Tuloksia ja kuulumisia

Sunnuntai 6.10.2019 klo 12.11

Paljon ollaan treenattu ja kokeissakin ollaan käyty.

Smillan kanssa metsästimme viimeistä ykköstä KVA varten, ja tulihan se sieltä :) Pari epäonnistumisia mahtui matkaan, kun sattui olemaan ihan ekstremesäätä, toisessa kokeessa kaatosadetta ja toisessa 34 astetta hellettä.. Molemmissa Smilla hukkasi jäljen.

Elokuussa oltiin Raisiossa jälkikokeessa, siellä koe meni muuten hyvin, mutta silloin ensimmäinen keppi jäi metsään. Janalta saatiin täydet pisteet, löydettiin kaikki esineet, mutta mä innostuneena huusin Smilla "tuo", ja siitä lähti sitten reilusti 4 pistettä. Tottikseen olin tosi tyytyäinen muuten, mutta Smilla ei mennyt maahan, ja surkeuden surkeus vielä varaslähti hyppynoudossa, joten siitä meni paljon pisteitä. Tottiksesta 85. Tuomarina oli Margareta Enne. Tulos siis VOI2 261p. 

29.9 Inkoon kokeesta saatiin sitten vihdoinkin viimeinen ykkönen ja Smillasta tuli KVA. Niin hienoa. Mitään ei onnistunut tässä kokeessa täydellisesti, mutta onneksi pisteet riittivät ykköstulokseen. Tottiksessa minä yritin kaikin tavoin pilata Smillan suoritus, mm huutamalla väärän käskyn eteenmenon maahanmenossa, ja sanomalla ihan outo istu-käsky liikkeestä istumisessa. Janalla sählättiin 24p, ja Smilla löysi vaan 3 esinettä 22p. Onneksi löydettiin kaikki kepit :) tottiksesta 87p Tulos siis VOI1 273p ja FI KVA.. Tuomari: Tiia Tuhkanen. Hieno hieno Smilla. 

Smilla sai myös Vepestä SOVE1 syyskuun alussa. 93/100p.

hopp.jpg

Kuva: Nina Åkerfelt

Loppanin kanssa ollaan käyty kahdessa NOME kokeessa. Raaseporissa Loppan päätti jättää kanin noutamatta hakuruudusta, joten hyvin alkanut koe loppui siihen. Onneksi olin ilmoittanut Loppanin myös Kemiön kokeeseen, ja sehän sitten onnistui ja sieltä saatiin meidän toinen ykkönen, ja ensi vuonna häämöttää startti avoimessa. 

5.10 startattiin Lopen WT kokeessa. Loppaniin eka WT startti. Kyllä jänskätti. Vielä viime viikolla oli Loppan aivan kuuro pillille, mutta ahkera treenaaminen tuotti tulosta, ja saatiin ALO1 90/100p.  Mukana oli paljon hyviä koiria. Yksi rasti meni huonosti, ja jouduin ohjaamaan Loppanin sekä markkeerausdamille että linjadamille.. Mutta onneksi Loppan kuunteli ja totteli hyvin.. Ja tuomarit eivät sakottaneet niin paljon kun odotin, vaan antoivat siitä 15p. Rastilla oli myös tuomarinharjoittelija. Rastipisteet 18 15 18 20 19. Olen kyllä  hirmu tyytyväinen tähän tulokseen. 

Rallyssä Loppan on saanut RTK2. Loppanin kanssa on niin hauska rallatella. 

2.jpg

Kuva: Tuula Hursti

Demi on hyvässä kunnossa, täysin terve ja jaksaa hyvin lenkkeillä ja on aktiivinen. Siitä olen niin onnellinen. 

1.jpg

Kommentoi kirjoitusta.