Pelkäsin että se jää pyörimään siellä missä se näki ukon, niin kun koirat usein tekevät, mutta Demi ei niin tehnyt, vaan käytti nenäänsä ja löysi ukot helposti. Tänään annettiin joka koiralle paljon aikaa, ja Demi sai pelata maalimiesten kanssa myös keskilinjalla treenin jälkeen. Se on niin ikävä nuorille koirille, kun ohjaaja on se paha joka saman tien ottaa koiran kiinni ja vie autoon. Tänään Demi sai olla mukana leikkimässä aika kauankin, ja sitten se sai kantaa namipurkinsa autoon. Ei voi olla muuta kun tyytyväinen tähän treenin taas.

 

Mollille olin ajatellut ottaa vaan yksi ukko, mutta päätin kuitenkin aloittaa ensin tyhjällä pistolla. Hakualue oli ihan tien vierellä, ja autotkin siellä ihan lähellä, joten Molli meni pari kertaa ensin tielle. Minä jo ehdin vähän hermostua sille, mutta lähetin sen vaan uudestaan, koska halusin että se tekee kunnon piston. Tällä kerralla Molli kantoi jotain suussaan kun tuli takaisin tyhjältä pistolta. Luulin ensin että se oli napannut rullansa, mutta sehän oli löytänyt mun kännykkä!!! Minä en ollut edes huomannut että olin hukannut sen. On se niin uskomaton koira kyllä. Ja onneksi on niin ohjelmoitu että mamman tavaroista pitää pitää huolta, ja ottaa talteen. Ja miten tyytyväinen se oli, kun se huomasi että minä olin niin iloinen. No sitten se pääsi hakemaan se ukkokin,  joka oli saanut kökkiä metsässä jo riittävän kauan.

On ne koirat vaan niin fiksuja ja hauskoja.

Avainsanat: haku


Kommentit

21.10.2008 22:56  Seija

Kiva-kiva, kun saa taas lukea sun kertomuksia!!!
ja kiitokset onnitteluista! :)


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini

Google Analytics Alternative