ESITTELY 

Olen Åsa Granström,  innokas koiraharrastaja Karjaalta. Vuosien varrella minulla on ollut erirotuisia koiria. Kotona oli aina saksanpaimenkoiria, mutta ensimmäinen oma koirani oli karkeakarvainen mäyräkoira Max, jonka jälkeen rodut vaihtuivat joka koiran mukaan. Ensin bokseri, sitten doberman ja vielä briardikin. Briardi Donnan jälkeen ihastuin noutajiin, jolloin ensimmäinen labradori Emma muutti meille, ja sen jälkeen onkin noutajalaumani kasvanut.

 Mollin  ( FI TVA & MVA HK3 EK2 JK1 BH Kulteen Okarito) kanssa olen aktiivisesti kilpaillut PK lajeissa ja tokossa. Nuoren Demin kanssa kokeillaan NOMEA uutena lajina, mutta haku ja toko kuuluvat myös Demin harrastuksiin.

Olen koirakerho Canidaen webbari ja hallituksen jäsen, ja olen jo monta vuotta vetänyt Canidaen kilpailevien tokoryhmää Tarja Simos-Grönholmin kanssa. Olemme molemmat myös kerhon tokovastaavat. Aikaisemmin olen myös vetänyt penturyhmää.

Olen Kotisivukoneen valtuutettu jälleenmyyjä. Lue Lisää>>