Kaikenlaista ollaan taas tehty. Jos nyt aloittaisin tokosta. - Viime viikolla oltiin yksi päivä Inkoon keskustassa treenaamassa Tarjan ja Pradan kanssa. Mollikin oli mukana, pääsi vähän tottistelemaan. Molli oli iloinen ja reipas. Demille otin merkkiä ja ruutua, ja ihan niin että otin merkin kautta ruutuun, ja kyllä se vaan osasi:)
Lauantaina oltiin Pian koulutuksessa Västankvarnissa. Kivaa oli, vaikka itse olin vähän saamaton ja Demi ei ollut ihan niin täpinöissään tokotempuista kun yleensä, mutta se johtui varmaan minusta, tai juoksusta tai lämpimästä ilmasta tai tai tai... seli seli:) Otin Demille liikkeestä istuminen, ja luoksetulon maahanmenoa. Ei oikein sujunut, mutta kyllä se siitä kunhan ensin harjoitellaan täällä kotona. Nämä oli molemmat uusia liikkeitä meille, en ole juuri näitä Demille ottanut.
Sunnuntai aamupäivällä olin itse kouluttamassa Kriegerhofin pentutreffeillä. Mukava porukka, vauhdikkaita dobermannin alkuja ja vähän hillitympi heeleri:)
Iltapäivällä ajelin Inkoon satamalle jossa treffit Hannan ja Madden kanssa. Siellä sitten odotettiin Andreaa, joka tuli veneellä hakemaan meitä saareen treenaamaan. Tämä oli Demin ensimmäinen venereissu, mutta Demi käyttäytyi niin kun ei olisi muuta elämässä tehnyt kun ollut merellä:) Kotimatkalla meni heti maakaamaan ja nukkui syvää unta veneen pohjalla.
Saarella odotti 2 vasta-ammuttuja merilokkia joita saatiin käyttää treeniriistaksi. Kyllä meillä on luksusta kun meillä on Andrea treenikaverina. Tehtiin noin 60 m pitkiä vesimarkkeerauksia kaislikkoon ja sen jälkeen muutama ohjausta samalle paikalle. Vitsi miten Demi oli taitava. Vaikka linnut olivat aika lähellä rantaa, niin Demi ei mennyt palaamaan rantaa pitkin, vaan ui joka kertaa takaisin, ja luovuttikin heinosti käteen vaikka kallio oli tosi liukas. Sain oikein ohjattu sen sinne kaislikkoon kerran, kun lähti vähän vinoon, pysähtyi ja lähti hienosti vasemmalle kun kokeilin, että kuunteeleeko, ja kyllä vaan kuunteli. Ensin treenattiin pari kertaa linnuilla, sitten vaihdettiin dameihin. Vesityöskentelyn jälkeen tehtiin vielä hakuruutua dameilla, joka myös meni oikein hyvin. Kyllä ollaan ainakin treenattu erilaisissa maastoissa.
Tänään treenattiin oikein kouluttajan kanssa, nimeä en muista nyt, vaikka kuinka mietin. Dementtinen. No hän on ainakin kokenut nomeharrastaja, ja hän tulee kouluttamaan meitä taas noin kolmen viikon päästä uudestaan. Treenattiin markkeerauksia ja linjaa, ja niitä tehtiin eri muistipakkoihin ja eri etäisyydellä. Demi oli taas oikein taitava ja reipas. Kyselin neuvoja meidän varisongelmiin, ja sain taas neuvoksi tehdä siipidameja, ja myös ottaa ampuminen mukaan. Kyllä kai kannattaa kokeilla siipidameja, kun niin monet ovat sitä ehdottaneet. Tämän päivän treenit tehtiin pellolla. Kiva ja hyödyllinen koulutus.
Hakua treenattiin kerran viime viikolla. Demille otin kolme haamua, ja ne meni kun rasvattu. Mollille otin ensin etukulmiin ukkoja, jonka jälkeen otettiin muutama tyhjää pistoa. Kolme tyhjää se teki hyvin, sitten ei millään suostunut lähtemään oikeeseen suuntaan enää, vaan kaarsi joka kertaa taaksepäin. Menin mukaan alueeseen ja yritin saada sitä kaartaamaan eteenpäin, ihan niin että lähetin sen viistoon mutta ei, kuitenkin se kaarsi taaksepäin.. Ihmeellistä. Luovuin, ja laitoin toiselle puolelle ukon, ja vielä yksi ukko siihen alueeseen, mihin se ei suostunut mennä. Ja silloinhan se meni sinne heti, joten kyllä nenä vaan toimii... No, se on tämmöistä Mollin kanssa...
Emma ja Ida voivat oikein hyvin, ovat olleet mukana sienimetsässä ja ovat päässeet uimaankin. Oikein pirtskoita ovat molemmat:)
Kuvat ovat alkukesän treeneistä. Kuvaaja Hanna Miikkulainen
|