Demi on taas treenannut..

Torstai 18.12.2008 klo 19.32

Eilen oli viimeinen maneesitreeni tämän vuoden puolella. Onneksi ei ollut yhtään urosta mukana joten pystyin treenaamaan Demin kanssa ihan rauhassa. Demi tykkää niin paljon leikkimisestä, ja varsinkin patukkaleikeistä, että se on ihan täysillä mukana koko treenin aikana, eikä ainakaan eilen ottanut mitään häiriöitä muista koirista, vaikka irti oli koko treenin aikana. Nyt se tuleekin saman tien takaisin patukan kanssa mun luokse, joten nyt ollaan päästy aika hyvin siihen mihin olen pyrkinytkin, nimittäin että leikkiminen mun kanssa on niin kivaa ettei ympäristö enää kiinnostaa. Juoksu ei ole vaikuttanut millään tavalla, Demi on ollut ihan yhtä täpinöissään treeneistä kun ennenkin. Mutta nyt ymmärrän sen pieni junttikausikin parempi, koska sillähän oli juoksu tulossa, ja ainakin mun muut koirat, varsinkin Molli, olivat ennen juoksua aina vähän kurittomia. Saa nähdä minkälaiseksi se muuttuu juoksun jälkeen...

Tänään mentiin pikkuporukalla tekemään peltojälkeä. Tallattiin jäljet ja jätettiin ne vanhenemaan, ja mentiin metsään tekemään esineruutua. Aloitin Demille taas samalla tavalla kun viimeksikin, vietiin yhdessä yksi esine takarajalle, ja se sai hakea sen. Sitten tein niin että vietiin taas yhdessä esineet, mutta heitin 3 esinettä eri suuntiin. Kaksi esineitä Demi muisti hyvin, kolmas sai hakea vähän kauemmin. Mutta vauhtia ja intoa riitti. Demi toi minulle ylimääräisiä "esineitäkin" ensin jonkun elukan luu ja sen jälkeen vielä selkäranka, joten aarteita löydettiin, ja kaikki tuotiin mammalle:)

Mollikin pääsi esineruutuun. Mollilla oli taas junttipäivä, ja kävi esinelaatikossa hakemaan esineitä, yritti päästä helpommalla:), sitten pissasi ruutuun, ja nuuski vähän muitakin juttuja, mutta toi kyllä 3 esineitä mulle, vaikka vauhti kyllä tänään puuttui..

Demin jälki oli 150 askelta pitkä, ja makupaloja olin laittanut joka ikiselle askeleelle. Oli jo melkein pimeitä kun päästiin ajamaan Demin jälkeä. Hyvin Demi kyllä jäljesti, nokka maassa koko ajan, mutta ei se kyllä montaa makkaranpalasta sieltä syönyt, ja välillä innostui pyydystämään rottiakin:) Olen kuitenkin ihan tyytyväinen sen jäljestämiseen. Jos vaan viitsisin nähdä vaivaa, ja tehdä huolellisesti sille pellolle jälkeä, niin luulen että Demistä tulisi ihan hyvä jälkikoira. Mun täytyy vaan keksiä sellaista namia joka kelpaa, makkara ei ole riittävän hyvää.

 Kuvat otettu sunnuntaina tottistreeneissä. Tänään ei ollut noin kaunista ilmaa:) Kuvat: Eija Kärkinen

 
 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: toko, jälki, esineet

Treenejä

Lauantai 29.11.2008

bloggen.jpgTänään tein Demille jäljen. Laitoin makupaloja melkein joka askeleelle, aina välillä jätin pari askelta ilman nameja, ihan laiskuudesta, kun se on niin työläistä laittaa niitä makupaloja. Jälki oli noin 60 metriä pitkä, myötätuulessa ja ihan suora. Lopussa jätin kepin. Demi jäljesti rauhallisesti ja tarkasti. Makupaloja jätti kyllä aika paljon syömättä, ja aika jännää oli, että tyhjät askeleet Demi tutki erityisen tarkasti. Kepin yli se käveli, mutta eihän se voi muistaa, kun on vaan kerran ennen ollut keppi jäljen päässä.

Niin kauan kun jäljet vanhenivat tehtiin esineruutua. Vietiin Demin kanssa yhdessä esine ihan takarajalle. Hyvin  lähti suoraan ja tuli vauhdilla takaisin esineen kanssa. Tehtiin vielä kerran samalla tavalla, ja lopuksi heitin yksi esine ruutuun joka Demi sai hakea. Olen oikein tyytyväinen tämän päivän treenin kanssa. Demi keskittyi hyvin, ei pelleillyt yhtään, vaan tuli suoraan takaisin esineen kanssa, myös jälki meni mun mielestä oikein hyvin.

Molli pääsi vaan esineruutuun. Ja Molli vasta olikin taitava. Nosti kaikki 3 esineet todella nopeasti ja vauhdikkaasti.

Demille olen ottanut melkein joka päivä tottistakin, ja illalla ollaan vielä tehty temppuja keittiössä:) Nyt Demi osaa peruuttaa muutama askelta, odottaa ennen kun lähtee hakemaan kapulaa, ja osaa "melkein" liikkeestä maahanmenoa. Kaukkarit sujuvat oikein mallikkaasti (keittiössä) niin kun vasempaan käännökset ja sivuaskeleet vasemmalle, niin että se koko ajan pysyy mun vierellä. Täyskäännökset vasempaankin alkaa sujumaan hienosti niin että Demi siirtää peffansa näppärästi, ja koko ajan pysyy tiivisti mun vierellä. On kyllä oppivainen koira, ja tykkää tehdä. Hyppyäkin otettiin maneesitreeneissä keskiviikkona, ja sehän oli Demille helppo nakki. Ruutuakin ollaan otettu säännöllisesti, ja sinne Demi juoksee hakemaan lelunsa niin että korvat lentää...  

Maneesissa sai taas hepulin, ja lähti huitelemaan maneesin ympäri, mutta aika äkkiä tuli korvat luimussa takaisin mun luokse.  Ihan täydellinenhän ei voi olla, silloin mamma olisi liian tyytyväinen:):) Paikallaolossa pysyy todella hyvin, vaikka maneesissa on paljon häiriöitä, ja muutenkin keskittyi nyt sielläkin oikein hyvin, ja piti minuun hyvin kontaktia. Joten tyytyväinen saa olla pikkulikan kanssa. Saa nähdä koska juoksu alkaa. Sehän on kohta 11 kuukautta, voi kyllä tulla koska vaan. Toivottavasti Demille ei tule yhtä kamalat hormoonihäiriöt kun Mollille tuli..

Nyt kaikki tuntuu niin helpolta Demin kanssa, kohta tulee varmasti takapakkia... realistinen täytyy olla:):)

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: jälki, tottis

jälki ja esineruutua

Torstai 30.10.2008 klo 0.54

 molli2_med_burk.jpgEilen oltiin taas Tuulan ja koirien kanssa monta tuntia metsässä. Demille tein jälkeä ja molemmille koirille esineruutua. Ja treenin jälkeen käytiin tietysti vielä lenkillä. Mulla oli pikkukamerani taskussa, joten innostuttiin videoimaan koirien treenit:) Onneksi pystyy leikkaamaan pois suurimmat sähläämiset, ja voi jessus mikä meteli minä pidän kun kehun mun koirat. En kyllä yhtään ihmettele ettei Molli toimi kisoissa, koska enhän minä siellä voi kehua tuolla tavalla.

Tallasin taas Demille suht pitkän jäljen. Alussa ei keskittynyt ollenkaan, mutta loppua kohti jäljestäminen sujui ihan mukavasti, ja lopussa oleva keppikin löysi. Minä nauroin kun katsoin videosta, miten Demin häntä vispaa koko ajan kun se jäljestää, ja ehtii se välillä vilkaista muakin. Ihana otus!

Mollille halusin tehdä vähän vaikeampi esineruutu, joten valittiin maasto joka ei ollut ihan niin tasaine ja helppo. Kallio ei kuitenkaan ollut koirille yhtään sen vaikempaa, ja vaikka olin piilottanut aika pienet esineet Mollille, niin se löysi ne helposti. Jotain omia juttuja se kyllä eilen touhusi siinä ruudussa, luulen että se jäi pyydystämään rottia tai joitain... mutta haki nopsasti esineet kun vähän muistutin sitä, että nyt tehdään hommia. Lähiesine oli taas vaikein, mutta pienellä avulla löysi senkin.

En uskaltanut laittaa Demiä hakemaan esineitä siinä kallioradalla, koska pelkäsin että se juoksee täyttä vauhtia alas niin että molemmat jalat menevät poikki:) joten tein sille kaistaleen vähän tasaisemmalla alueella. Alue oli kyllä täynnä risukoita ja vettä, ja alussa Demi vaan juoksi juoksemisen ilosta, ja alkoi se vähän fuskaamaan luovutustenkin kanssa. Mutta intoa riitti:)

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: jälki, esineet

Jälkeä, tottista ja uusia kuvia

Sunnuntai 26.10.2008 klo 0.36

Kenin sivulla aivan ihania kuvia tilheistä! Kuvat löydät  täältä 

Keskiviikkona treenasin koirien kanssa tokoa/tottista Inkoon museokentällä ennen kun toko ryhmä alkoi, ja Demi pääsi myös ottamaan paikalloloa ja vähän häiriötreenejä ryhmän kanssa. Demiä kiinnostaa nyt ympäristö kovasti, mutta silloin kun keskittyy tekee  ihan mukavasti. Mollikin pääsi ottamaan ruutua, luoksetuloa ja vähän seuraamista.

Torstaina tein Demille jälkeä. Olin päättänyt tehdä ihan huolellinen nami-jälki, joten tallasin aika pitkän jäljen ja laitoin joka askeleelle makupalan.  Sitä jälkeä emme kuitenkaan koskaan päässeet ajamaan, koska pikku-belggari Friidu päätti karkaamaan metsään syömään nameja, ja niitähän riittikin. Myös lopussa oleva rasia Friidu löysi. On kyllä aikamoinen epeli:) Kyllä huomaa että emäntä on tehnyt ahkerasti Friidulle jälkeä, kun on noin innostunut. Friidulle otettiin taas tuuliharjoitteluja, ja se on kyllä aivan ihana, miten se rakastaa maalimiehet (Tuulaa ja minua) :):) Ihana pentu.

Takaisin Demin jälkihommeliin... ei auttanut muuta kun talloo uuden jäljen, tällä kerralla en jaksanut niin pitkän tehdä, mutta Demi jäljesti hyvin! Hyvin kelpasi maksanmakkaranpalaset, juustot jäi suurimman osan metsään:) Mutta olen tyytyväinen, paras jälki tähän asti, joten jatkossakin namit taas jäljille.

Otettiin koirille vähän tottistakin niin kauan kun jäljet vanhenivat.

Demi pääsee vihdoinkin mukaan lenkille. Ei onnu enää, eikä edes tassuttelee varovaisesti lenkin jälkeen. Aloitettiin varovaisesti, ensin tehtiin ihan vaan 10 min lenkkejä, jolloin Demi sai juosta vapaana, mutta nyt kestää jo pidempiä lenkkejä, tänään oltiin 1,5 tuntia pellolla, jolloin se riehui koko ajan. Ja hyvin meni. Ja vauhtia ja intoa kyllä riittää, kun vihdoinkin pääsee juoksemaan. Minä niin nautin kun seurailen sen vauhdikasta menoa, on niin ketterä ja nopea ja nauttii liikkumisesta.  On se kivaa.

Tänään otin taas kameran mukaan lenkille, ja otin paaaaaljon kuvia.. Minähän näen mun omat koirat niin eri tavalla kun muut, ja vaikka kuva voi olla vähän heikkolaatuinen, niin voin tykätä siitä vaan sen takia että koirilla on hauska ilme:) Mutta eihän kukaan jaksa katsoa 100 samanlaista kuvaa, joten tänään yritin olla järkevä kun tein taas uuden albumin. Hauskoja juoksukuvia sain Demistä, ja ihania poseeraamiskuvia Idasta ja Demistä kun seisovat kiven päällä. Niitä otinkin sitten hirveä määrä, olipas se vaikeita valita parhaat. Uudet kuvat löytyy täältä

Demi vauhdissa.

Lenkin jälkeen joutuivat kaikki koirat suihkuun, olivat kyllä niin mutaisia!

Pakollinen poseeramiskuva ei meinannut tänään ollenkaan onnistua:) 

2 kommenttia . Avainsanat: jälki, tottis, kuvat

Metsässä treenaamassa

Maanantai 13.10.2008

Demi seuraaOnnistuin sähläämään niin paljon, että tämän päivän teksti häipyi, enkä enää muista oikein mitä olin kirjoittanut:( Uusi blogi, en vielä oikein hallitse nää päivitykset. Mutta tässä koko teksti uudestaan: Tehtiin jälkeä ja niin kauan kun jäljet vanhenivat otetttiin vähän tottista keskellä metsää. Mollille tein vaan janatreenejä, ja Demille tallasin ehkä 50 m pitkä jäljen, johon laitoin hyvin hajustettuja keppejä. En ole opettanut kepit Demille, halusin vaan nähdä reagoiko se niihin ihan itse, ja niin se otti heti ensimmäisen kepin suuhunsa.. reipas likka kun jäljestää vaan mun tallaama jälki ilman makupaloja. Häiriöitä riitti, koska ihan jäljen vierelle ilmestyi kaksi sienestäjää, ja vielä polulle ihminen koiransa kanssa, juuri silloin kun Demin piti jäljestää. Mutta alku ja loppu meni hyvin. Lisää kuvia tämän päivän treenistä löytyy täältä.
Molli seuraa

Molli seuraa

Molli seuraa

 

till_bloggen2.jpg

 

1 kommentti . Avainsanat: tottis, jälki, kuvat