Leikkikoulussa

Share |

Torstai 16.10.2008


Eilen meidän piti treenata tottista Tainan kanssa, mutta kun Taina oli vähän aikaa katsonut meidän touhut, muuttui treeni ihan leikkikouluksi:) Miten se voi olla niin vaikeita leikkiä oikealla tavalla koiran kanssa?  Ja minkä takia alkaa niin helposti houkuttelemaan koiraa tekemään, vaikka itse tietää että sehän on koira kun pitää olla se aktiivinen eikä minä??

Kyllähän minä olen itse huomannut että olen tehnyt jotain väärin, koska Demi on todella leikkisä ja lelujen perässä, mutta kuitenkin se on välillä ollut muissa maailmoissa, eikä sillä on ollut se oikea palo siihen meidän yhteiseen tekemiseen. No, eilen tajusin kyllä mitä olen tehnyt väärin, ja eilen sain oikein"ahaa" elämyksen, kun Taina opasti kädellä pitäen miten pitää tehdä. Olipas se kivaa. Nyt on kotiläksynä lisää leikkimistä, ja houkuttelut sekä turhat höpötyksetkin pitää lopettaa. Ihanaa saada apua noin kokeneelta ihmiseltä, Tainan tottis nuoren koiransa kanssa on kyllä ilo katsella, häntä heiluu ja koira on iloinen ja tekee niin intensiivistä työtä että ohhojjaajaa. Jos saisi omaa koiraa tekemään edes vähän sinnepäin, olisin tyytyväinen:):)

Ja nyt alkaa taas perusasennon hiominen, sekä korkeintaan 3 askelta seuraamista, niin kauan että koira pitää kontaktia koko ajan, eikä haukottelee välillä ja seuraa mitä ympäristössä tapahtuu:):)

Tässä hyvä linkki samasta aiheesta, kirjoittaja Maria Hagström.

Avainsanat: tottis


Kommentit

16.10.2008 19:56  Minna Halonen

Leikkimisen vaikeutta olen minäkin tuskaillut viimeiset viikot! Osallistutaan Onni-veljen kanssa palveluskoirien pentukurssille, jossa koulutetaan viettikoulutuksen pohjalta. Leikkimistä treenataan kovasti; onneksi edistymistäkin on tapahtunut..
Minna ja Onni

16.10.2008 21:28  Åsa

Hyvä että käytte pentukursilla, toivottavasti jatkat ihan kisoihin asti, etten enää tarvitse olla ainoa, joka kilpailee PK puolella kiharan kanssa:)
Tsemppiä leikkimiseen! Mekin leikitään Demin kanssa koko ajan:) Eiköhän me opitaan pikkuhiljaa...


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini