Syksyn kuulumiset

Keskiviikko 5.11.2014 klo 0:38


2_2.jpgSyksy on ollut aktiivinen, ollaan kisattu ja treenattu ja käyty koulutuksissakin.

Demi on kisannut kolme kertaa Rallytokossa, ja saikin kaikista kokeista hyväksytyn tuloksen, vaikka minä en alussa tajunnut että sitäkin lajia pitää vähän harjoitella ennen kun menee kokeeseen, vaikka onkin helppo. Viimeinen RT koe meni oikein hyvin, kun voitimme koko ALO luokan (sij 1/36) ja saimme melkein täydet pisteet 99p/100. RT on hauska laji, ensi vuonna jatkamme AVO luokassa.

Syyskuussa osallistuimme melkein extempore myös jälkikokeeseen. Tein muutaman jäljen Demille, ja jäljet meni niin hyvin että päätin ilmoittaa meidät jälkikokeeseen, esteet jäi melkein kokonaan treenaamatta, ja kerran hyppy epäonnistuikin, jolloin Demi varmasti vähän satutti itsensä, sen takia sitten kokeessa kiersi molemmat esteet ja tottiksesta saimme vain 65p. Maastopisteet 195. Demi ei ole koskaan hypännyt hyvin, A-este on kyllä kiivennyt, mutta ei tehnyt sitäkään kokeessa.. no treenin puutettahan tämä oli.. harmittaa vähäsen, kun meillä oli parhaat maastopisteet, ja muuten tottis meni hyvin.. mutta aina ei voi onnistua.

Pari kertaa ollaan myös oltu WT kokeessa. Oripäässä ja Mjösundissa. Uutisissa ja Demin tuloksissa löytyy pisteet. Oripäästä saimme AVO3 koska saimme yhdestä rastista vaan 5p. Mjösundin kokeesta sitten AVO2 vain yksi piste finaalipaikasta.. Se on tätä..

7d__0179.jpg

Mutta Demin kanssa on ollut niin kiva kisata. Demi on ollut pirtsakka ja yhteistyöhaluinen, ja on tehnyt parhaansa lajissa kun lajissa.

2.jpgSmillan kanssa oltiin elokuun lopussa taippareissa. Muuten meni oikein hyvin, mutta jäljellä ei löytänyt kania.. Siihen en löydä syytä, koska treeneissä ainoa oikein helppo juttu oli kanijälki :)

"Erinomaisia taipumuksia muilla osa-alueilla osoittanut koira, ei halua noutaa kania jäljen päästä"

Käytiin myös lonkka ja kyynärkuvauksissa ja Smillan lonkat on A ja kyynärät 0.

Elokuussa oltiin myös tokokokeessa, tuomarina Pernilla Tallberg. Smilla sai ALO1 ja TK1 ja Demi EVL2 ja Sij.2. Molemmille sattui ja tapahtui.. :)

Lokakuussa tokoiltiin Lohjalla, tuomarina tiukka Taru Torpström.. Smillalle AVO1 Sij 1/12, joka olikin ainao ykköstulos avoimesta!! Demille EVL3.

3.jpgSmillan kanssa oltiin Reija Niemisen hakukoulutuksessa lokakuun alussa. Saa nähdä tuleeko meidän hausta mitään... Ensi lauantaina on uusi hakukoulutuspäivä. Toivottavasti into taas herää.

Smillan kouluttaminen on haasteellista.. Se on vilkas, kuuma ja kova koira.. Siltä koiralta ei into lopu kesken, mutta välillä sitä intoa on enemmän kun liikaa :) 

Nomessa ollaan treenattu vain malttia. Myös tokossa joudumme treenaamaan malttia paljon. Smilla oppii nopeasti, mutta keskittyminen on välillä huono. Pitää aina katsoa että on oikeassa mielentilassa, muuten ei keskity. Mutta onhan se ihana kun koiralla on intoa ja työhalua vaikka muille jakaa. Kyllä se siitä alkaa sujumaan kun saa ikää.. toivottavasti : )

Tokossa harjoitellaan nyt VOI ja EVL:n liikkeitä. Toista kertaa emme avoimeen mennä.. Paljon on tietysti treenattavaa, mutta toko on kyllä ihan hyvällä mallilla.

Demillä on vielä tämän vuoden puolella yksi tokokoe, sitten jää kaikki kisaamiset tauolle, ja katsotaan mitä me Demin kanssa ensi vuonna tehdään. RT on ainoa varma laji..

Rakas Molli 13,5 vee on vieläkin pirteä ja terve. Ei enää kuule juuri mitään, mutta vaikuttaa todella iloiselta ja onnelliseltä. Syö hyvin, ja on paljon ulkona. Molli on aina vihannut kun kuvaan sitä, sen takia ei Mollilta juuri kuvia löydy.. en viitsi kiusata mummoa, kun ei kerran halua poseerata :)

oripaa.jpg

demi5.jpg

001_2.jpg

005.jpg

Smillan hienot palkinnot Lohjan tokokokeesta.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini

Google Analytics Alternative