Päivän treenit

Share |

Perjantai 13.12.2013 klo 21.59


dsc_0031.jpg

Koska mulle tulikin vapaa iltapäivä, päätin mennä treenaamaan tokoa koirien kanssa. Siitä on aikaa kun olen ottanut ihan tokolaatikko mukaan, ja oikein suunnitellut treenit. Mentiin pumppulahteen, siellä on paljon häiriöitä, ja paikka on muuten aivan ihana treenipaikka.

Demi sai aloittaa, ja sai treenata metallin ylösottoja, ohjattua molempiin suuntiin, seuraamista, merkkiä, puunkiertoja ja tanssimista :) Nyt alkaa kyllä juoksukooma painaa, koska vauhti puuttui tänään. Vähän se innostui kun sai tanssia ja tehdä temppuja, ja narupallon kanssa kyllä vähän riehui, mutta muuten se oli kyllä vähän poissaoleva.. raukka. Alkaa taas kahden kuukauden koomakausi.

Smillalle aloitin seuraamisella, se on meillä niin vaikeita, tänään sain kuitenkin jokunen pätkä sellaista seuraamista jota haluasin sille, mutta on meillä vielä treenaamista..

Sen jälkeen kapulan nostoa ja pitoa, alustaa ja puunkiertoa ja vielä seisomista, josta ei tullut mitään. Mutta kivaa oli, ja luulen että Smillasta tulee oikein mukava tokokoira, kunhan mä vaan jaksan sen kanssa treenata.

dsc_0027.jpg

Tokotreenin jälkeen mentiin pellolle, ja siellä tein niille vielä hakuruudun, niin että saivat vuorotellen hakea. Demi oli hiiiiiiidas.. Smilla oli noooooopea.. hoho... Smilla käyttäytyi ihan hyvin, ei piipannut eikä stressaantunut, vaikka tietysti innostui.

Sitten ehdittiin vielä lenkillekin. Ihana ilma, aurinkokin paistoi. Kivat treenit, tuli hyvä mieli. On mulla vaan niin kivoja koiria :)

Oli pakko tilata kunnon häkki autoon, koska Smilla rupesi syömään turvavöitä, ja Demi työnsi itsensä penkkien väliin etupenkille varastamaan ruokaa.. Nyt koirat matkustavat turvallisesti.

dsc_0061.jpg

 


Kommentit

14.12.2013 21.28  Tiia Luomanen

Hienot uudet sivut :)

14.12.2013 22.06  Åsa

Kiitos Tiia! Vaihtelu virkistää :)

17.12.2013 9.00  Seija

On niin kiva lukea sun kirjoituksia ja katsella kuvia! Kiitos tästä!

17.12.2013 10.55  Åsa

Kiva kuulla Seija :)


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini