Demi on treenannut tokoa, muuten ollaan vaan lenkkeilty. Noutotreenit peruuntui tällä viikolla, kun Maddella oli tassut kipeät. Demi sai tehdä muutama perusnoutoa pihalla tänään, tokotreenin jälkeen.

Viime viikon maneesitreeneissä oli Demi ihan hyvä, keskittyi ihan Ok, mutta perjantaina kun käytiin Tarjan ja Pradan kanssa huonekalukaupan parkkiksella aamupäivällä treenaamassa, oli kyllä ympäristö kovin kiinnostavaa, ja keskittyminen herpaantui koko ajan.

Pihatreenithan menee aina hyvin, kun ei ole häiriöitä. Ollaan treenattu hyppyä, ja aika hyvin on mennyt. Demi on oppinut uusia temppujakin, pyörii ja pakittaa mun jalkojen välissä, niin kun koiratansissa:)

Demi on alkanut komentaa muut koirat vähän turhaan tulisesti, ja yksi päivä hyökkäsi Mollin kimppuun kun vahti ruokasäkin:( Onneksi olin lähellä, ja laitoin saman tien koirat järjestykseen. On nyt se aikaa kun Demi testailee, jos pääsisi nousemaan laumajärjestyksessä, samanlaisia juttuja oli Mollillakin nuorena. Demin karkaamiset riistojen perässä on vähentyneet, jos lähtee, tulee melkein saman tien takaisin.

Tänään lenkillä se paineli nokka maassa todella kauas, ja oli ihan kuuro, MUTTA kun oli pilli mukana, ja pillitin seis, niin ihmeiden ihme, Demi pysähtyi saman tien, ja tuli luoksetulopillityksellä vauhdilla mun luokse. Jotkut asiat menevät helposti perille:) Onneksi...

Vähän sitä sun tätä..

Share |

Maanantai 2.2.2009 klo 0.22


 


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini